2015

10.12.2015

Viimeinen iltahuuto

Minun kahdeskymmenestoinen Itsenäisyyspäivä Suomessa. Ensimmäisenä vuonna Riitta Uosukainen oli vielä eduskunnan puhemies tai -nainen. Silloin hän puhui Karjalasta ja sisusta, nyt hän kutsuu itseään evakkotytöksi ja puhuu sisusta.

Linnanjuhlissa ei ole enää niin paljon tuttuja kuin joskus kymmenen vuotta sitten. Ritva Kalli saa Timo Kallin nauramaan, mikä on hieno saavutus. Markku ja Marja-Leena Salo ovat pukeutuneet kumpikin mustaan. Minulla on ikävä Nuutajärvelle.

Aamulla olen kysynyt vaimoltani tietääkö hän mitä suojeluskunta tarkoittaa saksaksi. Ei hänellä ole aavistustakaan ja hän on edelleen täydellisessä pimennossa kun vastaan 'Schutzstaffeln" ja kysyn turhaan (oi sitä suomalaista koulutusta!) mikä on Schutzstaffelnin lyhennys. SS saa hänet kiroilemaan.

Rakas vaimoni pakenee kanssani. Hän on ainoa, jmitä otan mukaani.

Itsenäisyyspäivänaattona hän on nauranut hänen ainutlaatuista nauruaan kun ennakoin oikein, mitä Sauli Niinistön radiohaastattelusta jää laulamaan tiedotusvälineissä. Maassa maan tavalla, sanon hänelle ja näytän puolin tuntia ohjelman päättymisestä Ylen teletekstin otsikkoa.

Marine Le Pen, tuo ranskalainen Laura Huhtasaari, laulaa France24-kanavalla. Vanhaa, tuttua laulua. Maassa ja niin edelleen. Joku tutkija myöntää, että FN on nyt salonkikelpoinen. "Sen äänestämistä ei enää hävetä", mediatutkija sanoo ja hymyilee.

Iltapäivällä olen seisonut paikallisella sankarihautausmaalla muistomerkin edessä ja rukoillut äidinkielelläni, että toisen maailmansodan kuusikymmentä miljoonaa kuolonuhria antavat tummassa mullassa makaaville pojille ja tytöille joskus anteeksi.

Toivon, että Vapaus pelissä -mielenosoitus ehtisi aivan presidentin linnan sisälle asti, mutta turhaan. Sen sijaan Saulin rukous toteutuu. Maassa maan tavalla, tai sitten maasta pois. Merkit viittaavat siihen, että maahanmuuttomyönteiset julkiset lauseeni ovat tehneet minusta turvallisuusriskin.

On aika häipyä. Ennen kuin on liian myöhäistä...

3.12.2015

Väinö Linna kääntyy haudassaan

Olen lukenut Tuntematon sotilaan. Ensimmäisen kerran. Minkä ihmeen takia vasta nyt? Kuuluuhan Väinö Linnan mestariteos maahanmuuttajan kotoutumisperuspakettiin, ruisleivän ja mämmin rinnalla. Kuitenkin onnittelen itseäni, että olen odottanut kaksikymmentä vuotta. Sillä nyt ymmärrän paljon paremmin miksi suomalaisen kaunokirjallisuuden helmi kirjoitettiin ja miksi se aiheutti -ja aiheuttaa edelleenkin- niin paljon keskustelua tässä yhteiskunnassa.

Lukemani englanninkielisen version kääntäjä on saanut kirjan vaikutusvoiman nivottua yhteen lauseeseen. "Väinö Linna has helped to cut the earth from under the feet of nationalistic and chauvinistic ideologies and values, and to establish the western welfare state ideal of social growth and democracy, centred on the right -and obligation- to open trial and criticism." (The Unknown Soldier, A Novel by Väinö Linna, 1975)

Eli tämän kirjan avulla kansallismielinen ja yltiöisänmaallinen ajattelu olisi jäänyt vaille pohjaa ja tehnyt tilaa länsimaiselle hyvinvointivaltiolle, joka pyrkii kansalaisyhteiskuntaan ja kansanvaltaan luoden sekä oikeuden että velvollisuuden julkiseen oikeudenkäyntiin ja arvosteluun.

Voidaan olla eri mieltä siitä, oliko Suomi vuonna 1975 eli Helsingin ETYK:in hetkellä, hyvinvointivaltio ja vielä lansimainen sellainen. Mutta kiistämättä nykypäivän Suomi on jättänyt Väinö Linnan toivomuksen kauas taakseen. Katsokaa ensi sunnuntaina Itsenäisyyspäivän meininkiä. Sotaveteraanit, Lotat ja suomettumisen kivijalat täyttävät häpeämättä telkkariruudun ja keskusteluohjelmat. Ei voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti ja täydellisesti kello on siirtynyt taaksepäin ja kansallismieli sekä isänmaa taas rules.

Oi sitä maata, joka pettää kansalliskirjaillijansa...

26.11.2015

Tanssia Kaikkosen kanssa

Voi voi ja voi, Antti. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana olit ensimmäisten joukossa, joiden mukaan "he" hyökkäsivät "meitä" vastaan. Että Pariisin tapahtuma oli isku "Eurooppaan ja eurooppalaisten elämäntyyliä vastaan".

Ihmettelin suuresti. Eikä vain sen takia, että ehdollisen vankilatuomion saanut voi olla ulkoasiainvaliokunnassa ja vielä sen puheenjohtajana. Olen hämmästynyt, koska sinun ja minun välillä ei ole mitään yhteistä. Se Eurooppa, mihin viittaat, on kuollut ja haudattu jo kauan sitten. Olen itse syntynyt vapaamieliseen ja rauhanomaiseen Eurooppaan, mutta se on pyyhkiytynyt kartalta jo 1980-luvulla, eli silloin kun sinä elit vielä YYA-sopimuksen varjossa.

Eurooppa, jonka tärkein arvo oli suvaitsevaisuus ja johon kaikki olivat tervetulleita, oli vasemmiston luoma. Se tuhottiin uuskonservatismin ja pörssikapitalismin voimalla, ensimmäisenä juuri Ranskassa, missä meininki on aina ollut autoritaarinen. Itse olen sen jälkeen lähtenyt Suomeen siinä toivossa, että maa joko ei liittyisi EU:hun lainkaan tai sitten liittyessään pystyisi muuttamaan unionin suuntaa. Mutta toivoni oli turhaa. Jos missään, niin juuri täällä raha ja kuri rehoittaa!

Poliitikkona olet säästökurilla lietsomassa pelkoa ja siitä kautta sotaa, Antti. Nykyeurooppalainen ei enää tänään tiedä, mistä leivän huomenna saisi. Olet luonut homo economicuksen jonka arki muodostuu kilpailemisesta. Yksin muita vastaan, siinä 2100-luvun länsimaalaisen elämän motto. Kilpailu ei kuulu ihmislajin luonteeseen, päinvastoin. Mutta se on kapitalismin moottori ja huipentuu sotailuun.

Eikä kapitalismikaan ole luonnon ilmiö, Antti. Siihen voi keksiä vaihtoehtoja. Se kuuluu poliitikkojen tehtävään, tanssimisen ja lööpeissä esiintymisen sijaan. Mutta et ole keksimässä mitään muu, Antti, kun lisää pelkoa. Istut fasistien vieressä eduskunnassa ja olet yhteistyössä heidän kanssaan sulkemassa rajat pakolaisille ja lähettämässä ihmisiä sotailemaan Syyriaan.

Mutta hei, Antti. Ainakaan minun poikani eivät halua kuolla sinun arvojesi tähden. Mutta roskakilehden otsikoiden mukaan olet saanut kauan odotetun adoptiolapsen.

Minun puolestani saat lähettää hänet sotailemaan...

19.11.2015

Hot spot Suomi

On marraskuun 19. päivä vuonna 2025 ja Manner-Euroopassa ollaan huolissaan. Suomesta odotetaan jopa 2,5 miljoonaa pakolaista mantereelle. Maan sosiaali- ja terveystilanne on katastrofaalinen, kun maan sisäiset etäisyydet ovat vain kasvaneet ja väestö vanhenee. Muualla maailmalla ihminen näet päättää muuttaa lahemmäksi toisia silloin kun hän tulee riippuvaiseksi muista, mutta kun suomalainen vihaa eniten juuri omaa naapuriaan.

Parhaillaan sairastuneet ja vanhantuneet suomalaiset lähtevät maastaan etenkin Välimeren rannikolle. Esimerkiksi Fuengirolassa Espanjassa tuhannet suomalaiset täyttavät paikallisia sairaaloita ja tukkivat kapeita teitä Volvoillaan. Pohjoismainen porukka pelottaa paikallisia sillä he puhuvat ja kirjoittavat kielellä, joka on muille ihmisille täyttää abrakadabraa. Ja paikallisilla on vielä tuoreessa muistissa se tosiasia, että nimenomaan suomalaiset ovat kymmenen vuotta sitten seisoneet itä-eurooppalaisten rinnalla, silloin kun ensiksi Schengen-aluea ja sen jälkeen koko EU hajoitettiin Unkarin ja Puolan johdolla.

Ongelman ratkaisuksi ehdotetaan tietenkin, että suomalaiset voidaan jättää omilleen. "Kai Suomi voi taas kerran liittyä entiseen neuvostoblokkiin, varsinkin kun moni suomalainen avoimesti hehkuttaa 1970- ja 1980-lukua, kun maata johti legendaarinen yksinvaltias Kekkonen", kirjoittaa saksalaislehti Frankfurter Allgemeine. Mutta suomalaisille onneksi löytyy entisestä EU:sta myös maltillisempaa sävyä.

Avuksi Suomeen halutaan perustaa niin sanotut Hot spotit. Hot spot eli kuuma paikka on leiri, missä järjestetään sosiaali- ja terveyspalvelut. Nimitys oli kymmenen vuotta sitten juuri niiden itä-eurooppalaisten poliitikkojen huulilla, jotka eivät halunneet ottaa vastaan tummia ihmisiä. Suomessa hot spotteja voidaan perustaa kahdeksantoista tai viisitoista tai vaikkapa kaksitoista kappaletta. Lukumääristä suomalaiset saavat keskenään tapella, kuten he tehneet jo 50 vuotta. Tärkeää on se, että valtaosa niistä tulee sinne missä suomalaiset jo asuvat, eli Helsingin ympärille.

Jotta väki tottuu siihen yksinkertaiseen elämän tosiasiaan, että ihminen ei voi aina elää missä ja miten itse haluaa...

12.11.2015

Ei vihainen vaan rehellinen

"JoopFinland on vihainen", luki viime viikon lehden etusivulla (ST 5.11). Lauseen ympärille oli jätetty liikaa tyhjää tilaa. Joten vaikutti siltä, että JoopFinland istui siellä, mihin hän kuuluukin: paksujen seinien sisällä, eristyshuoneessa.

Olen kotoisin kulttuurista, missä vain ala-asteella nostetaan kättä kun halutaan puheenvuoroa ja missä päälle puhumista kutsutaan aidoksi eli rehelliseksi keskusteluksi. Mutta Suomessa jo korotettua ääntä pidetään vihan merkkinä.

Pitäisikö sitten vain odottaa kunnes mielipidetäni kysyttäisiin jossain gallupissa tai vaaleissa? Mutta kun en asu pääkaupunkiseudulla enkä saa äänestää.

Onneksi sain hiljattain mallia siitä, mitä voisin tehdä, jotta minua kuunneltaisiin.

Uskokaa tai älkää, mutta malli tuli eduskunnasta, eli juuri suomalaisen keskustelun näyte-ikkunasta. Siellä jaarittelu ja kädennostorituaali on huipussaan. Olemme Pohjois-Korean kaltaisessa tekoympäristössä.

Kuitenkin yksi kansanedustaja poikkesi tästä. Nuori mies istuu Vihreiden riveissä, mutta hän ei ilmeisesti tarvitse etelän lomaa näyttääkseen terveelliseltä fiksulta ihmiseltä ja debatin puolivälissä hän tekee jotain, mikä saa JoopFinlandin itkemään.

Kyseinen debatti on rasismista. Juu-rasismi-on-kauhea-juttu-mutta-hei!-parempaan-suuntaan olemme-koko-ajan-menossa-debatti, eli täsmällinen kopio niistä rasismi-debateistä, joita olen joutunut seuraamaan Suomessa jo kaksi vuosikymmentä.

Nuori, vihreä mutta etenkin luonnollisesti ruskettunut mies puhuu hänkin. Hän pukee sanoiksi, mitä hänellä on sanottavaa. Että ympäripyöreä keskustelu rasismista on turhaa ja tiensä lopussa. Että eduskunnalta odotetaan sentään enemmän kuin jeesustelua.

Hän ei kuitenkaan vain puhu. Hänen tunteensa, siitä miltä tämä sirkus hänestä tuntuu, tämä nuori mies pukee maailman kauneimmaksi hymyksi.

Kiitos Ozan Yanarille! Tästä lähtien myös JoopFinland hymyilee sinun hymyäsi.

Hymy, joka ei ole vihainen vaan rehellinen...

5.11.2015

Myös suomalainen fasisti on fasisti

Koko suomalaismedia on nyt halannut häntä. Lehdet laidasta laitaan ovat nostaneet hänet lööppeihinsä ja pistäneet hänen kuvansa etusivuilleen. Telkkarissa hän aloitti julkkis-uransa BB-luokassa, mutta nyt hän on istunut kaikissa A-ohjelmissa, A-studiosta aivan A-Talkiin asti. Hän vieraili Ruben Stillerin luo ja sen jälkeen oli enää pieni askel Ylen mukavimpaan ohjelmaan: Uutisvuotoon.

Häntä siis käsitellään aivan samalla tavalla kuin sitä toista mukavaa miestä, jota vastaan hän sanoo taistelevansa. Tämä toinenkin mukava mies on saanut jo kaksikymmentä vuotta istua missä studiossa vain halusi ja on puhunut meille ("koko Suomen kansalle", kuten hänellä on tapana sanoa) missä ja milloin vain kun mikrofoni on ollut auki ja lehtien sivuilla on riittänyt vielä tilaa. Tällä hämmästyttävällä tavalla Sebastian Tynkkysestä tehtiin toista Timo Soinia.

Aivan kuten hänen opettajaltaan, joka nyt on muuttunut hänen opponentikseen, Tynkkyseltä ei kysytä mitään olennaista. Ei Tynkkyseltä kysytä, mitä hän haluaisi hänen puolueensa tekevän 'isänmaan' puolesta. Eikä Soiniltakaan ole ikinä kysytty, mitä rasismi tai fasismi tarkoittavat hän maailmankuvassaan. Koko kansan mukavasta pojasta Tynkkysestä voit lukea vain netistä, mitä hän ajattelee. 'Meidän Sepi" pitää monikulturismia yhteiskuntaa hajottavana poliittisena ideologiana. "Meidän ei tarvitse muuttaa yhteiskuntaamme ruotsalaiseksi painajaiseksi."

