2013

 19.12.2013

Vasemmisto vailla historiaa

”Vasemmiston pitää antaa ihmiselle historiansa takaisin”, kirjoitin kaksikymmentä vuotta sitten hollantilaislehdessä. Kyseinen lehti oli perustettu vastalauseena sille, mitä jenkkitutkija Francis Fukuyama oli kirjoittanut: että Kylmän Sodan jälkeen historia oli päättynyt.

Hiljattain saimme kaksi perättäistä merkkiä siitä, että ihminen on hukannut kykynsä erotella syy seurauksesta. Suomessa itsenäisyyspäivän kuokkavieraat saivat aivan toisenlaisen palautteen kuin vielä 1990-luvulla. Etelä-Afrikassa verisen rotusodan voittaja haudattiin ikään kuin hän ei olisi koskaan rikkonut apartheidjärjestyksen väkivaltamonopolia.

Nelson Mandelan muistotilaisuuden katsoin 12-vuotiaan poikani seurassa. ”Miksi mies oli 30 vuotta vankilassa, jos ihmiset niin paljon tykkäsivät hänestä?” hän ihmitteli. ”Hän oli vuonna 2008 vielä tuon miehen terroristilistalla”, sanoin, kun Barack Obama puhui Toivon, että jonain päivänä poikani ymmärtää, mitä tarkoitin.

Mikä on muuttunut 1990-luvun jälkeen,jolloin kuokkavieraat vielä kuuluivat itsenäisyyspäivään kuin villahanskat Suomen talveen? Mikä sai ihmiskunnan unohtamaan, että apartheid sai laajan tuen niiltä samoilta länsimaisilta hallituksilta, jotka lähettivät edustajansa hyvästelemään Mandelan, ja että sama apartheid hallitsee yhä vielä esimerkiksi Israelissa?

Ihmisistä tuntuu, että uusliberaali ideologia, eli vapaamarkkinatalous, joka saa siunauksen parlementaariselta demokratialta, ei ole enää yksi vaihtoehto muiden joukossa vaan luonnollinen olosuhde. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Tavallaan me olemme henkisesti siirtyneet takaisin keskiajalle, jolloin Luoja vastasi kaikesta.

Vasemmisto, joka ei enää pysty tarjoamaan vaihtoehtoa liberalismille, on unohtanut omat juureensa. Vasemmisto, joka kutsuu kuokkavieraiden iskulauseita ”luokkasota” ja ”kansalaisuus on illuusio” epämääräisiksi humalaisten röhinöiksi ilman selkeää viestiä, on seilannut todella matalille vesille...

12.12.2013

Arvoisa tasavallan presidentti

Kiitos, että itsenäisyyspäivän tanssien sijaan yrititte tarjoa meille jotain uutta. En todellakaan ole valssien, quicksteppi tai tangojen ystävä. Kulttuurista, josta olen kotoisin, tanssikoulu on 1950-luvun touhu ja itse harastan mieluummin pokoa. Eli punkkimusiikin tahtiin tansimista. Riemukas rytmi, paljon fyysisiä kontakteja, vähän niin kuin lätkä, mutta sitten lavalla.

Mutta nyt kansa sai nauttia siis konsertista. Mikä on sinänsä loistava ajatus. Harmi vain, että ajatus ei ole toteutunut tällä kertaa. Konsertin sisältöhän oli karmea. Tunsin olevani ikään kuin eksyneenä jossain räkälässä, jonkun tiistai-illan karaoken parissa. Ette varmaan arvaa, miltä minusta tuntuu suomalainen viihde? Maahanmuuttajana väistän kaikkea, joka liittyy saunomiseen, sienitrippeihin ja Vesa-Matti Loiriin. Kenelle konsertti oli itse asiassa tarkoitettu?