Asia on tullut harvinaisen selväksi: suomalainen fasisti ei ole fasisti. Miksi tämä Tynkkysen fasistinen ja rasistinen visio ei puhuta? Minkä ihmeen takia vouhotetaan persujen kyvykkyydestä demokratian ja sananvapauden merkeissä? Fasistihan ajattelee demokratiaa yhtä paljon kuin kalastaja moottoritietä. Nyt kun tynkkyset ja halla-ahot räjäyttävät Soinin puolueen ei ole enää aikaa äärioikeiston vähättelyyn.

Ulkomailla (mm. juuri Ruotsissa... ) fasistia ei pidetä viihdetaitelijana vaan hänet suljetaan julkisuudesta pois....

29.10.2015

Vasemmistoon heräämisestä

Kiitos Kari Kuistille viime viikon lehden Ylänurkasta ("Vasemmiston heräämistä odotellessa", ST 22.10). Olen vihdoinkin löytänyt toisen ihmisen, joka epäilee, että pakolainen ei enää kauan pyydä kiltisti lupaa tulla tänne.

Toinenkin asia jutussasi herätti huomioni. Kerrot poliitisesta heräämisestäsi ja ihmettelen kuinka niin sanottu henkilökohtainen prosessi se on ollut. "Eniten työelämän alussa ollutta nuorta miestä kiinnosti, miten juurevasti mikäkin puolue ilmoitti puolustavansa palkkatyössä käyvää ihmistä."

Jatkossa kyllä korostat, että näkemyksessäsi SKDL edusti myös kansainvälisyyttä ja solidaarisuutta ja että nämä vasemmistolaiset arvot olivat ratkaisevin tekijä. Mutta kun olen lukenut myös Olli Qvistin puolesta samantapaisen "poliitisen kasvatustarinan", mietin kuinka erilainen oma vasemmistoon heräämiseni on ollut.

Pienyrittäjäperheessa, jossa äidille uskonto merkitsi kaikkea, vasemmistolaisuus tuli minulle isoveljen ja koulun kautta. Se vasemmistolaisuus oli alusta lähtien ja tinkimättä kansainvälinen. Käytännössä en ole syntynyt Alankomaissa vaan EU:ssa ja Natossa.

Olin siis hyvin nuori kun pistin itseni jo likoon. USA:n presidentti Nixon pommitti Pohjois-Vietnamia jouluna 1972. Olin silloin täyttämässä 15 vuotta ja myin koulussa postikortteja, missä sota tuomittiin. Raha meni Vietnam-komitealle, eli Ho Tsi Minhin kommunistihallituksen tukemiseen.

Postikorttimyynti tapahtui joukkovoimalla. Ei kukaan tykännyt Nixonista. Sen sijaan työ palestiinalaisten puolesta oli yksinäisempää touhua. Olin 16- vuotias, kun isoveli antoi minulle Palestiina-komitean kausilehden ja minä annoin sen uskonnon-opettajalleni, joka oli rabbi. Hän luki sitä innossaan, mutta koulukaverit eivät tykänneet.

Koskaan en ole kokenut, että olen vasemmistolainen siksi, että se toisi minulle itselleni jotain etua. Ehkä se on se syy, miksi turhaudun suomalaiseen poliittiseen elämään yleensä ja Vasemmistoliittoon erityisesti. Tuntuu, että puolue on yhtä sisäänpäinkääntynyt ja jämähtänyt paikalleen kuin se poliittinen järjestelmä, johon se kuuluu...

22.10.2015

Mitä kerrot lapsellesi Laura Huhtasaaresta

Toivottavasti ohjelma oli Ylen pohjanoteeraus. Alemmaksi ei voi edes Suomessa mennä, vai voiko? Huhtasaaren Laura sai vastata kysymykseen Mitä kerrot lapsellesi pakolaisesta? Studiossa oli myös toinen täydellinen äiti, hänkin huolissaan siitä, että tummat, nuoret miehet asuisivat lähellä hänen lastensa koulua. Ja Abdirahim 'Husu' Hussein, joka lopussa vain enää ravisteli päätään ja toivoi, ettei opettaja Huhtasaari tule koskaan koskemaan hänen lastaan.

Siinä olisikin Ylelle paljon järkevämpi keskustelunaihe: mitä kerrot lapsellesi Laura Huhtasaaresta? Minulla on esimerkiksi 14-vuotias, joka tykkää facebookissa äärioikeistolaisesta sivustosta. Kyseinen ryhmä kutsuu itseään Menetetyksi Suomeksi ja jankuttaa valtavan Suomen lipun alla siitä kaikesta mitä 'meillä' joskus on ollut ja että sen ovat vieneet 'meiltä' poikeuksetta ulkomaalaiset. Tärkein osa menetetystä 'suomalaisuudesta' on 'meidän' Karjalamme.

Mietin, mitä 14 v ylipäänsä tietää menettämisestä. Hänen mummonsa kuoli ja hänen ensimmäinen rakastumisensa oli hänelle hyvin sekoittava kokemus. Mutta onneksi ensimmäinen todellinen katastrofi hänen elämässään on vielä näkemättä. Onko se sitten se lippu, joka vetää häntä mukaansa? Vai onko todella niin, että tuo menetetty paratiisi itärajan takana puhuttelee häntä? Mikäli on näin, niin mikä sitten mättää suomalaisessa koulutuksessa?

Olen nähnyt karjalaisten kärsimystä. Tuo yllämainittu mummo oli evakko. Katkeruus, masennus ja juopottelu on tuhonnut pojan suvun suomalaisosaston ja vaivaa nyt jo kolmatta sukupolvea: poika on nähnyt miten mummon isä kutsui minuakin ryssäksi eikä halunnut että astun hänen kotiinsa. Olen selittänyt hänelle, että jokainen kansakunta on menettänyt joskus paljonkin, mutta että revansismi ei ole oikea lääke siiihen. Että naapurin kanssa kannattaa elää sovussa. Että Karjalan perään jankkaajat eivät tarvitse poliittista foorumia vaan psykologia.

Mutta roolini kasvattajana on rajoitettu. Hänen ikäinsensä poika tarvitsee opettajan, joka vahvistaa näkökulmaani. Huhtasaaren Lauran vastakohdan...

15.10.2015

En juhli, olen matkalla

Kiitos kutsusta, mutta bileet eivät maistu. Minusta on mautonta vetää tanssikengät jalkaan terminaali potilaan vuoteen vierellä. Olen syntynyt kulttuurissa, missä voittoa juhlitaan ja tappiota surraan.Vai onko kyse taas kerran torjuntavoitosta? Mistä suomalaisen kyvyttömyys myöntää että taistelu on hävitty on alkanut?

Päällimmäinen syy olla osallistumatta tämän lehden 69-vuotiasjuhlaan on se, että pidän ST:n loppua tarpeettomana. En ole kirjanpitäjä, mutta onpa outoa että kirjoitan myös hollantilaisessa vasurilehdessä, jota on pidetty jo kolmekymmentä vuotta hengissä keräämällä rahaa. Säännöllisesti tuonkin lehden loppu ilmoitetaan ja joka kerta joku säätiö tai yksilö pelastaa sen.

En ehkä ole myöskään riittävästi perehtynyt suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin.

Sillä en ymmärrä miksi puoluetuki, joka putoaa pois, ei voisi yhtä nopeasti tulla takaisin, kun puolue taas ansaitsee sen, esimerkiksi vaalivoiton seurauksena. Eikö tässä toimittu hätäpäisesti, täyspaniikissa? Vai onko suomalainen parlamentaarinen demokratia tosiaan niin hauras, että vaalikausi kestää neljä vuotta, tapahtuu mitä tahansa?

Yhteiskunta on kriisissä, eliitti neuvoton. Nyt jos koskaan tarvitaan poliittista journalismia. Eikä nyt ole vielä liian myöhäistä puhdistaa puolue niistä tahoista, jotka ovat vasemmistolaisen aatteen häpeätahroja. Vasemmistoliitosta on pakko tulla kasvutalouden tinkimätön vastustaja ja sen tulee tiivistää yhteistyötä ranskalaisten ja saksalaisten veljespuolueitten kanssa.

Itse tulen seuraamaan Suomen ja vasemmistoliiton kohtaloa kauempaa. Sekä tämän yhteiskunnan henkinen tilanne että terveystilanteeni johtaa siihen, että lähden joulukuussa pidemmälle reissulle. Suunta on eteläänpäin. Kroppa tarvitsee lämpöä, kuten myös sielu. Ja henki janoaa ahkerampaa meininkiä.

Sillä pidän miljoona kertaa taloudellista ahdinkoa pahempana suomalaisten anemiaa. Parhaillaan pakolaisten vastaanotto (vai pitääkö sitä jo kutsua torjunnaksi?), on minulle suorastaan painajainen. Tuntuu siltä, että kello täällä on pysähtynyt viimeiseen lamaan, tai oikeastaan jo vuoteen 1944, kun keksittiin, että sotaa ei oltu hävitty vaan voitettu.

8.10.2015

Kuvateksti

Kestää kolme tuntia ennen kuin kuva saapuu meille. Mutta kärsivällisyytemme palkitaan. Kolme professoria, jokainen heistä nobelisti, selittää meille mitä katsomme. Nuorin vastaa tylsimmästä osasta: kuvan matkasta. Hänen vieruskaverinsa, jolle on jo kertynyt vuosia, kertoo kömpelöllä englannilla kameran historiasta.

Tiedekunnan nestor saa kunnian selittää meille, mitä se, mitä katsomme, tarkoittaa. Me katsomme vettä, hän intoilee vaikuttavien viiksien alta, ja se tarkoittaa, että katsomme elämää. Meidän unelmamme on täyttynyt, hän julistaa, ja 'meidän' tarkoittaa myös meitä katsojia. Meidän oman planeettamme ulkopuolella elämä on mahdollista, tässä siitä kiistaton todiste.

Kolmikko tekee tilaa duolle: kenraali, jolla on rinnus täynnä tähtiä ja poliitikko, jolla on naama täynnä aknea. Kenraali rauhoittaa meitä. Planeettamme ulkopuolella elämä on mahdollista, mutta se on onneksi vain meidän omaa elämää. Maan ulkopuolista elämää ei ole. Pieniä, vihreitä miehiä löytyy vain itä-Ukrainasta ja sarjakuvista.

Kenraali ei siis odota meidän invaasiomme aiheuttavan vakavaa vastuuta vierasplaneetassa ja ihosairas poliitikko toteaa, että suurin haaste on pitkä matka. Meidän pitää varautua siihen, että ihmiset kyllästyvät ja keksivät kaikenlaista ikävää. Mutta eikö ole loistavaa, hän raakkuu, että hän on aina ollut oikeassa?

Meillä on nyt mahdollisuus jättää saastunut ja tuhoutunut planeettamme ja aloittaa uudelleen jossain muualla. Puut kasvavat sittenkin taivaaseen!

Tuore kuva, kamera zoomaa. Katsomme kyllä ihan aitoa vettä! Se liplattaa hiekkarannalla ja horisontissa näkyy kukkuloita. Ja katso, siellä makaa jotain. Tiedemiehet ryhdistäytyvät. Kuva tärisee ja mosaiikki muuttuu jumalattoman hitaasti muodoksi. Vihdoinkin kuva pysähtyy ja alkaa sitten matkansa aivoihimme.

Onko se nalle? Ei ole. Olemme katsomassa pikkulasta. Se makaa puolittain vedessä, naama hiekassa, toinen käsi löysästi kehon vieressä, toinen mahan alla. Vaatteista päätellen kyse on pojasta. Vaikuttaa siltä, että hän nukkuu. Mutta tiedämme kaikki, että olemme katsomassa kuolemaa.

Tiedekunta hiljenee, kenraali nojaa päätänsä molempiin käsiinsä, poliitikko kysyy missä on uloskäynti.

Olemme siis jo käyneet vieraalla planeetalla...

1.10.2015

Viikko 39

Maanantai. En saanut työpaikkaa Harjavallan vastaanottokeskuksesta. Sähköpostin lähettäjä lohduttaa, että hakijoita oli yli 500. Mutta mediassa sävy muuttuu. En ole nähnyt vielä yhtään ulkomaalaista omaa peilikuvaa lukuunottamatta, mutta hädän sijaan puhutaan yhä enemmän hallinnasta. Suomalaisen tavan mukaan apujoukot pukevat univormun päälleen.

Tiistai. Vaimo käy ostarilla parturissa ja koska ulkona sataa vettä kaatamalla, tapan aikaa istumalla penkillä. Peräti kaksi kertaa vartija tulee ja kysyy etsinkö jotain. Toisen kerran kaveri pyytää passia. Päivän sanomalehden pääotsikossa poliisi myöntää, että 'ulkomaalaistarkastus on herkkää touhua'.

Keskiviikko. Eilisiltana Suomi äänesti tyhjää, kun EU jakaa pakolaisia keskenään. Ulkoministeri Soini pitää tätä 'hyvänä asiana', pääministeri Sipilän mielestä se on 'ihan samantekevää'. Euroopassa suomalaisten hiljaisuus muistuttaa kuitenkin Kylmästä sodasta.

Torstai. Kaverini soittaa Lapista. Hänkin haluaa itse majoittaa turvapaikanhakijoita, mutta ei ole saanut vielä mitään pyyntöä viranomaisilta. Kerron hänelle, että Satakunnnassa tilanne on samanlainen. Refugeeswelcome-sivustoa, mihin voit jättää tarjouksesi, ei ole päivitetty.

Perjantai. Lahdessa Ku Klux Klan osoittaa mieltä pakolaisia vastaan. Oikeistoveljekset Soini ja Stubb paheksuvat, että Suomen lippua käytetään samassa yhteydessä. Itse olen peruskoulussa oppinut, että kansallislipun heiluminen on sodan alku. Siihen ei tarvita Klanipukua.

Lauantai. Pakolaiset saapuvat Reposaareen. Paikallislehden mukaan viranomaisille esitetään 'kipeitä' kysymyksiä, mutta ei kerrota, mitä kipeää tarkoitetaan. Epäilen, että kysymystä 'miten voin auttaa' ei kuultu tilaisuudessa.

Sunnuntai. Laura Huhtasaari -Porin paras lahja ihmiskunnalle sitten Antti Pekolan- haluaa, että pakolaisten sosiaaliturvaa leikataan.

Onneksi joulu on kolmen kuukauden kuluttua jo taas ohi...

24.9.2015

Una giornata particolare

”Ilmoittaako hän nyt, että ollaan jossain sodassa mukana?” vaimo kysyy, koska hän on syntynyt Kekkoslovakiassa. ”Tuskinpa”, vastaan hänelle, ”sillä kaveri ei tarvitse enää mitään Ukrainan kriisiä. Nyt pakolaiset tulevat aiheuttamaan sitäkin enemmän hälyä.”

Mieleeni palaa se ainoa kerta, kun kotimaassani pääministeri puhui telkkarissa. Mutta päinvastoin kuin Juha Sipilä, Joop Den Uyl ei silloin puhunut paskaa. Vuosi oli 1973 ja öljykriisi johti toimenpiteisiin, joiden rinnalla ns. rakenteelliset muutokset näyttäytyvät pelkkänä kosmetiikkana.

Olin itse 15-vuotias ja aidosti huolestuneen näköisen Den Uylin viesti on säilynyt muistissäni koko elämäni ja ollut poliittisen aatteeni punaisena linjana. ”Mikään puu ei kasva taivaaseen asti”, hän selitti. ”Rooman Klubi on ennakoinut kohtalomme: talouskasvun rajat ovat nyt meidän kaikkien näkyvillä.”

”Kuvittele, että Sipilällä olisi tosiaan jotain sanottavaa,” sanon vaimolle. ”Esimerkiksi se, että pakolaiset tulevat nyt meille, koska olemme itse tuhonneet heidän kotiolonsa. Että saimme, mitä tilasimme.” ”Mutta näin ei tule käymään”, totean ja suljen herätysradiomme.

”Sen sijaan UK Kakkonen tulee jankkamaan yhtenäisyydestä ja talvisotameiningistä, kuten fasistit tekevät. Kenties hän nostaa lätkän maailmanmestaruuden esiin korostaakseen, että suomalainen on ihmislajin erikoisin ilmentymä.”

”Muistatko elokuvan Una giornata particolare”, kysyn vaimoltani ja vedän hänet samalla syliini. ”Mikä se olisi ollut suomeksi? Vaikkapa Erikoinen päivä? Kai se ei ole menestynyt täällä koska se tehtiin vuonna 1977 ja olisi silloin ikävästi sekoittanut suomalaisten omia sotamuistoja.”

Selitän hänelle elokuvan tarinan. Vuoden 1939 Roomassa Hitler vierailee aatetoverinsa Mussolinin luona. Kerrostalosta kaikki miehet lähtevät katsomaan duoa, paitsi yksi, Gabriele, koska hän on homo. Gabriele rakastelee Antoniettan kanssa, joka on yksinäinen perheäiti.

”Taustalla kuuluu koko ajan fasistiparin puheen pauhinaa”, sanon, mutta vaimoa kiinnostaa, kuka näyttelee Antonietta. ”Sophia Loren” ”Oliko hän sinusta seksikäs?” ”On vain yksi nainen, joka minusta muistuttaa Sophia Lorenia.” ”Ai jaa, kuka se on...?”

17.9.2015

Rauhan puolesta

Turvapaikanhakijan yksityismajoitus herättää kysymyksiä paikallislehdessä. ”Euralainen” ja ”Kyllä aikoja elämme” ovat huolissaan siitä, että homma tulee maksamaan meille (Alasatakunta 10.9). Toki se maksaa, mutta niin maksaa moni muukin asia. Esimerkiksi valtio satsaa lähivuosina hornettien korvaamiseen rahamäärän, joka on yhtä suuri kuin koko budjettivaje. Kysyn kumpi on parempi: antaa ihmiselle turvapaikka vai pommittaa häntä?

”Kartzu” kysyy, minkä takia pakolainen ei pysy omassa maassaan, puolustamassa sitä. ”Eivät meidän isät ja isoisät luikkineet pakoon sota-aikana.” Ongelma on se, että alueella, mistä pakolainen tulee, ei ole paljon puolustettavaa. Maa, missä hän on syntynyt, ei ole hänen kotimaansa, jota hän haluaisi puolustaa.

Koko valtava vyöhyke aivan keskiafrikkalaisesta Kongon Demokraattisesta Tasavallasta Pakistaniin asti, on jo vuodesta 1990 lähtien sodassa. Kaksikymmentäviisi vuotta kestänyt sota johtuu siitä, että alueen olot -maiden rajat, taloudellinen pohja sun muut- on määritelty lontoolaisilla ja pariisilaisilla piirustuspöydillä. Maiden ja kansankuntien puuttuessa vyöhykkeen asukkaat eivät sitoudu niihin vaan verisuhteisiin eli heimoihin ja uskontoon.

Piirustusharjoituksissa Lontoossa ja Pariisissa ja myöhemmin, länsimaisen painopiste siirtyneen siihen, myös Washingtonissa, oltiin halvan öljyn ja muiden raaka-aineiden perään. Nyt kun viimeinenkin öljy on alueelta pumpattu pois, ainoa länsimainen teollisuus, joka enää hyötyy siitä, on sotateollisuus. Länsimainen ryöstöpolitiikka on aiheuttanut ympäristö- ja demograafisen katastrofin. Kuihtuneelta Sahelin alueelta ja Syyriasta lähtevät nyt ensimmäiset ns. ilmastomuutospakolaiset.

Olen rauhan mies, ”Kartzu”. Miksi en antaisi ihmiselle, joka haluaa paeta sotaa mahdollisuuden elää rauhassa? En halua lisää sotaa tähän maailmaan. Olen itse kotimaassani aikoinaan väistänyt kaiken, mitä liittyy armeijaan ja sotailuun ja toivotan kaikki maailman muutkin rintamakarkurit tervetulleeksi kotiini.

10.9.2015

Rojavan päiväkirja (2)

Taikavuori -romaanissaan Thomas Mann toteaa, että kyllä aika on lääke, mutta myös vieras ilma raikastaa. Saksalainen kirjailija ei tuntenut telkkaria tai internettiä. Vasta niissä näkee kuinka kauan omasta arjestaan on matkustanut. Euroopassa puhutaan pankkikriisistä, hyvinvoinnista ja pakolaisista. Viiden kilometrin päässä EU:n jäsenyyteen pyrkivän Turkin rajalta nämä sanat eivät merkitse mitään.

Rojavassa ei ole pankkeja, rahaliikennettä vielä vähemmän. Itse asiassa alueen talouselämä on samanlaista kuin 35 vuotta sitten, kun kävin täällä ensimmäinen kerran. Erbiliin Irakissa öljyraha on tuonut kulutuskulttuurin, mutta Kamishli on Tampereen kokoinen kaupunki ilman teollisuutta.

Elämä on perustunut jo 7000 vuotta maatalouteen. Kun kerron, että asun suomalaisessa pikkukylässä minulta kysytään kuinka paljon eläimiä Eurassa on. Mistä tietäisin, kun seison vain pankkijonossa paikallisen maanviljelijän kanssa ja olen lukenut hänen tarinansa vain paikallislehdestä?

Huonekaverini Khalid lähtee kävelemään. Vaarallinen matka vie hänet vuoristoon. Hän vie valmisruokaa kotikylän vanhuksille. Seuraavana iltapäivänä mies palaa turvallisesti takaisin. Kestää ennen kuin tajuan, että Khalid on syönyt osan viemästään ruoasta eikä ole tarvinnut hotellia.

Khalid on syntynyt lähellä, mutta toiset ovat tulleet kaukaa. Ja onkin heitä, jotka ovat ikään kuin Mooses aikoinaan jo vuosikymmenniä kiertäneet erämaassa. Heidän alkuperänsäkin muistuttaa Vanhasta Testamentista: on aramealaisia, assyyrialaisia ja seemiläisiä.

Kotiinpaluu on rankka kokemus. Euran uimahallissa sisällä ja ympärillä pyörii sotilaita. Taas joudun katselemaan konekiväärejä ja sotilaallista naamionitia, mutta tällä kertaa leikkimielellä. Reserviläiskutsu kerää keski-ikäisiä diplomi-insinöörejä ja koulun rehtorikin on mukana. Heillä on ilmeisesti hauskaa.

Olenko jättänyt siviilisaation taakseni...?

3.9.2015

Rojavan päiväkirja (1)

Lento Pariisista Irakin Erbiliin on kestänyt neljätoista tuntia ja viiden tunnin matka Tigrisjoen yli tehdään panssaroidussa punaisessa Toyotassa. Kamishlin kaupungin lähellä sijaitsevalla kukkulalla on Syyrian armeijan entinen kasarmi.

Rakennusta kutsutaan yliopistoksi, Mesopotamian sellainen. Opetan täällä kaksi viikkoa, kaksi tuntia päivässä -helteen ja turvallisuustilanteen vuoksi varhaisaamuna- historiaa ja arkeologiaa.

Hollannissa asuva iranilainen kurdi Farhad toimi tulkkina. Opetustilaa sekä -välineitä puuttuu. Joudun heti tinkimään opetusohjelmastakin.

Kolmen sadan metrin päässä laaksossa sijaitseva tapeh eli arkeologinen kaivaus ei ole enää kurdien vaan Isiksen hallinnassa. Kun taas lentokenttä, kilometrin etäisyydessä, on Syyrian armeijan kontrolloima.

Rakennusta ympäröi korkea ja paksu muuri ja ainoaa sisäänpääsyä vartioi ympäri vuorokauden kaksi raskaasti aseistettua peshmergaa eli kurditaistelijaa. Ei kestä kauan ennen kuin minulle annetaan ikioma ase. Minne olen joutunut?

Totaalikieltäytyjänä en ole koskaan elämässäni edes lähietäisyydeltä nähnyt ampuma-asetta, puhumattakaan siitä että olisin oppinut käyttämään sitä. Mutta nyt siitä on turha keskustella.

”Ampumalla et puolusta itseäsi vaan toveriasi”, on peshmergan tynkä selitys. Jaan huoneen kolmen peshmergan kanssa. He selittävät minulle miten kalashnikovin kanssa toimitaan. Ensiksi tulevat puhdistusohjeet.

Ase puretaan, puhdistetaan ja kootaan tietyssä järjestyksessä, eri asennoissa ja mahdollisimman nopeasti. Sitten on käyttöohjeiden vuoro.

Ampuminen tapahtuu olkopäältä, luiden välistä, jotta rekyyli ei murra luutasi. Visiirin pienen mittarin yksikkö tarkoittaa sataa metriä. Aseen pidäkkeessä on kolme eri asentoa.

Vaakasuora oikealle on nopea tuli, alaspäin on tasatuli, ylöspäin aseen lukitus. ”Sydänlyöntisi pitää olla tasainen ennen kuin ammut”, sanoo Farhad. ”Naiset ovat parhaita tarkka-ampujia, koska he ovat kärsivällisiä.”

”Hyvä nainen on kärsivällinen”, sanoo toinen lempeästi ja tuijottaa tyhjään sänkyään...

27.8.2015

Pyöräilijäkeskustelu

Sitkeän ennakkoluulon mukaan hollantilainen loistaa pikaluistimilla, kävelee puukengillä ja ajaa polkupyörällä. No, ainakin minun luistelu-urani jäi lyhyeksi, koska kotimaassani ei ollut kunnon talvea lähes neljään vuosikymmeneen. Todellisuudessa jokainen ortopedi kertoo sinulle, että puukenkä ei ole jalalle hyväksi. Ja olen aina välttänyt polkupyörän käyttöä.

Olen ajokortiton mies ja vielä omasta tahdosta sellainen. Olen kuitenkin viimeaikaisessa suomalaisessa polkupyöräkeskustelussa ehdottomasti autoilijan kannalla. Syy siihen on yksinkertainen. Hollannissa minua pelotti ajaa polkupyörällä, sen sijaan Suomessa pelkään polkupyöräilijöitä.

Kotimaassani liikenne on jaoteltu kahteen: nopeaan ja hitaaseen. Nopeaan liikenteeseen lasketaan kaikki, joilla on vähintään kaksi pyörää alla, lukuun ottamatta pyörätuoleja. Hidas porukka kävelee. Jako näiden kahden välillä on yhtä tiukka kuin aikoinaan Berliinin muuri. Nopeat ja hitaat kohtaavat toisiaan ainoastaan (taso-)risteyksissä.

Tämä liikennejärjestys tarkoittaa polkupyöräilijälle sitä, että hänen on pakko ajaa autoilijan vauhdilla ja säännöillä. Joka on ajanut Keski-Euroopassa tietää, että siellä ylinopeus on huono juttu, mutta se ei ole kuoleman synti. Toisen liikenteeseen osallistujan ikuisen vihan sekä kunnon sakon saat aikaan alinopeudella.

Hollannissa ei siis nopea liikenne sekoile hitaammin kanssa. Suomessa sekoilee. Koska täällä polkupyöräilijä ajaa kävelijöiden seassa. Siinä missä muualla Euroopassa moottoritie on Villi Länsi, Pohjoismaissa raju peli pelataan jalkakäytävällä.

Suomessa kävelijää uhkaa suht harvoin rattijuoppo, joka suuntaa kävelyalueen kautta lähibaariin. Täällä, riippumatta siitä onko kyse Helsingin Mannerheimintiestä tai jostain maaseudun takapolusta, kävelijän todellinen uhka on pyöräilijä.

Se voi olla nainen tai mies, lapsi tai vanhus. Sieltä se tulee vauhdilla takaasi, niin lujaa kuin ehtii ja ohittaa sinut ikään kuin et olisi olemassakaan. Sillä on nopeusmittari, isokin sellainen, mutta ei kilikelloa. Ja se näyttää kypärassään kaivosmieheltä. Tai formulakuskilta...

20.8.2015

Hollywood ja Apartheid

Ilmastomuutos muokkailee kesäkuuta lokakuuksi ja koleaa iltaa vietetään telkkarin ääressä. Kauden hitti on sarja nimeltä ”The Affair”. HBO-tuotteen juoni - kirjailija nussii lomareservaatissa nuorta naista ja joku murhataan - ei aukea minulle, mutta jopa yleensä vakavasävyinen Kultakuume -ohjelma puhuu siitä. ”Katsoja saa tarinasta kaksi eri näkökulmaa, miehen ja naisen. Oletko huomannut, että naisen versiossa hänellä on tukka kiinni ja silloin kun katsomme miehen silmin naisen tukka pysyy auki?” kysyy radiotoimittaja.

En ole kyllä huomannut... Mutta sen sijaan huomasin jotain muuta.

Tämän menestyssarjan ihmiset ovat lähes kaikki valkoihosia. Ainoa musta on rikoskomissario. Eikä sekään ole sattuma. Ilmiö sai minua tarkistamaan television muun tarjonnan. Voin suositella. ”Rotututkinta" tekee typerimmänkin jenkkiohjelman ainakin lyhytaikaisesti siedettäväksi. Mutta lopputulos kauhistuttaa: USA:ssa vallitsee rotuerittely, jota voidaan verrata Etelä-Afrikan Apartheidiin.