Missä oli minun osuutani tarinassa. Siis en tarkoita nyt itse henkiöikohtaisesti, vaan minun kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat viimeisen parin vuosikymmenen aikana muuttuneet Suomeen ja toivonneet, että heidät otettaisiin vastaan sellaisena kuin he ovat. Eli, että heitä ei pidettäisi jonkinlaisena ongelmana, jota hoitaa Punainen Risti tai martat, vaan täysin oikeuksin varustettuna kansalaisena, joka saa toimia esimerkiksi journalistina tai vasemmistovaikuttajana.

Mutta konsertista puuttuivat kokonaan avoimet rajat ja erilaiset ihmiset. Vaikutti pahasti siltä, että Teille Suomen historia loppuu onnellisesti 1960-lukuun ja YYA-sopimukseen, että kaikki mitä on sen jälkeen tapahtunut, ei kuulu siihen menestystarinaan.

Kutsukaa ensi vuonna konsertoimaan Pertti Kurikan Nimipäivät. Porukka voitti hiljattain Prix Europa-kilpailun Berliinissä ja katselin sen koskettavan tarinan Kovasikajuttu pari tuntia ennen Teidän juhlaanne. OK, bandi kiroilee ja näyttää persettä, mutta musiikki tulee sydämestä ja tekstit kertovat nyky-Suomesta.

Eikö olisi hienoa, että konsertti päättyessä koko salli seisoo ja laulaa Viron kansallishymnin sijaan ”Päättäjä on pettäjä”...

 

4.12.2013

Väärät sankarit

Mannerheim, Kekkonen, Ollila. Sotarikollinen, diktaatori, ryöstökapitalisti. Minkä ihmeen takia suomalainen pitää tällaisia kavereita sankareina, ja mallina nuorisolle? Johtuuko se siitä, ettei muita ehdokkaita ole? Vai onko se pitkälti näin, että Suomessa ei osata hävetä?

Mikäli peräti kaksi sotaa päättyy suurtappioon, niiden sotilaita ei pidä jumaloida vaan surra. Myöskään heidän johtajansa eivät ansaitse gloriaa vaan heistä kirjoitetaan maan historian mustat sivut. Suomalaisten sotarikokset itärajan toisella puolella pitää kunnolla tutkia ja rangaista.

Suomettumiseen pätee samat säännöt. On vihdoinkin ymmärättävä, että Kekkoslovakia jätti pahan maun muualla. Että nykyisen Kremlin sotilasdiktaatuurin temput haastavat rohkeaan toimintaan, eikä sössömiseen kuten 1950-1990 luvulla.

1990-luvun lamaa ei ole hoidettu vaan sen hoidon laiminlyöminen maksaa nyt meille, ja kalliisti. Kriisin varsinainen syy -globalisointi- jäi näkymättä. Suomea olisi pitänyt kansainvälistää, mutta sen sijaan yhteiskuntaa pyöritetään ksenofobialla. Vieraita ideoita sekä henkilöitä epäillään.

Näin ollen 2010-luvun lamassa tämä yhteiskunta uhkaa repäillä lopullisesti kun vastakkain ovat ökyrikkaat ja rutiköyhät. Viimeisiä syylistetään siitä, että he eivät osallistu talkoihin. Heitä odottaa pakkotyöt sun muut. Sen sijaan verokiertäjät saavat lähteä ja saavat gloriaa.

Vuosimalli 2013:n itsenäisyyspäivänä tämä kansa hallitsee syvän anemian. Juhlissa tarjotaan boolin sijaan nukutusrokote. Tasavallan presidentti kätelee hävittyjen sotien, suometetun Suomen ja 1990 sekä 2010-luvun laman arkkitehdit. Entisessä itäblokissa missäan muualla kuin Suomessa istuu sama porukka valokeilassa, ja jakaa paikkoja ja rahoja. Donnerit, pekkariset, väyryset... Eikö meillä ole varaa puhdistukseen, vai puuttuuko siihen munaa...?

 

28.11.2013

Kuka valvoo valtiota?

Suomalainen on naimisissa valtion kanssa. Missään muualla luottamus virkamiehiin, armeijaan ja poliisiin ei ole yhtä kor-kealla kuin täällä. Ilmiö johtuu ehkä siitä, että iso osa kansalaisista on itse töissä valtiokoneistossa. Ilmiöön kuuluu myös se, että tilannetta Suomen ulkopuolella, missä valtiota nähdään pikemminkin kansalaisen kiusaajaksi, ei ymmärretä.