Katsokaa kuinka Suuren Lätäkön toisella puolella he istuvat ravintolassa tai bussissa tai puistopenkillä. Valkoinen valkoisen vieressä, värillinen värillisen vieressä. Puhumattakaan siitä, kenen kanssa he ovat naimisissa tai perhejuhlassa tai hautajaisissa. Valkoisessa elokuvissa musta on poikkeuksetta tekemisissä rikoksen ja huumeiden kanssa, kun taas musta elokuva sijaitsee lähiöissä ja käsittelee syrjäyttämistä.

Hollywoodissa Yhdysvalloista tehdään kaksi versioita, jotka vain aniharvoin kohtaavat toisensa. Oi ironia että fiktio kertoo totuuden. Juhlapuheissa ympäri länsimaita USA on monikulttuurisuuden mallimaa. Kuitenkin säännöllinen mellakointi todistaa sen, että valkoinen porukka nöyryyttää värillistä eikä ole valmis luopumaan asemastaan nyt kun demograaffinen kuva muuttuu. Kohta USA:n enemmistö puhuu espanjaa, paitsi telkkarissa...

13.8.2015

Varhaisvanhus

Mikä mättää vanhuudessa, tai pitkälti meidän käsityksestämme vanhuudesta? Toisaalta sata vuotta täyttänyt kiinnitetään robottiin, jotta nähtäisiin vielä hänen ihonsa kellastuvan ja voitaisiin kuunnella hänen ääntelyään. Toisaalta tehdään kaikki, jotta pysyttäisiin nuorena.

Vanhusten kesken syntyy kahtiajako. En puhu nyt tulonjaosta. Sehän on aina ollut. On vanhus, joka joutuu syömään roskista keräämäänsä ruokaa ja istumaan raitiovaunussa ilman matkalippua. Ja on niin sanottu bonus-eläkeläinen, joka makaa auringossa Portugalissa.

Uusi kahtiajako tulee iän myötä. Pikku hiljaa puhutaan yhä enemmän vanhuksista ja vanhuksista. Siis 'tosi'-vanhuksista verrattuna häneen, joka väittää itseään vanhukseksi. Normi on täyttää vähintään kahdeksankymmentä ja kenties joskus satakaksikymmentäkin.

Kaikkialla länsimaailmassa pyritään pidentämään työuraa. Siitä on näet hyötyä, ei vain länsimaiselle taloudelle, vaan myös yksilölle. Poistetaan niitä sääntöjä, jotka sovittiin eilen, silloin kun keskiajan kurjuus oli vielä tuoreessa muistossa. Kansaneläke ja varhaiseläke roskiin, sillä ei kukaan rikastu istumalla keinutuolissa.

'Homo economicus' eli ihminen, joka on pelkästään duunia varten hengissä, täyttää helposti kahdeksankymmentä, vai mitä? Kohta ei saa enää kuolla ennen kuin velat on saatu maksettua ja työpaikallesi on saatu hankittua seuraaja. Ennen pitkää armokuolema ei ole maailmanlaajuisesti sallittua vaan päinvastoin uudestaan tabu.

Itse olen vuodelta 1958 eli ensi vuonna täytän 58. Kroppa alkaa tuntua ja lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Ei minulle enää maistu pomo tai oman yrityksen stressi. Olen siis hidastamassa vauhtia, aivan samalla tavalla kuin olen nähnyt edellisen sukupolven tekevän. Pitäisikö puurtaa vielä kaksikymmentä vuotta ennen kuin saan kutsua itseäni vanhukseksi?

Ei todellakaan. Minä olen varhaisvanhus....

6.8.2015

Luther ja Breivik

Osuvin kommentti Immos-kohussa tuli Skotlannista. Ylen kirjeenvaihtaja totesi, että brittisaarella rasismin kohderyhmä itse on se taho, joka reagoi rasismiin. ”Täällä etniset vähemmistöt istuvat eduskunnassa ja puhuvat mediassa. Suomessa valtaosa maahanmuuttajista ei edes ymmärrä mitä heistä puhutaan kun eivät puhu suomea.” On totta, että Suomessa monikulttuurisuutta puolustaa ainoastaan kukkahattutäti ja -setäporukka. Ja on totta sekin, että tämä puolustus pysyy kaksimielisenä: olemmehan loppujen lopuksi kaikki suomalaisia, jotka rakastavat tätä maata ja niin pois päin. Katso: lavan edessä heiluu Suomen lippu...

Fiksua puhetta monikulttuurisuudesta ja sen vastakohdasta eli fasismista piti myös entinen Helsingin taideyliopiston poispotkittu rehtori Tiina Rosenberg. Jopa vaiennusrahan saanut Rosenberg puhuikin hiljaisuudesta. ”Suomessa vallitsee vaarallinen poliittinen hiljaisuus, joka laskeutuu tiettyjen asioiden ylle.” Hänen mielestään Suomessa "ei ole tehty läksyjä kunnolla" eli tutkittu riittävästi Suomen äärioikeiston ja fasismin historiaa. Suomeksi sanottuna: yhteiskunnassa, missä huorailua Hitlerin ja vastaavasti Kremlin sotilasjuntan kanssa yhä hyssytellään, jotain mättää ja pahasti.

Perussuomalaisuus ei ole vitsi, kuten Jyväskylän tapahtumat todistavat. Se on osa pohjoismaisesta uusarjalaisuudesta tai breivikismistä, joka on yhtä paha kuin vanha arjalaisuus. Kyse on päähänpiston paljon syvämmästä tähän yhteiskuntaan kiinni imetystä ilmiöstä. Parasiitti, jonka juuret ovat vuosisatoja vanhoja. Koska suomalaisessa yliopistossa omaa historiaa ei tutkita on pakko kääntyä ulkomaille saadakseen selväksi, mistä breivikismi johtuu.

Vuonna 2017 ei juhlita pelkästään Suomen itsenäisyyden täyttä sataa vuotta, vaan myös 500 vuotta sitten syntynyttä Martin Lutheria. Tuplajuhlat siis luvassa, maassa missä ihminen syntyy luterilaisena? Muualla Euroopassa ollaan eri mieltä. Varsinkin juutalaisjärjestöt vaativat luterilaisilta anteeksipyyntöä. Heidän mielestään Lutherin ja Hitlerin välissä kulkee suora linja. René Süss, Brysselin yliopiston juutalainen tutkija: ”Katolilaisessa Ranskassa antisemitismi oli laaja ilmiö, mutta Saksassa toteutui holocaust. Hitlerin Taisteluni on puhdas kopio Lutherin kirjasta ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”...

16.7.2015

Euroopan joutsenlaulu

Ensimmäinen toimittaja Hollannista soittaa minulle jo lauantai-iltapäivällä. Mies haluaa tietää, haluaako Suomi Kreikan ulos eurosta.

-Mistä sen tietäisin? Kokoukset ovat salaisia ja mediat ovat mykkänä...

-Siellä ei ole debattia tai mielenosoituksia?

-Täällä katsotaan tangoa ja puhutaan huonosta kelistä... Meillä näkyy enää yksi ulkomainen tv-kanava, josta ei tarvitse maksaa, sieltä saan päivitystä... Kai koko tämä sotku johtuu vain siitä, että suomalainen on katkera kun kreikkalainen uskaltaa lähteä kadulle...

Seuraava, joka soittaa on nainen. Mikä tarkoittaa, että hän on seurannut Aleksander Stubbia.

-Hän on profiloinut itsensä täällä Hollannissa kovin moderniksi ja kosmopoliitiksi nuoreksi mieheksi, mutta nyt hän toimi oikeistosaksalaisten apupoikana ja...

-...ja ajaa eurooppalaisten yhteistä projektia päin seinää. Juu, Aleksander ei ole se, miltä hän ulkoapäin näyttää. Täällä kotimaassa hän on jauhanut jo kymmenen vuotta uusliberalistista paskaa ja lisää siihen nykyään konservatiivista kamaa kirkosta ja isänmaasta... Mies on masentava sekoitus luterilaisuudesta ja autoritarismia.

Flaaminkielinen belgialaislehti kysyy soinilaisten perään.

-Enää vain Ruotsissa fasismia vastaan toimitaan. Siellä ruotsidemokraattien ympärille rakennettiin 'cordon sanitair' kuten teillä Vlaams Blokia vastaan. Muissa Pohjoismaissa musta henki on jo vuosikymmeniä sitten tullut pois pullosta.

Juuri ennen keskiyötä Hollannin radio soittaa ja kysyy miten tästä eteenpäin. Kysyn toimittajalta onko hänkin syntynyt EU:ssa.

-Olen syntynyt Amster... Ajaa, ymmärrän mitä tarkoitat... Olen syntynyt 1963 eli kyllä EU:ssa...

-Kun kotimaasi lakkaa olemasta on pakko paeta...

-Eli EU ei selviä tästä?

-Olemme jo sodassa. Vauras pohjoinen vastaan köyhä etelä, niin Euroopassa kuin myös maailmassa. Sadan vuoden kuluttua tajuamme, että kolmas maailmansota alkoi vuonna 2008...

-Ja te olette pakenemassa Suomesta?

-Olen pakenemassa Euroopasta. Lähden elokuussa Rojavaan, kurdivaltio Pohjois-Syyriassa. Siellä ei hallitse vielä kyynisyys...

9.7.2015

Seitsemäs manner

Mitä kuuluu Jerelle ja Tarmolle? Entä heidän isällensä? Kolmikko on esiintynyt tällä palstalla jo pari kertaa aiemmin. Kauppakeskuksen kävijät kutsuivat miestä hulluksi isäksi (2012) ja perheneuvolan viranomaiset kutsuivat häntä Jeren ja Tarmon biologiseksi isäksi, ”ei sen enempää” (”Äitimafia”, 2013).

Jere on nyt täyttänyt kahdeksantoista ja valmistunut koulusta. Hänellä on nyt erilaiset harrastukset ja intohimot kuin pari vuotta sitten. Mutta isoin muutos, ainakin isänsä silmissä, tapahtui kun hänen äänensä muuttui. Isältä on vaatinut paljon aikaa tottua siihen, varsinkin kun Jere käy yhä harvemmin hänen luonaan.

Tarmo ei ole vielä siinä iässä, että muutos näkyisi ulospäin. Kuitenkin neljätoistavuotiaalle on tapahtunut jotain, joka vie hänet isältään paljon kauemmaksi. Tarmo ei ole enää Tarmo vaan Pentti. Ja hänelle on annettu äidin sukunimi. Nimimuutos sattui yhtäkkiä ja tuli isälle aivan puskista.

”Miksi Tarmo ei enää kelvannut”, mies kysyi ex-puolisolta. ”Ja Pentti oli sinun isäsi nimi, mutta kun poika ei edes tuntenut ukkiaan?” Mutta pojan äidin mielestä miehen sukunimi aiheutti hankaluuksia ja Pentti sopii paremmin hänen sukunimeensä. ”Onko poikaa kiusattu koulussa?” mies kysyy. ”Siinä ei kannata antaa periksi muutamalla hänen nimensä!”

Mutta nimenmuutos ja hormonien isku on lastenleikkiä verrattuna siihen, mitä poikien äiti on kaikessa hiljaisuudessa keksinyt. Vanhimman pojan lakkiaisjuhlan merkeissä hän ilmoittaa miehelle, että ”Jere saa ison lahjan. Me muutamme Australiaan, ainakin vuodeksi. Lähtö on elokuun alussa. Mitä sanot siihen?”

Mitä mies enää sanoisi? Ja kenelle, kun viranomaiset ovat sulkeneet oven hänelle? Varsinaista lähtöpäivää hän ei saa selville. Äiti ei halua hänen tulevan lentokentälle, pojat eivät tiedä sitä. Mies soittaa äidin työpaikalle. Kyllä, nainen on irtisanonut itsensä. Ei, ei ole tiedossa, mitä hän aikoo tehdä Australiassa.

Mieheen iskee suunnaton pelko. Mitä jos koko juttu on vain keksitty? Michael Haneke teki elokuvan (”Seitsemäs manner”) missä vanhemmat surmasivat lapsensa sekä itsensä, mutta heidän sosiaaliverkostonsa uskoi siihen, että perhe oli muuttanut Tyynenmeren saarelle...

25.6.2015

Arvoisa Palloliiton puheenjohtaja

Haluan, että palkkaat minut Mixu Paatelaisen seuraajaksi maajoukkueeseen. Minun vahvuutenani on halu ajaa suomalainen jalkapalloilu nousuun rakenteellisilla uudistuksilla. Suomalainen futis saadaan ylös nykyisestä taantumasta vain tekemällä työtä. Meille suomalaisille futis ei ole sama kuin uskonto, tai taide. Sellainen globaali höpöhöpö ei meille sovi. Meillä on jo meidän luterilaisuutemme ja meillä on jo Sibeliuksemme. Meille suomalaiselle futis tarkoittaa työtä. Rehellistä mutta kovaa duunia, josta syntyy hikeä, verta ja ihan joskus joku kyynelkin. Peli-ilo on meille aivan vieras käsitys, sen sijaan Suomi-poika reenaa, kunnes tukka lähtee.

Tärkeintä on siis kotimaisuus. Futis on ensisijaisesti suomalaista futista. Suomalainen viihtyy katsomossa vain silloin, kun kentällä näkee suomalaisia. Emme tarvitse seuratasolla emmekä maajoukkueessakaan berat sadikeja, zenellejä sun muita muukalaisia. Suomi tulee pärjäämään erittäin hyvin ilman Zlatania! Futistouhussa tarvitaan isänmaallisuutta. Ehdotan, että jokainen virallinen jalkapallomatsi Suomen maaperällä aloitetaan Maammelaululla. Ja huligaanien sijasta tärkeimmät paikat katsomossa pitää olla varattu meidän univormupukuisille sotaveteraanellemme. Oi kunpa suomalainen stadion näyttäisi taas itäeurooppalaiselta, kuten 1970-luvulla!

Jääkiekko ja pesäpallo ovat suomalaisen sydämessä. Futisporukan ei kannatta harrastaa vastakkainasettelua vaan päinvastoin futiskulttuurin täytyy lähestyä lätkä- ja pesis-meinikiä ja lainata niistä. Eli ei muuta kun pelaajille lippalakit päähän ja tissitytöt katsomoon! Pelikatkolla joku voi myös soittaa uruilla, vaikkapa Säkkijärven polkan. Tarvitaan kuitenkin enemmän. Suomalainen ei ole tottunut siihen, että peli päättyy nolla-nolla tai ylipäänsä tasan. Maalihäkin täytyy siis olla nykyistä paljon isompi ja ottelu saa tarvittaessa lisäaikaa ja rankkarisarjan. Toki nämä tekniset uudistukset edellyttävät, että Suomi, muiden Pohjoismaiden kanssa, dominoi Fifassa sekä Uefassa. Siinä hieno homma tasavallan presidentille!

Yksi juttu vielä. Minun nimeni ei sano mitään suomalaiselle eikä haise riittävästi viinalta. Sen tähden minua saa kutsua Atik Ismaeliksi...

18.6.2015

Hornetvero

”Rauli Forsmann Rauman verotoimisto hyvää päivää, kuinka voin auttaa?”

”JoopFinland hyvää päivää. Haluaisin kysyä että kuinka suuri on se osa minun maksamastani verosta, joka menee puolustushallinnolle?”

”Anteeksi, nyt on huono linja... Toistaisitteko kysymyksenne, kiitos...”

”Eli kuinka suuri on minun maksamastani verosta se osa, joka menee valtion puolustusbudjettiin?”

”Osa ja puolustus... Anteeksi, mutta verottaja ei voi tietää sitä...”

”Eikö Suomessa ole kirkollisvero?”

”On kirkollisvero kyllä...”

”Ja minä en maksa kirkollisveroa, eikö niin? Koska en ole evankelisluterilaisen kirkon jäsen...”

”Pitää paikkansa...”

”Minun mielestäni voidaan sitten nyt ja tässä sopia, että minun ei tarvitse maksaa sitä osaa mikä menee puolustusbudjettiin.”

”En mä nyt kyllä ymmärrä...”

”Kirkollisveroa en joudu maksamaan, koska en ole kirkon jäsen. Suomen armeijalle ei minulta mene penniäkään rahaa, koska en ole Suomen kansalainen...”

”Mutta maksatte kuitenkin veroa Suomessa, eli käytätte niitä asioita hyväksenne, jotka rahoitetaan verolla...”

”Nyt Rauli puhut asiaa! Suomen armeija ei puolusta minua...”

”Kyllä, Suomen armeija puolustaa kaikkia suomalaisia, riippumatta siitä missä...”

”Missä he asuvat ja niin edelleen... Koko maan puolustus ja yhteisellä asevelvollisuudella... Kyllä, olen perehtynyt tuohon propagandaan, mutta mitä sitten puolustetaan?”

”Mitä puolustetaan... Meidän itsenäisyyttä ja meidän sananvapautta...”

”Juu. Puolustusministeri puhui äsken siitä, että uudet hävittäjät tulevat puolustamaan ”meidän länsimaisia arvoja”. Mutta kun minun arvoni eivät ole länsimaisia...”

”No, on meillä tasa-arvo ja...”

”Nehän ovat universaaleja arvoja. Siis todella universaaleja, eikä määritelty lännessä ja sitten leimattu universaaleiksi...”

”Ajaa...”

”Mutta mitä sovitaan? Hornettien korjaus maksaa kymmenen miljardia. Se on valtion vuosibudjetin viides osa eli kaksikymmentä prossaa per nenä eli minä jätän vuoden 2016 veroistani viidenneksen maksamatta. Miltä kuulostaa?”

11.6.2015

Joukkorahoituksessa on tulevaisuus

”Missä on minun perunamaani? Missä on minun lapioni?”, kysyi Maire Soiluva viime viikon lehdessä. Paras ystäväni taisteli saman kysymyksen kanssa 25 vuotta sitten, kunnes hän jätti Hollannin romahtuneen hyvinvointivaltion sekä suurkaupunkielämän taakseen ja vuokrasi maata Ranskan autioituneelta maaseudulta. Hän on perustanut kirjaimellisesti tyhjästä vuohijuustolan ja elättänyt sillä 5-jäsenisen perheensä.

Aate on ollut projektin punainen linja. Juusto on biologista ja sitä myydään torilla eikä supermarketissa. Maatilalla lukemattomia amsterdamilaisija on kautta aikojen löytänyt uudelleen kosketuksen luontoon, usein lähes ilmaiseksi ja niin pitkäksi aikaa kun huvittaa. Omistussuhdetta maahan tai asuntoon vältettiin. Kunnes seinä tuli vastaan. Maanomistaja ei löytänyt seuraajaa ja haluaa myydä tilan, juustola mukaan lukien.

Onneksi Ranskan laki antaa vuokralaiselle etuosto-oikeuden. Mutta millä rahalla, etenkin jos et halua olla pankin kanssa tekemisissä? Vastaus on joukkorahoitus. Ystäväni haluaa kerätä kymmeniä tuhansia euroja tuntemiltaan ja osittain tuntemattomilta yksityishenkilöiltä.

Uskon, että hän onnistuu. Sillä joukkorahoituksessa on tulevaisuus.

Niin sanottu crowdfunding sopii ystäväni projektiin, eli maan ja kiinteistön ostoon, koulutusprojektiin tai vaikkapa taidenäyttelyyn. Mutta viime vuosina ”ilmaista rahaa” -siitähän ei makseta korkoa eikä se pakota muutenkaan saajaa eikä antajaa mihinkään- pidetään yhä laajemmin vastauksena romuttuvan sosiaaliturvan pelastajaksi. Jo Alaskasta aina Intiaan asti joukkorahoituksella maksetaan perustuloa.

Saksassa kaksitoista ihmisiä saa tuhat euroa kuukaudessa. He ovat osallistuneet arpajaisiin, johon vuodessa kerättiin yli satatuhatta euroa. Joukkorahoituksen nuori keksijä Michael Bohmeyer haluaa laajentaa sitä vuonna 2016 sadan ihmisen perustuloksi ja ympäri Eurooppaa: https://www.mein-grundeinkommen.de/start

Myös Suomessa sosiaaliturva on yhä enemmän kiinni palkkatyöstä. Porvarihallitukselta ei ole odotettavissa muutosta tähän, eli nyt meidän pitää toimia itse. Joukkorahoitus on rajaton, iätön ja sukupuoleton tapa toteuttaa vasemmistolaisia unelmia. Sillä voisi esimerkiksi myös pelastaa erään työväenlehden...

4.6.2015

Yhteiskunta ja sopimus

Minkä ihmeen takia ulkomaisen leffan nimi täytyy suomentaa? Paha tapa heikentää katsojan vieraankielentaitoa ja johtaa käsittämättömiin virheisiin. Vai miksi muuksi pitäisi kutsua sitä, mikä sattui Spike Leen mestariteokselle ”Do The Right Thing”? Se sai otsikon ”Kuuma päivä”.

Debyyttileffassaan Lee ei todellakaan tarjoa meille Merisäätä... ”Do The Right Thing” -olisiko ”tee sitä, mitä pidät oikeana” parempi suomennos?- vie katsojan New Yorkin kaupunginosaan, missä lukemattomat vähemmistöt yrittävät elää yhdessä.

Eräänä päivänä se ei enää onnistu ja kahakassa kuolee naapurin poika. Ohjaaja Lee näyttelee itse nuorta mustaa, joka sitten aloittaa tuhopolttojen ja ryöstelyn kierteen. Leffan lopussa siteerataan mustan väestön kuuluisimpia johtajia, Martin Luther Kingiä ja Malcolm X:ää.

King puhuu pasifismin puolesta, mutta Malcolm X toteaa, että väkivalta voi olla itsepuolustusta ”ja siinä tapauksessa on parempi kutsua sitä älykkyydeksi”. Muun muassa nämä sitaatit ovat saaneet Leen vastustajat syyttämään häntä väkivaltaan yllyttämisestä.

Spike Lee itse kuitenkin sanoo haluavansa näyttää, että hänen päähahmonsa toimi oikein, kun ihmiselämän pitää olla aineellista vahinkoa arvokkaampi. Eli ”Do The Right Thing” käsittelee valtion väkivallan monopolia. Aivan kuten Jean-Jacques Rousseau teki jo ”Du Contrat social”-kirjassaan.

Suomentamisesta puheen ollen: Leen leffa sai minut tarkistamaan miten ”contrat social” on käännetty suomeksi ja arvaa mitä... Se on ”yhteiskuntasopimus”! Eli Juha Sipilä ei ole insinööri vaan filosofi...

Mutta valitettavasti tuore pääministeri on lukenut vain puolet Rousseaun kirjasta. Sipilä unohtaa, että yhteiskuntasopi-muksesta voi irtisanoutua. Siis ei vain valtio, vaan myös kansalainen. Kaveri voi uhata ja kiristää miten lystää, mutta kansalainen saa ja voi päättää, että nyt riittää. Hän saa ja voi jättää veronsa maksamatta eikä hän tottele enää muita lakejakaan. Alkaa syöksykierre, jossa loppujen lopuksi valtion väkivallan monopolia haastetaan...

28.5.2015

Mamuopettajaksi

Olen ollut kaksikymmentä vuotta Suomessa ja ympyrä alkaa sulkeutua. Tai miksi muuksi voi kutsua sitä, että minusta tehtiin maahanmuuttajien suomenkielen opettaja. Pienessä kansalaisopistossa maaseudulla heidän edellinen opettajansa kertoi minulle, että hänen motivaationsa oli hiipunut. Itse olin sitä mieltä, että kyseinen opetus on välttämätöntä ja ilmoitin rehtorille, että olisin valmis vetämään mamukurssia.

Sana 'haaste' on muotisana, mutta haaste kurssi kyllä oli. Jouduin tavallaan itse järjestämään koko touhun. Ensimmäinen kysymys oli, mistä saadaan oppilaita. Kansalaisopisto ei markkinoi itseään kuin parissa ilmoituksessa paikallislehdessä sekä pienessä, joka kotiin jaettavassa esitteessä. Mutta kun kielitaidoton mamu ei lue niitä? Pyysin rehtoria ottamaan suoraan yhteyttä oppilaiden työnantajiin. Mutta motivaatiota ei puuttunut pelkästään edelliseltä opettajalta. Hoidin itse puhelinsoittoja...

Seuraava ongelma oli opetusmateriaali. Ryhmässä oli ihmisiä, jotka olivat käyneet samalla kurssilla jo kerran. He olivat saaneet opetuksen 'suomalaisella tavalla'. Se tarkoittaa sitä, että oppilas joutuu katsomaan opettajan selkää, kun tämä pitää monologia, ja pelkästään suomeksi. Päätin puhua englantia ja käyttää englanninkielistä oppikirjaa. Suomessa kuitenkin koko maahanmuuttajaväestö asuu pääkaupunkiseudulla ja oppikirja tuli myös sieltä. Kirja oli täynnä 'stadin' murretta.

Oppilaissa oli naisia ja miehiä, kotoisin aina Virosta Moldovaan asti, lähes 80-vuotiasta vaarista vasta 7-vuotiaaseen poikaan. Iso ryhmä oli Ukrainasta, mutta sota ei noussut puheenaiheeksi. Sen sijaan keskustelimme suomalaisuudesta, rasismista ja työelämästä. He edustivat 'työperäistä maahanmuuttoa', eli nykyajan orjuutta, missä he joutuvat taukoamatta järjestämään elämänsä uudestaan kun yksi työpaikka häviää alta ja toinen on saatavilla sadan kilomterin päässä edellisestä.

Paras palaute, jonka opettajana voi saada, on oppilaiden kysymys, jatkuuko opetus. Mutta rehtorilta en ole kuullut vielä mitään. No, meidän motivaatiostamme se ei ainakaan ole kiinni....

21.5.2015

Hallitus on hallitus

YLE kyseli, mistä sovelias nimi uudelle hallitukselle. Uuden hallituksen keksijät ovat heitelleet oman ehdotuksensa: SSS-hallitus. Siis ei enää Sibelius, Sauna ja Sisu vaan Sipilä, Soini ja Stubb. Itse olen kuitenkin enemmän SS:n kannalla. Onhan kokoomus tässä kärryssä vain kolmas pyörä ja tuleva puolustusministeri Jussi Niinistö näyttää ikään kuin Heinrich Himmlerin kaksoisveljeltä.

YLE ehdotti myös ”humppa-hallitusta”. Se olisi hieno vastakohta Kataisen ”fantastisen” hallituksen sijaan. Humppa kuulostaa kyllä kuin eiliseltä lumelta, mutta onko se riittävän homehtunut? Mennään suoraan takaisin Kalevalaan: miltä ”Väinö-hallitus” kuulostaisi, tai ”Vanha Erkki-hallitus”? Ja kun kerran vihjataan tämän maan kaunokirjallisuuteen: eikö ”Seitsemän Veljen-hallitus” sopivasti korostaisi porukan miesvaltaisuutta?

Suomalaisuuden erikoispiirteisiin kuuluu selkeys. Suomessa asia on täsmälleen sitä, miltä se näyttää. Nimi tulee asian funktion mukaan. Tori ei ole vaikkapa Urho Kekkosen tori vaan tori. Edes suomalaisen ravintolan julkisivulla ei lue välttämättä muuta nimeä kuin ravintola. Maassa, missä selkeys on normi, maan hallituksen nimi on puhtaasti ”hallitus”. Koska uusi hallitus ratsastaa nimenomaan ”me”-ideologialla, nimeen voidaan vielä lisätä ”meirän”.

Sen verran siitä nimihassuttelusta.

Itse asiassa YLE:n kysymys tietysti häpäisee demokratiaa. Saahan kukin hallitus nimensä vaalipäivänä. Äänestäjälle tarjottiin kaksi vaihtoehtoa. Joko seuraava hallitus kyseenalaistaisi kapitalismin vastustamalla talousajattelua ja satsaamalla todelliseen eli myös henkiseen hyvinvointiin. Tai sitten uusi hallitus tulisi halaamaan pankkiireita ja sotamiehiä tuhoamalla loputkin solidaarisuusta ja laulamalla suvivirttä...

13.5.2015

Venepakolainen

”Vene on kumivene ja epäilen, että se on aivan liian pieni meille kaikille, mutta Eren järjestää jokaiselle istumapaikan. Itse istun ruorin vieressä. Eren osoittaa sormellaan valoja tumman meren toisella puolella ja kuiskaa ”Greece”. Sitten hän näyttää teräväpäistä keppiä ruorin alla ja selittää, että sillä pistetään vene rikki heti kun kreikkalainen rannikonvartio tai mikä tahansa kauppa- tai kalastuslaiva huomaa meidät. ”Good luck, my friends” kuuluu vielä hänen suustaan ja sitten hän työntää veneemme aaltoihin.”

Ote on ystäväni Azadin omaelämänkerrasta. Tarina poikkeaa huomattavasti valtamedian Välimeren venepakolaistragedian versiosta. Azad ei tunne itseään lainkaan omatunnottaman ja hämärän ihmiskauppiaan uhriksi. Eikä Azadin vene joudu haaksirikkoon vaan matkustajat vahingoittavat sitä itse tahallaan: merilakihan pakottaa pelastaa hukkuva ihmisen. Venepakolaisten riski ei ole veneen huono kunto vaan se että pelastajat katsovat toiseen suuntaan.

Oi mikä ironia: meillä on sana ihmiskauppa, mutta missä on sana, joka kuvailee EU:n välipitämättömyyttä?