Pikku hiljaa luottamus kuitenkin alkaa repeillä, mikä on vain hyvä asia. Urkinta- ja poliisiskandaalit nostavat myös Suo-messa kissan pöydälle. Kysymys, saako valtio tietää minusta kaiken, on tullut monien mieleen. Samoin kysymys, kuka -jos kerran valvontaa tarvitaan- valvoo valvojaa. Tuskin voidaan enää luottaa siihen, että Luoja itse hoitaa tätä.

Muualla on tiedossa, mihin rajaton virkavalta vie. Tai ainakin muistissa. Puolalais-brittiläinen sosiologi Zygmunt Bauman oli tutkimassa holocaustia eli juutalaisten joukkomurhaa toisen maailmansodan aikana. Hän törmäsi kysymykseen, miksi uhri-määrä vaihteli maasta toiseen. Italiassa 84 prosenttia juutalaisista jäi eloon, Hollannissa vain 25 prosenttia.

Bauman ei halunnut vetää helppoa johtopäätöstä, että Hollannissa antisemitismi olisi juurtunut syvemmin kuin Italiassa. Sen sijaan hän korostaa, että Hollanti oli Saksan jälkeen Euroopan sujuvin byrokratia. Italiassa juutalaiset ja heidän avustajansa löysivät valtion valvonnasta porsaanreikkiä, mutta Hollannissa järjestys on pyörinyt täydellisesti.

Holocaustia aiheutti vain osittain antisemitismi. Se johtui myös virkavallan moitteetomasta toiminnasta. On hämmästyttävää tietoa, että nykyinen byrokratia on murhannut kuusi miljoona ihmistä. Mutta on suoraan pyöristävä, että samaa voi tapahtua huomenna uudestaan. Myös Suomesssa...

 

 

21.11.2013

Tapaturma-areena

En tajua, miksi monitoimihallia vastaan metelöidään niin paljon Porissa. Hieno nykyajan arkkitehtuuri ja vielä kaupungin parhaalla paikalla. Ja kuvitelkaa, te porilaiset, minkälaisia tapahtumia saadaan vihdoinkin kaupunkiinne! Kyllä, näillä eväillä Pori voittaa kilpailun Hämeenlinnan kanssa kuusi-nolla...

Satakunnan Kansan tuore kapteeni Olli-Pekka Behm ei varmaan uskonut korviaan, kun halliyrittäjät valitsivat Kirjurin-luodon rakennuksen sijaintipaikaksi. Mikä rohkeus verrattuna siihen, mihin OP:n edellisessä satamassa Hämeenlinnassa pyrittiin.

Siellähän kaksikymmentä vuotta sitten haluttiin OP:n Hämeen Sanomien johdolla HPK:n pelaavan luksuspaikalla. Kerhon uuttai hallia ei kuitenkaan suunniteltu aivan Aulangolle vaan kaupunkitorille. Turhaa malttillisuutta, johon koko hanke sitten kompastuikin. Ja katsokaapa, missä Hämeenlinnassa nyt ollaan: HPK ei noussut vieläkään KHL:iin eikä OP New York Timesiin.

Hallin avulla saadaan Poriin jopa puoluekokouksia! Kuka voi pää pystyssä sanoa, että niissä ei ole tulevaisuus? Niitähän tarvitaan juuri nyt, kun ihmisiä ovat liian laiskoja äänestämään ja puolueet keräävät joukkoihinsä enää vain vanhuksia. Ja onko elämässä hienompaa asiaa kuin Krista Kiurun ääni, Keskustan kansallispuku- ja liputuskulkue tai Jari Myllykosken laulamista suuryleisön edessä? Viimeisten tietojen mukaan myös uusnatsit saavat avoimesti vuokrata tiloja eli kenties juuri Porissa nähdään Antti Pekolaa vielä kerran taas univormissaan.