Hukkunut pakolainen vie kaiken huomion eurooppalaisessa keskustelussa. Mutta pakolaisuus pysyy tuntemattomana ilmiönä. Itse asiassa Azadin kirjassa on yli kolmesataa sivua, josta meriretki Turkin Izmiristä Kreikkaan vie vain puolitoista. Azad on Iranissa syntynyt Kurdi. Hän asuu nykyään Hollannissa, mutta haluaa jossain vaiheessa muuttaa Rojavaan, itsenäiseen kurdivaltioon Pohjois-Syyriaan. Tarkoitus on, että elokuussa matkustan hänen kanssaan alueelle.

Kotimaahansa Iraniin Azad ei pääse. Häikäisevin osa miehen tarinasta on se, missä hän tapaa perheensä viimeisen kerran. Tai oikeastaan: ei tapaa. Azad on liittynyt Peshmerga-sisseihin 16-vuotiaana. Ennen kuin hän lähtee Eurooppaan hän haluaa hyvästellä perheensä. Automatka vie kahdeksan tuntia suuntaansa. Kadulla, missä hän on syntynyt, Azad näkee isänsä. Vanha mies istuu ja tupakoi, niin kuin aina ennenkin. Autossa on tummennetut ikkunat. Azad katsoo isäänsä silmiin viidestä metristä, mies kyllä katsoo autoon, mutta ei näe matkustajaa. Sitten poika päättää olla pysähtymättä...

7.5.2015

Voitonpäivä

Toisen maailmansodan muistelu on palannut juurilleen. Seitsemänkymmentä vuotta natsismin ja fasismin antautumisen jälkeen sodan osapuoliksi katsotaan jälleen ”oikeat” ja ”väärät”. Viime aikoina oli tapana kutsua myös tekijää uhriksi ja koko muistelua ”vain voittojen juhlaksi”. Mutta nyt 1939-1945-tapahtumat toimivat taas ihmiskunnan moraalisena mittarina: toisen maailmansodan jälkeen me tiedämme, mikä on oikein ja mikä väärin.

On olemassa taas sankareita. Ihmisiä, jotka pystyivät sanomaan ”ei”, vaikka myöntävästi vastaaminen olisi ollut niin paljon helpompaa. Mieleeni palasi keskustelu Satakunnan Kansassa, missä Antti Pekola kirjoitti sodanaikaisesta Porista. Vähäraumalla saksalaiset tappoivat neuvostavankinsa vuonna 1944. Se oli kaikkien tiedossa, mutta mitäs teet? ”En olisi halunnut olla suojeluskuntapiirin kapteenin saappaissa”, Pekola toteaa, ”jos hänet olisi käsketty 10 soturin voimin hyökkäämään.” (SK 18.1.2014)

Onneksi emme kaikki olleet pelkureita. Euroopassa kerrotaan parhaillaan lukuisia ja taas lukuisia tarinoita,joissa ihminen maksoi korkeimman mahdollisen hinnan, koska halusi kuolla puhtaalla omallatunnolla.

Ja on myös heitä, jotka putoavat. Ihminen, julkkis, jonka korkea status liittyy juuri sotaan. Jokainen, joka on käynyt Amsterdamissa, on nähnyt Dam-aukion sotamonumentin. Hiljattain kävi ilmi, että sen suunnittelija oli vuonna 1942 osallistunut kilpailuun, jossa natsit etsivät arkkitehtia. Arkkitehdin tehtävä oli ollut Rotterdamin uudelleen rakentaminen: kaupunki pommitettiin vuonna 1940 maan tasalle.

Venäjällä toisen maailmansodan päättymispäivää kutsutaan voitonpäiväksi. Tietääkseni itänaapuri on ainoa, joka puhuu voitosta ja tappiosta. Muualla korostetaan, ettei kukaan voittanut mitään ja kaikki jäivä tappion puolelle. Tavallaan ihmiskunnan historia pysähtyi vuonna 1945, kun USA käytti ydinpommia. Tai jo ennen siitä, kun natsit kehittelivät ensimmäisenä kokonaisen ihmisryhmän teollisen vainon ja tuhon.

Ja tiedossa on, että seuraava maailmansota tuhoaa meidät kaikki...

30.4.2015

Kakkuresepti Jari Myllykoskelle

Hyvä Jari, analyysisi mukaan Vasemmistoliiton vaalitappio ”näyttää, että punavihreys ei kanna” (ST 23.4). No, kuten Raisa Ranta jo samassa lehdessä totesi, vasemmiston voittajat olivat vahvasti punavihreitä eli tappio menee juuri sinun duunarisiipesi piikkiin. Väität myös, että ”jotta meillä on jaettavaa, on keskityttävä jaettavan synnyttämiseen”. Olet siis tavallaan toistamassa Jyri Häkämiehen ennen edellisiä vaaleja lanseeraamaa teesiä, jonka mukaan kansantalous on ikään kuin kakku. Seuraavassa sinulle Jari hyvä kakkuresepti.

Yksi asia on kaikkein tärkein. Jyri Häkämiehelle kakun syöminen saattaa olla arjen touhua, mutta itse pidän kakkua juhlaruokana. Ei juhlaa ilman vieraita, eikö niin? Minun kakkuresepti on siis tarkoitettu mahdollisimman suurelle porukalle. Suomeen pyrkii tuhansia ihmisiä, joille maistuisi kakku, Jari. Etkö kansanedustajana voisi ajaa heidän tuloa juhlapöytäämme?

Sitten itse reseptiin. Mitä tarvitaan? Taikinaa varten jauhoa, maitoa, sokeria ja suolaa. Laitetaan ne pöydän oikealle puolelle. Seuraavaksi tulee kakkukokin tärkein päätös: kuinka suureksi hänen tekemänsä kakku kasvaa. Kai sinä Jari, olet isojen kakkujen mies, ymmärrän sen hyvin. Mutta olet varmaan kanssani samaa mieltä, että pelkästään paistettu taikina ei tee vielä kakkua. Siihen tarvitaan lisää aineita. Kermaa, hedelmiä, suklaata, hilloa: nämä aineet kerätään pöydän vasemmalle puolelle.

Kakun leipomisen juju on siis löytää oikea mittasuhde pohjan ja täyteen kesken. Liian iso pohja on kuiva pohja. Se ei maistu kenellekkään. Sinun kakkusi laatu riippuu niistä aineista, jotka ovat pöydän vasemmalla puolella. Sinun kakkusi ei kasva välttämättä yhtä suureksi kuin Jyri Häkämiehen, mutta kun siihen tulee kermaa ja muita herkkuja se maistuu silti paremmalta. Kansantaloudessa on kyse samasta: ihminen on valmis tinkimään määrästä, mikäli hän näkee, että laatu paranee: esimerkiksi yhteiskunnassa, joka satsaa tasa-arvoiseen avioliittoon...

Oikein hyvää vappua sinulle, Jari...

23.4.2015

Unissakävelijöitä

Uusi hallitus syntyi tasan viikko sitten. Anteeksi kuinka? Uusi hallitus perustettiin viime torstaina Ylen suuressa vaalikeskustelussa. Tai oikeastaan sen tauolla, kun neljän suurimman puolueen vetomiehet pitivät keskenään pikakeskustelun. Tai oikeastaan kolme heistä, kun he löivät kättä päälle ja Antti Rinne roikkui mukana. Ei häntä uudessa marssijärjestyksessä välttämättä tarvita, mutta jos demaripomo suostuu toistamaan soinimaisia älyttömyyksiä -kuten että maahanmuuttaja syö suomalaisen työpaikan- kyllä ne muutkin tykkäävät Antista.

Mutta kun kerran marssijärjestyksestä on puhe: eikö ensiksi ole vaalit ja sitten uusi hallitus eikä toisinpäin? Kyllä, valitettavasti nyt on toisinpäin. Koko vaalisirkus oli turha kun kivi, kuten vaalitentit todistivat. Ainoa poikkeus oli TV2:n Kioski, missä puoluejohtajien arvomaailmaa grillattiin. Vain puoli tuntia kestävässä ohjelmassa Kekkosen kanssa kalalla -dokumentin uusinnan ja Uusi Päivä-hömppäsarjan välissä arvoisat puheenjohtajat eivät saaneet jauhaa rahasta tai Putinista, vaan naistoimittajat kysyivät heiltä, mitä heidän fraasinsa tarkoittivat.

SS-miehille tämä ei sopinut. Stubb ja Sipilä tekivät ohjelmassa täydellisen mahalaskun. Uudella pääministerillä ei ollut aikaa vaan hän lähetti taas kerran tuurajan paikalle, ja myös entinen pääministeri aluksi kieltäytyi vetoamalla kiireiseen aikatauluun. Sipilä pysyi siis Miehenä vailla ominaisuuksia -edes hänen (mielen-)terveydestään ei saanut kysyä mitään. Ja Stubbilta meni pokka. Hymypoika hyytyi täysin kun häneltä kysyttiin uskooko hän Jumalaan. Stubb piti sitä liian henkilökohtaisena kysymyksenä. Mutta kun uskonto on yksi kokoomuksen sloganeista...

Runsas miljoona suomalaista ei käynyt uurnilla. Heidät leimataan nukkuviksi äänestäjiksi. Mutta kuka tässä nukkuu? Onko uurnallakävijä unissakävelijä? Edesmennyt saksalainen kirjailija Günter Grass varoitti viimeisessä haastattelussaan: ”Kolmanteen maailmansotaan on enää vain pari askelta, mutta olemme menossa kohti sitä ikään kuin unissakävelijöinä...”

16.4.2015

Jopa huumekortti jäi käyttämättä

Suomen lähihistorian saamattomin hallitus sai aikaan lähihistorian saamattomimman vaalikampanjan. Vastauksia ei tullut ja moni kysymys jäi kysymättä. Esittelen pari niistä täällä:

Puolustusministeri Carl Haglundilta haluaisin kysyä, saisinko minäkin tuo kirjeen, jonka olet lähettänyt miljoonille reserviläisille. Olen valmis uskomaan, ettei siinä ole mitään uutta, kuten sanot, mutta eikö olisi demokratian kannalta kivaa jos kaikki voisivat tarkista asian? Kun juuri demokratia sinun mielestä erottaa meidät itänaapurista.

Pääministeri Aleksander Stubbilta: kun haluat perustaa komitean, missä riippumattomat asiantuntijat miettivät pitääkö Suomen hakea Natoon tai sitten ei, saanko ehdottaa että otat minut siihen kerhoon mukaan. Sillä olen ollut jo 57 vuotta Nato-jäsen.

Entiseltä ympäristöministeri Ville Niinistöltä: minkä takia luonnonvaroista ei tarvitse maksaa mitään? Siis: miksi metsä, vesi, raaka-aineet sun muut ovat teollisuuden käyttöön ilmaisia? Onhan se outoa, että rahasta laskutetaan korot, mutta tämän maan pekka perät ja paula lehtomäet saavat pahoinpidellä Kainuun luontoa ihan for free.

Tulevalta pääministeri Juha Sipilältä: onko sinun mielestäsi oikein, että lestadiolaisen uskonlahkosi kieltää ehkäisyn, avioeron ja seksin ennen avioliittoa, mutta harrastaa lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä? Oletteko todellisuudessa Päivi Räsänen 2.0?

Timo Soinilta kysyisin, luuletko tosiaan, että sinun Suomesi on minun Suomi?

Ja last but not least Satakunnan Kansalta kysyisin: mihin jäi huumekeskustelu? Aina ennen vaaleja vasemmistoliitto on saanut teidän rikostoimittajan Harri Aallon kimppuunsa, koska puolueen ehdokas olisi joskus ehkä käyttänyt huumeita tai sitten puhunut niistä myönteisesti.

Eikö Harria ole enää, vai eikö koko vaalisirkus voinut teitäkään enää vähempää kiinnostaa...?

9.4.2015

Onko suomenruotsalainen maahanmuuttaja?

Ulkomaalainen vieras Suomessa lähes poikkeuksetta luulee, että suomenruotsalainen on maahanmuuttaja. Ja mitä pitemmän aikaa hän viettää tässä maassa, sitä uskottavammalta tosiasialta se kuulostaa hänen korvassaan, että ruotsia puhuva on syntyperäinen suomalainen. Varsinkin ruotsinkielisen tv-kanavan katselu herättää monta kysymystä mihin kantasuomalainen kiintiövastaus, että suomenruotsalaiset muodostavat ”kielivähemmistön”, ei millään riitä.

Suomenruotsalainen asuu fyysisesti Pohjanmaalla tai Sipoossa, mutta henkisesti hän elää Ruotsissa. Yle FEM-kanavan lehtikatsaus käsittelee Dagens Nyheterin ja Svenskan Aftonbladetin, elokuva on ruotsalainen, tai sitten norjalainen tai tanskalainen ja myös viihde tulee Perämeren toiselta puolelta, vaikkapa sitten itseään loputtomasti toistuvissa hovijutussa. Ja kaikki tämä on vain lämmittelykierrosta. Loppu-illaksi katsoja siirretään kokonaan suomenruotsalaisten kotimaahan, kun aamukuuteen asti valtaan astuu Svenska TV.

Oma poliittinen puolue, oma radio- ja tv-kanava, oma äidinkieli pakolliseksi kieleksi kaikille muille...

Mikäli suomenruotsalaista katsottaisiin ja käsiteltäisiin maahanmuuttajaksi, hänelle ei missään nimessä myönnnetäisi näitä asioita. On mahdotonta kuvitella, että venäjä olisi pakkokieli suomalaisessa koulussa, ei edes itärajalla. Venäläinen, joka liputtaa avoimesti kotimaansa ja/tai sen johtajan puolesta, halutaan karkottaa maasta. Kuvitelkaa, että Evgenia Hildén-Järvenperä olisi SDP:n puolustusministeri, ja ehdottaisi eurasialaista puolustusliittoa Vladimir Putinin kanssa? Kuitenkin ruotsia puhuva Calle Haglund toivottaa Ruotsin armeijan meille tervetulleeksi ja saa siitä kiitokset...

2.4.2015

Kreikan tie

On enää vain ajan kysymys, että saadakseen laskunsa maksetuksi Suomi joutuu kiertämään Eurooppaa hattu kädessä. Kohtaloa kutsutaan kreikan tieksi. Mutta onko tämä kreikan tie kaikista pahin skenaario? Onko mahdollista, että Suomen lähitulevaisuus on vielä kreikkaakin karumpi? Eivätkö kreikkalaiset loppujen lopuksi pärjänneet aika hyvin?

Kreikan rajoilla ei ole syntynyt sotaa, mikä on suorastaan ihme. Maa ei ole vieläkään hyväksynyt itsenäistä Makedoniaa, mutta makedonialaisen vähemmistön tilanne on huomattavasti parempi kuin kymmenen vuotta sitten. Myöskään maan arkkivihollisen Turkin kanssa ei olla yhtäkkiä ystäviä, mutta eletään sovussa. Ankara ja Ateena hoitavat jopa yhteistyössä valtavaa pakolaisongelmaa.