Ainoa, mikä hallisuunnitelmassa tökkii, on sen nimi. Event Arena on, paitsi väärää englantia, myös turhaa englantia. Meillähän on kaunis suomalainen sana tapahtuma. Siinä on vain se hassu ominaisuus, ettei se mahdu ulkomaalaisten suuhun. Turistit sun muut vääntävät tapahtuman tapaturmaksi. Voiko oivallisimpaa nimeä keksiä...?

 

14.11.2013

Googleheim

Internetjätti Google investoi lähes puoli miljardia euroa Suomen palvelinkeskukseen. Entisestä Summan paperitehdasta tulee 800 insinöörin työpaikka. Miksi Google päätti sijoittaa yhden Euroopan suurimmista ja moderneimmista palvelin-keskuksista Kotka-Haminan seudulle? Täytyy katsoa tarkemmin minkälainen työnantaja Google on.

Google sijoittuu neljänneksi listalla, jolla mitataan maailmanlaajuisesti firmojen kyvymättömyyttä pitää kiinni työntekijöistään. Google siis osaa houkutella porukkaa, mutta tarjoaa työtä, joka ei vastaa suuria odotuksia. Brittilehti The Independent julisti anonyymin mielipidekyselyn, jossa (osittain entiset) Google-insinöörit vastasivat kysymykseen, mikä on huonoa Googlessa.

”Google on rahakone”, yksi insinööri vastaa. ”Mikäli et ole nero, joka keksii jotain aivan uutta, joudut öljykannu kädessä tarkistamaan tämän koneen toimivuutta. Se on erittäin tylsä homma.” ”Ainoa tilanne, missä olen joutunut käyttämään aivoni kunnolla, oli työhaastattelussa”, sanoo toinen. ”Isoihin kysymyksiin on jo saatu vastaukset eli haaste puuttuu kokonaan.”

Perusvika firmassa on se, että se houkuttelee liikaa. ”Google on maailman paras. Paras tuotanto, paras porukka, parhaat edut, paras palkka. Googlessa kaikki sujuu niin uskomaton helposti, että työnteko unohdetaan.” Google perustaa kontto-reita siinä, missä insinöörit ovat nuori ja/tai työttömiä. ”Palvelinkeskuksemme Haminassa tarjoaa Itä-Suomelle loistavan mahdollisuuden hypätä teollisuudesta digitaaliselle aikakaudelle”, todettiin juhlapuheessa.

Googlen touhu tuo väistämättä mieleen kuuluisan jenkkimuseon yityksen päästä Helsinkiin. Guggenheim-johto sai kielteinen vastaanotto muun muassa Lontoossa ja Berliinissä, minkä jälken se väistyi Euroopan reuna-alueille. Myös Google hylätään muualla...

7.11.2013

En tiedä enkä välitä

Vai että meitä vakoillaan! Ihanks totta? En aavistunut sellaista, enkä kuullutkaan. Se on aivan uusi asia minulle. Että virkavalta pakottaa puhelin- ja internetpalvelinta säilyttämään asiakkaidensa dataliikennettä? En kyllä tiennyt, mutta eikö se ole ihan jees? Olihan nettipoliisi kerran Vuoden poliisi. Hehän saavat pedofiilit kiinni ja muut terroristit!

Onneksi minulla ei ole mitään salattavaa eli en murehdi asiaa sen enempää. En halua murehtia mitään. Onhan minulla parempaakin tekemistä kuin murehtia. Ostin juuri uuden Iphonen. Nyt täyttyy päivittää naamakirjaprofiili ja ladata tuoreimmat Googlepelit.

Eikö ole hienoa, että Google tietää, että tykkäät pizzasta ja vinkkaa sinulle, missä on lähin pizzeria! Eikö ole helppoa? Ei tarvitse itse enää etsiä. Kuvittele, että seisot keskellä Pariisia ja joudut etsimään jonkun pizzerian. Voi kauheata! Voisin eksyä ja törmätä asioihin, joita en tunne. Mitä sitten tekisin? Enhän sitä varten lähde ihan Pariisin asti!