Kreikka on edelleen demokraattinen tasavalta. Ei sitäkään voi pitää itsestään selvänä asiana. 1970-luvun sotilasjuntta on tuoreessa muistossa ja monarkistit ovat aina muodostaneet pienen mutta häiritsevän voiman. Maan nykyisessä hallituksessa istuu sekä vasemmisto- että oikeisto-radikaaleja, mutta vasemmisto kantaa vastuun ja on ottanut johdon.

Rauha rajoilla ja radikaalihallitus: näistä voi Suomessa vain nähdä unta.

Iltapäivälehtien mukaan (ja maassa, missä roskalehtien asema on vahva on niiden lukuminen välttämätöntä) 'ryssä' on jo iskenyt, tai ainakin ostanut kaikki maan kesämökkit valmistautaakseen tuohon iskuun. Joukkohysteriassa unohdetaan taas kerran, että maa on aina ollut riippuvainen itänaapurista ja haaveillaan sähkötuolisivilisaatiosta valtameren toisella puolella.

Parin viikon kuluttua suomalainen ei äänestä radikaaleja vaan vahvaa johtajaa, uutta Kekkosta. Maan eduskunnassa istuu yhä edelleen sama sakki kuin Neuvostoliiton aikana ja se puhuu samoista asioista. Loputkin rahat annetaan armeijalle. Ja loputkin toisinajattelijat vaiennetaan, tai karkotetaan maasta.

Enää kaksi Itsenäisyyspäivää, sitten Suomi täyttää 100 vuotta. Vai tuleeko täyttämään...?

26.3.2015

Suomeen ei palata

Peter ei sittenkään tule Hollannista Suomeen. ”En ole enää niin paljon tekemisissä Suomen kanssa”, hän kirjoittaa. Aavistan, että hänen suomalaissyntyinen vaimonsa Anita on tässä tärkeässä roolissa.

Olen tehnyt Peterin kanssa yhteistyötä siitä lähtien kun perustin firmani. Hän oli rakentamassa verkkoyhteisöä Benelux-maissa asuville suomalaisille. Alussa en ollut niin innostunut digimaailmasta, mutta homma alkoi sujumaan kun verkkoke-hittäjät olivat hyvin kiinnostavaa porukkaa. Muistelen erityisesti erästä miljoonabisneksen tehnyttä turvallisuusohjelmiston keksijää, joka silloin vielä työskenteli jossain ullakolla ja vapaa-ajallaan.

Ikäerosta huolimatta meillä on paljon yhteistä. Myös Peter on innokas jalkapallofani ja Suomi-Hollanti-ottelu Helsingissä tarkoittaa aina, että tavataan. Peterin toisesta lempiharrastuksesta -Jyväskylän MM-rallista- en tajua mitään, mutta olen aina iloinen kun kuulen, että hän on taas Suomessa. Kolmen lapsen perhe viettää kesänsä Kuopiossa Anitan sukumökillä. Ja koko ajan on tietysti ollut puhetta siitä, että voisiko Peter muuttaa Suomeen.

Uskon, että kaverin halu meni viime vuodenvaihteessa kun hän joutui viettämään ensimmäinen joulunsa Kuopiossa. Talvisesta ajokelistä hän oli kyllä tykännyt. Mutta ”jouluateria ja koko sukutouhu oli jo melkein liikaa”, ja varsinainen painajainen oli ollut uudenvuodenaatto, kun ei ollut tapahtunut mitään, ”ei edes kunnon ilotulitusta!” Kuitenkin ratkaiseva seikka saattaa olla Anitan suhtautuminen kotimaahansa.

Entinen sairaanhoitaja on nykyään menestyvä verkkokaupanpitäjä ja on muutenkin viihtynyt uudessa kotimaassaan. ”Onnittelut Ummaya Abu-Hannalle”, Anita huokasi sen jälkeen kun Ajankohtainen Kakkonen oli haastatellut häntä Ummayan lähdön aiheuttamassa kohussa. ”Ne olivat etsimässä rotusotaa. Siis Hollannissa! Sanoin niille, että huolehtikaa nyt ensin siitä mitä tapahtuu Helsingissä. Mutta sitä ei tullut haastatteluun...”

19.3.2015

Keittiö-Eddy

Mitä kuuluu briteille? Saarivaltiosta tulee nykyään vain syvää hiljaisuutta ja se on huolestuttavaa. On silmiinpistävää, että niissä paikoissa, missä politiikkaa tehdään ja palkinnot jaetaan ei ole britteja mukana. Minskissä vain Saksa ja Ranska neuvottelivat Ukrainan tilanteesta. Eikä Brysselissäkään ”Lontoo” enää ole merkittävässä roolissa. Syy siihen on selvä: Englannin pääministeri Cameron on huutanut jo niin monta kertaa, että maa lähtee EU:sta pois, että muut odottavat vain sitä hetkeä kun niin tapahtuu. Brittien suhtautuminen Unioniin on kun suomalaisten Nato-keskustelu: olemme mukana, mutta emme sano sitä ääneen...

Konservatiivi David Cameron seisoo vain edeltäjiensä varjossa ja samaa pätee hänen vastustajansa Ed Milibandiin. Työväenpuolue Labour kärsii edelleen siitä, mitä Tony Blair sai aikaan. Blair, jolta Aleksander Stubb on matkinut hymytemppunsa ja joka monien mielestä on tämän vuosisadan alun pahin sotarikollinen, kutsui Labouria Uudeksi Labouriksi ja teki siitä oikeistopuolueen. Sillä seurauksella, että Englannin perinteinen poliittinen järjestelmä tuhoutui. Siinä missä ennen oli vain Toryt ja Labour ovat nyt ääri-ilmiöt, pahin niistä Timo Soini-luokan kylähullu Nigel Farage sekä yhä avoimemmin julkisuudessa operoivat uusnatsit.

Ed Milibandin olisi pitänyt viedä puolueensa takaisin vasemmistoon, mutta nyt kaveri kerää vain sääliä. Hänen kasvatustaan ei voi syyttä siitä: isä Ralph Milibandin marxistiset kirjat kuuluivat 1980-luvun sosiologiaopiskelijoiden suosikkeihin. Mutta pojan yritys näyttäytyä sosialistina nosti kohun. BBC-kameroiden edessä Eddy poseerasi vaimonsa kanssa keittiössään. Karu keittiö vaikutti olevan suoraan DDR-ajalta ja mies kertoi, että pariskunta pitää ylipäänsä yksinkertaista huushollia. The Times-lehti kuitenkin tiesi enemmän ja paljasti, että kyseinen hökkelö oli vain Milibandien kakkos-keittiö: varsinainen keittiö on sen vieressä ja pursuaa luksusta...

12.3.2015

Työterrorismi

Voiko ihmiselle tapahtua pahempaa takaiskua kuin vaikkapa avioero tai lähiomaisen kuolema? Ei minullekaan tule nyt heti muuta mieleen. Mutta brittiläinen lehti Journal of Applied Psychology antaa vastauksen: työpaikan menetys. Tutkimuksessa kävi ilmi, että työtön muuttuu ajan myöten yhä turhautuneemmaksi henkilöksi. ”Erosta ja kuolemasta ihminen voi nousta”, on johtopäätös. ”Sen sijaan työpaikan menetyksen aiheuttama katkeruus säilyy.”

Aloitin neljä vuosikymmentä sitten toimittajaurani haastattelemalla miestä, joka piti suurimpana tulevaisuuden haastena ihmisten vapaa-ajan kasvua. Kaveri ei ollut tutkija vaan demaripoliitikko ja hän ehdotti, että lapsi oppisi jo peruskoulussa käyttämään yhä kasvavan vapaa-ajan hyväkseen. Ehdotus sai kielteisen vastaanoton, mutta kukaan ei silloin torjunut sen lähtökohtoa: että työ tulisi yhä pienemmäksi osaksi ihmisten arjesta.

Mihin tämä toivo on hävinnyt? Miksi robotit katsotaan nykyään uhaksi eikä vapauttajiksi? Mikä sai ihmiskunnan tuhansia vuosia kestäneen pyrkimyksen helpompaan elämään katkeamaan? Miksi työn eetos rules, vaikka väki siitä sairastuu ja ympäristö kärsii? Miksi vasemmisto ei enää puhu siitä, että työ on loppujen lopuksi vain ja ainoastaan kapitalismin kurituskeino, armeijan ja vankilan rinnalla?

Onhan se uskomaton kehitys, että ihmisellä on niinkuin sata vuotta sitten taas pakko tehdä 24/7 työtä saadakseen leivän. Että väki syö pillereitä, koska aika ei riitä rentoutumiseen. Että poliitikko puhuu keskusteluohjelmassa downshiftauksen puolesta, mutta kirjoittaa vaaliohjelman otsikolla Työ, työ ja työ. Ja nyt arvostettu lehti nostaa työn elämän ja kuoleman-kysymykseksi.

”Arbeit macht frei”, lukee Auschwitzin tuhoamisleirin ovella, mutta se on sitä saksalaista huumoria...

5.3.2015

Kahvi on hyvää

Pertti Kurikan Nimipäivät voitti Uuden Musiikin Kilpailun ja hienompaan ajankohtaan bändi ei voinut iskeä.

Vuoden 2015 helmikuun viimeinen päivä oli harmaan talven harmain lauantai. Itänaapurissa poliitikko oli saanut surmansa eli aamusta lähtien kotimaiset poliitikot olivat taukoamatta laulaneet samaa virttä: Venäjä tarkoittaa sotkua ja onneksi olkoon emme ole venäläisiä. Kukaan ei kysynyt millä tolalla asiat ovat jo Suomessakin, kun jokainen pakenee vastuustaan ja sotapuhe on kultapuhe. Illansuussa suomalaiset mäkihyppääjät karsiutuivat ensimmäistä kertaa historiassa MM-joukkue-kilpailun toiselta kierrokselta ja Riikka Smolander sai näyttää Urheiluruudussa minkä takia sinivalkoinen kotka ei enää lennä.

Uuden Musiikin Kilpailu ei heti tuonut lohdatusta, päin vastoin. Euroviisusta on tullut kaupallinen mössö, josta luovuus ja taiteellinen rohkeus ovat kaukana. Aikanaan oli vielä tekstitys, jotta sait selvää mistä laulettiin, mutta kun somesukupolvi ei osaa lukea eikä kirjoittaa, ruudussa esiintyvät enää vain tuuli- ja tulikoneet sekä kymmeniä tanssijoita. Wienissä Suomea olisi melkein edustanut espanjaa laulavan maahanmuuttaja tai sitten arabialaista musiikkia soittava suomalainen. Äänestyk-sessä Pertti Kurikan Nimipäivien missio näytti jo menevän päin seinään, kunnes kansa sai puhua.

Mikä helpotus siis kun bändi syrjäytti myös viimeisen lahjattoman ja mauttoman teiniporukan sivuun! Sillä PKN on paljon enemmän kuin ”kehitysvammaisten”-projekti. Eka kerran euroviisuhistoriassa esiintyy keskivirtamusan festarissa aitoa punkia. Erittäin lyhyt biisi erittäin karulla musiikilla. Eikä lavalla mitään muuta kun soittimet ja soittajat. Pertti Kurikka, tämän ilmiön ujo keskipiste, ymmärtää mitä oikea taide tarkoittaa: kärsimistä ja karsimista. Bändistä tehdyssä ”Sikahyvä jut-tu”-dokumentissa hän näyttää miten tehdä minimaalistakin minimaalisempaa musaa, kun hän säveltää biisin ”Kuus kuppia kahvia ja yks kokis”...

Hyvän taiteen salaisuus? Se on yksinkertaisuus...

26.2.2015

Sampsa astuu taivaaseen

Kokoomuksen Sampsa Katajan mielestä eduskunta on yhtä helvettiä. Kollegat puhuvat rumia ja ovat rumia. Porin oma poika on niin kyllästynyt Arkadianmäen meininkiin, että hän korottaisi kansanedustajan palkkaa saadakseen enää vain ”det bättre folk” sinne istumaan.

No, onneksi siinä missä on helvetti, on myös taivas. Miltä kokoomuslaisen taivas näyttää? Vastaus löytyy Neloselta, sunnuntai-iltaisin. Ohjelman nimi on ”Loirinuotiolla”. Seurataan Sampsan taivaaseen astumisen päivää.

Lapin kesä on parhaimmillaan ja siellä Jumala seisoo jo laiturilla ja toivottaa Sampsan tervetulleeksi. Loppujen lopuksi tuo kuolema on fantastinen juttu, Sampsa miettii. Onhan Jumala jo kuollut aikoja sitten mutta katsokaa kuinka vireästi Hän istuu nyt Sampsan vieressä.

Ylipaino, karvat joka puolella vartalonsa... Onko hän nyt väärässä vai onko Jumala jo jonkin verran maistunutkin? Kalevalamainen kolossi, suomalaisuuden ikoni, juuri sellaiseksi kuin Sampsa on Hänet aina kuvitellut.

Myös Jumala tykkää Sampsasta. Hän myy itsensä mukavana miehenä eli kokoomuslaisen taivaassa ei ole tilaa hankalille kysymyksille. Entinen kokoomuksen kruunuprinssi Kataja on yhtä olematon tyyppi kun niinistöt, harkimot ja muut, jotka istuivat jo nuotiolla.

”Tämä on täydellinen win-win tilanne, ei voi muuta sanoa”, Sampsa riemutsee kun Jumala kaataa hänelle taukoamatta punaviintä. Ja kun ohjelmassa ei tosiaan paljoa sanota, ei ole ihme, että siinä riittää mainoskatkoja.

”Mainoskatko on myös sitä varten”, Jumala selittää Sampsalle, ”että voin esitellä sinulle pari asiaa, jotka tulevat katsojalle sitten hauskana yllätyksenä”. Ja Hän näyttää Sampsalle supermarketin, josta ei löydy tuulihousuväkeä. Hedelmäkoneen sijaan on osasto, jossa asiakas voi saada sijoitusneuvontaa.

Entä onko kokoomuslaisen taivaassa myös enkeleitä? Totta Mooses heitä on ja myös he ovat täysin Sampsan mieleen. Kun Jumala ja hän ovat siirtyneet ravintolaan, heille tarjoilee alkuperäiseen pukuun pukeutunut Lotta, kaikki kunniamerkit rinnassaan...

19.2.2015

Murha piste paskaa

Verkkoviidakosta löytyy sellainen nimi kuin murha.info. Ei kukaan järkevä ihminen tietenkään haluaisi olla mitenkään sen kanssa tekemisissä, mutta minut pakotettiin siihen, koska sivustossa kirjoitetaan minusta. Joku oli nähnyt oikein vaivaa ja tehnyt peräti 32 sivun dokumentin, jossa minä olen Jukka S. Lahden murhaaja eli ns. Ulvilan surman tekijä.

Olen aiemminkin ollut murhasta epäiltynä, poliisin tutkinnassa, legendaarisen entisen huumekomisarion ja nykyisen Porin koulutuslautakunnan jäsenen (kok.) Juha Joutsenlahden fantasiamaailmassa. JJ on ainutlaatuinen harhailija, mutta kyllä tämän dokumentin tekijäkin osaa mokata ja kunnolla.

JJ piti esimerkiksi mahdollisena, että olisin tullut surmataloon 500 kiloa kopiopaperia vaatteissani, jotta todistaja näkisi minut tukevaksi mieheksi. Tämä verkkokirjailija taas on kuunnellut tarkkaan uhrin vaimon soittoa hätäkeskukseen ja havaitsee taustalla minun ääneni: olen puhumassa ranskaa Lahden kanssa...

Dokumentissa minua verrataan norjalaiseen joukkomurhaajaan ja uusnatsiin Breivikiin ja minut vaaditaan oikeuteen. Juttu on kirjoitettu nimimerkillä ja kävin murha.info-sivulla saadakseni kirjoittajasta enemmän selvää. Kirjauduin tietysti sivulle omalla nimelläni - olenhan aikuinen ihminen.

En sivuilla viihtynyt pitkään. Mikäli internetin tulevaisuus on tätä, niin toivon, että seuraava sähkökatkos kestää ikuisuuteen. Sivun tasosta kertoo tämä minulle lähetetty sähköposti. ”Etu paneeli” kysyi ”käytetäänkö nimeä hyödyksi murhainfossa, vai oletko todellakin omalla nimelläsi siellä? Auerin kannattajiin kuuluukin paljon kommarien kannattajia.”

”Itse en ole omalla nimellä netissä, koska siitä voi seurata lieveilmiöitä”, viesti jatkui. Pitää valitettavasti paikkansa. Päivä tämän viestin saamisen jälkeen postilaatikkomme oli irrotettu telineestä, mukoloitu käyttökelvottomaksi ja heitetty roskiimme...

12.2.2015

Lidl kutsuu

Vuosisadan alussa Mäntyluodon saksalainen merimieskirkko muodosti pienen kansainvälisen enklaavin suomalaisessa kulttuurimaisemassa. Legendaarinen Martin Struwe oli aktiivinen isäntä ja ennen kaikkea innokas jalkapallofani. Hän katsoi miltei joka päivä jonkun matsin ja kun se näytettiin isolla screenillä niin yleisökin sai osallistua. Kävimme myös katsomassa suomalaista futista. FC Jazz pelasi silloin vielä Veikkausliigassa enkä unohda Martinin hämmästystä kun kotiottelu mestarijoukkuetta HJK:ta vastaan houkutteli vain 2000 ihmistä stadionille.

Toisen kerran näin saksalainen ystäväni hämmästyvän, kun häneltä kysyttiin oliko hän äskettäin Poriin avatun Lidlin asiakas. ”Sind die beschissen” (he ovat hukassa) Martin murisi minulle. Kunnon saksalainen ei käynyt silloin vielä Lidlissä. Länsi-Euroopassa ”palvelu” on pyhä sana ja siellä supermarket kilpailee siis pienkauppojen kanssa palvelun laadulla. Kun Lidl aloitti toimintansa vuonna 1973, kauppaketju oli discounter eli halpakauppa. Asiakas oli köyhempi kaupunkilainen. Vielä 1990-luvulla Lidlin kielteinen maine perustui myös henkilöstön työoloihin. Lidlin työntekijä oli alipalkattu ja/tai teki liian pitkää työpäivää.

Kuitenkin nykyään Lidliä pidetään aitona supermarkettina Euroopassa ja Suomessa ketju haastaa yhä enemmän kotimaista oligopolia. Lidlin menestyksen syy on selvä. Suomalainen on tottunut siihen, että palvelu on karua. Mutta Lidlissä ei kuseteta. Samalla rahalla, jonka maksat K tai S-ryhmän kaupassa, saat Lidlissä ainakin kaksi kertaa enemmän tavaraa. Toki ulkomainen ketju on joutunut tekemään kompromisseja. Lidlin valikoima ei ole enää niin saksalaista kuin aikoinaan, mutta leipä on tuoretta myös iltapäivällä ja kassassa ei ole jonoa, koska bonuskorttifarssia vältetään.

5.2.2015

Sipilä ja Syriza

Onpahan tulossa omituiset eduskuntavaalit. Muualla Euroopassa vanha järjestelmä räjähtää, kun äänestäjä pakenee keskustasta ääriliikkeisiin. Nämä uudet puolueet saavat vauhtia kaduilta ja toreilta. Niiden keuluhahmot ovat epätavallisia tyyppejä: baarimikko Kreikassa, sirkuspelle Italiassa, partaäijä Espanjassa. Mutta mitä tapahtuu Suomessa? Vaalien ennustettu voittaja on maan fossiilisin puolue, Suomen Keskusta. Poulue kokoontuu jo vuosikymmeniä homehtuneissa liikuntasaleissa. Keskustan tuleva ulkoministeri oli jo ulkoministeri puoli vuosisatoa sitten ja sen johtaja on normaalia normaalimpi mies nimeltä Juha Sipilä.

Keskustan vaalivoiton jälkeinen elämä on täynnä tuskaa. Tiedän mistä puhun: Eurassa kärsitään jo iät ajat kestäneestä Timo Kallin yksinvaltiudesta. Pieni mies ei ole koskaan herättänyt huomiota ajatuksillaan tai jollakin muulla poliitikolle kuuluvalla teolla. Sen sijaan kaverilta pääsi valtakunnallinen pila kun hän myönsi, että ei ilmoita sponsoreitaan ”koska niitä ei kontrolloida”. Eurassa Kalli on parkkeerannut traktorinsa peräti viiden lautakunnan pihalle ja muullakin tavalla raiskannut demokratian periaatteita. Päätökset tehdään kunnantalon garderobissa ja kuntalaisaloite on Kallin universumissa ”epämääräisen porukan epätoivoisen yritys saada tahtonsa läpi.”

Keskustan vaalivoitto tarkoittaa, että Suomessa politiikkaa pyörittää edelleenkin keskiluokka. Porukka, joka äänestää itseään puoluenimestä riippumatta. Neljä vuotta sitten se antoi tukensa kokoomukselle ja perssulle, nyt se kutsuu itseään maaseudun tulevaisuudeksi ja jakaa keskenään jäljellä olevia työpaikkoja. Kreikalaisen Syrizan ja espanjalaisen Podemoksen vahvuus on juuri siinä, että ne katkaisevat keskiluokan vallan ja siirtävät sitä työttömille ja muille köyhille. Uudet puolueet Euroopassa eivät ole enää vasemmistolaisia tai oikeistolaisia: niiden esikuvana on kansallinen vastarintama, joka muodostui 1930-luvulla mm. Ranskassa. Missä sellainen uusi radikaali puolue viipyy Suomesta?

29.1.2015

Je suis Charly Salonius-Pasternak

Erkki Tuomioja ja Sergei Lavrov istuvat brysseliläisissä ravintolassa. Tarjoilijan nimi on Anabelle.

”Onko humppatukka jo saanut teidän vastauksen?”

”Tarkoitatko John Kerryä? Tutkitaan edelleen mistä harjoituksista on kyse.”

”Tintti oli koko ajan kovin hiljaa.”

”Kuka Tintti... Ah, sä tarkoitat puolustusministerimme.”

”En kyllä ymmärrä mitään teidän vähemmistöpolitiikasta. Kuinka ruotsalainen voi toimia Suomen puolustusministerina?”

”Hän on suomenruotsalainen. Minua häiritsee parhaillaan joku ulkopolitiikan tutkija, suomenruotsalainen hänkin.”

”Niitä tutkijoita meilläkin riittää.”

”Tämä on nuori ja arvaamaton. Edustaa Wikipedia-sukupolvea. Luulee, että mielipide tarkoittaa samaa kuin analyysi.”

”En tarvitse sellaista. Olen vanhan liiton mies, kuten teillä on tapana sanoa.”

”Tarkoitat vanhaa neuvostoliiton miestä.”

”Juuri näin, juuri näin.Mä saan kaiken mitä haluan tietää Anabellen kautta.”

”Näissä instituuteissa kasvaa sukupolvi, joka aloittaa kolmannen maailmansodan. Meidän jälkeen.”

”Mikä pojan nimi on?”

”Pasternak.”

”Joku Zlatan vai?”

”Ei kun Salonius-Pasternak. Charly Salonius-Pasternak.”

”Varmaan tutkii koko ajan sananvapauttakin. Je suis Charly Salonius-Pasternak! Minunkin olisi pitänyt olla Pariisissa marssimassa rauhan puolesta. Siitä olisi ollut hyötyä ranskalleni. Onneksi voin nyt harjoitella Anabellen kanssa.”

”Pääministerimmekin kävi Pariisissa.”

”Mister Stupido vai? Mitä hänelle kuuluu?”

”Se taisi olla hänen elämänsä ensimmäinen mielenosoitus. Hän on kuulemma muuttanut puhetyyliään.”

”Eli loppu on lähellä. Kaverin kannattaisi tehdä samoin kuin Vlad. Metsästää joku tiikeri tai lentää jollakin lentokoneella ja ottaa siitä sitten selfie.”

Lavrov vetää taskushakin esiin.

”Lahja Anabellelle. Tyttö on innokas shakinpelaaja. Sain Gari Kasparovin kirjoittamaan hänelle uuden pelinavauksen.”

”Mitä Kaspalle nykyään kuuluu?”

”Keskittyy taas pelkästään shakkiin eli hyvin hänellä menee. Mutta Anabelle saa taistella tämän kanssa. Minä katselen vuorotellen häntä ja hyvää futismatsia telkkarista...”

22.1.2015

Eura Turkuun

Eura halutaan liittää Raumaan. Päätös sai minua tekemään niin sanotut tuomiojat. Kun EU kävi Venäjän kimppuun pakotteilla, ulkoministerimme Erkki Tuomioja halusi eriävän mielipiteensä kirjoitettavan ylös, ”historiakirjojen varten”. Samaan tapaan Euran valtuusto on saanut minun eriävän mielipiteeni, että ”Eura ei liittyisi Raumaan vaan heti Turkuun, jotta resursseja haaskaava kuntien yhdistämisprosessi ei toistuisi taas viiden vuoden kuluttua.”

Kallista aikaa ja rahaa on mennyt hukkaan. Kuntaliitto ei ratkaise mitään, sillä seuraavaksi tätä uutta Raumaa yhdistetään Turkuun. Lapsikin ymmärtää sen. Katsokaa vaikka Suomen karttaa. Suomessa on viisi miljoonaa asukasta. Se on saman verran kuin keskikokoisessa eurooppalaisessa pääkaupungissa, kuten Berliinissä. Väkiluku on sama, mutta toisin kuin Suomea, Berliiniä johtavat pormestari ja kaupunginvaltuusto.

”Suomalaisparat kansoittavat lähes Ranskan kokoista aluetta. Epätoivoinen kourallinen asukkaita pyörittää alueellista ja kansallista valtiota: eduskuntaa, hallitusta, armeijaa, rajaa tulleineen kaikkineen jne. Ja onhan suomalaisilla kaupungeilla toki pormestarinsa ja kaupunginvaltuustonsa.” Näin kirjoitti Roman Schatz jo vuonna 2006 otsikolla ”Banaanit pakkasessa”. Otsikko viittaa siihen, miksi Suomi on kehittynyt: banaanitasavallaksi.

”Kirjoituspöydän takana elämäänsä viettävien prosentuaalinen osuus on Suomessa ällistyttävä. Joskus sitä miettii, että mistä kaikki rakennukset ja infrastruktuuri oikein tulevat... Kuka kumma täällä tekee sen todellisen työn?(...) On varmasti ollut ihan riittävän vaikeaa pitää edes viittä miljoonaa ihmistä hengissä tässä maassa, mutta viisi miljoonaa ei missään nimessä riitä luomaan biologista ja kulttuurista moninaisuutta.”

”Turvallisuudesta maksettava hinta on monokulttuuri”, näin Schatz toteaa...

8.1.2015

Auringonlaskun maassa

Istun tietokoneen äärellä ja minusta tuntuu siltä kuin olisin palannut 1970-luvulle. Nuorille lukijoille: se oli paras vuosikym-men ihmiskunnan historiassa. Miehillä oli poskiparta ja nainen pärjäsi ilman rintaliivejä. USA oli juuri saanut turpaansa Vietnamissa ja kapitalismin vastustajaa kutsuttiin vapaustaistelijaksi eikä terroristiksi. 1970-luvun nuori luotti vielä siihen, että maailma muuttuisi helposti ja heti.

TV-kanavan nimi on Ronahi. Umpimodernissa studiossa istuu vielä modernimpi naisjuontaja. Englanninkielinen uutislähetys vie katsojan maan suurimpiin kaupunkeihin. Kobanessa taistellaan, Erbilissa otetaan saksalaisia vasemmistolaisia vastaan ja Kamishlissa koulutetaan naisia feministeiksi. Milloin vasemmistoliitto vierailee täällä veljespuolueensa Die Linken tapaan ja kuvitelkaa, että Yle uutisoisi naisradikaalitouhusta...

Sitten ruutuun tulee entinen professorini.

Viime kesän tapaamisemme jälkeen hänen kuntonsa on rapistunut. Syöpä on vienyt hänen tukkansa ja jo melkein puhekyvynsäkin. Mutta ystäväni on edelleen täynnä energiaa. Hän on juuri saapunut Kamishliin. Kaupunkiin on viime syyskuussa perustettu maan ensimmäinen yliopisto ja näillä hetkillä entinen professorini aloittaa siellä historian ja sosiologian dosenttina. Opetuksen ohella hän haluaa rakentaa laitokselle kirjaston.

Onko sattumaa, että kuolemansairaan ihmisen viimeisen aseman nimi on auringonlaskun maa? Rojava tarkoittaa sitä, kurdin kielessä. Lähi-idän valtatyhjyyteen syntyy uusia valtioita. Länsimaiset mediat kertovat vain yhdestä niistä, Isisin kalifaatista, mutta kurdit ovat kaksi vuotta sitten perustaneet Rojavan eli Länsi-Kurdistanin. Uusi maa ei haasta vain musliminaapuri-maitaan vaan myös länsimaailmaa. Sillä Rojavaan halutaan sekä sekulaarinen että sosialistinen yhteiskunta.

Uusi maa haastaa myös minua. Unelmoinko vielä kerran elämässäni 1970-luvun unelmia? Lähdenkö vielä kerran rakentamaan uutta yhteiskuntaa? Professorini tarvitsee seuraajan. Hänen mielestään olisin paras ehdokas...