En halua joutua tilanteeseen, joka yllätä minut. En halua murehtia mistään, kuten sanoin. Vai että juuri Google antaa minun tietoni salapoliisille? Samoin kuin kaikki muutkin firmat, josta ostan jotain? Älä nyt. En todellakaan usko, että pizzeriapomo työskentelee salapoliisissa. Vai että maksukortin kautta virkavalta tietää minusta? Mitä he sitten tietävät? Mitä pizza maksaa! Ei sen enempää!

Ulkoministerimmehän jo vakuutti, että tärkeät tiedot eivät pääse vääriin käsiin. Kyllä viranomaiset osaavat hommansa, älä nyt sitä murehdi. En muuten tosiaan tiennyt, että Google on firma. Eikö se ole palvelu? Sehän helpottaa ihmisen elämää! Puhuvathan he aina palvelusta ja vapaudesta sun muusta. No, ihan sama sekin...

 

31.10.2013

Hyvästi Lou

Ruumiisi on vielä lämmin, kun aloitan kirjoittaa tätä. En ole vielä lukenut, mitä muualla kirjoitetaan sinusta. Kohta puhuvat he, jotka tunsivat sinut, siis ihan oikeasti, henkilökohtaisesti. Lesket, sukulaiset, entiset kollegat. Paras ystäväni ehti nähdä ja kuunnella sinua lavalla pari vuotta sitten. Mutta kun hän asuu Ranskassa ja minä Suomessa...

Olet minun lapsuuteni joulupukki. Anteeksi kuinka? Sinä, joka narkkarina ja transvestiittina törmäsit kaikkeen moraaliin, sinäkö rauhan ja lasten ystäväksi? Sinä, joka Velvet Undergroundissa jo kauan ennen punkliikettä kiroilit ja raivostuit laulussasi, sinäkö kristillisen maailman tukipillariksi? Anna kun selitän.

Kotimaassani ei ole joulupukkia. Eikä Hollannissa vietetä varsinaisesti jouluaattonakaan. Joulukuun 24. päivä on normaali arkipäivä, joka iltaan hämmärtyessään sitten kutsuu klo 23:n joulukirkoon. Lapselle pyhäyön mysteeri on pimeydessä, joka korostuu vielä kun luminen joulu on harvinainen ilo.

Isoveljeni oli pimeyden rakastaja. Asuimme vierekkäin syntymäkodin ullakolla. Puuväliseinässä oli pieni reikä. Minulla oli 12-vuotiaana tapana seurata isoveljeni kuusitoistavuotiaan elämä. Jouluaattona ei kuitenkaan ollut mitään katseltavaa. Veljeni oli sammuttanut kaikki valot. Sammutin itsekin kaikki valot, jotta olisin nähnyt hänestä edes jotain.

Vaan en nähnyt. Sen sijaan kuuntelin. Veljeni pisti soimaan sinun levysi ”Berlin”. Tumma musiikki ja sinun herkkä äänesi vei minut kokonaan mukanaan. ”Berlin” oli ensimmäinen levy, jonka ostin itselleni. Minulla on se yhä vielä tallessa. Harmi, että levysoitinta ei ole.

Jouluaattokonserttisi toistui joka vuosi, kunnes isoveli muutti pois kotoa. Hän rakastui niin paljon pimeyteen, että jätti meidät jo ennen kuin hän täytyi 30 vuotta. Hänen hautajaisissaan soitin sinun tekemääsi ”Street Hasslea”. Omissa hautajaisissani haluan soitettavan Velvet Undergroundin ”What Goes On?”, sen pitkän version. Mikä oli sinun lempibiisisi, Lou...?

24.10.2013

Kirje Murmanskista

Kansalaistottelemattomuudesta on tullut rikos, josta voi joutua raiskaajaan verraten monta kertaa kauemmaksi aikaa vankilaan. Putinin Venäjä harrastaa tätä fasismi riemukkaasti. Ja sössijiä riittää. On Martti Ahtisaari, joka varoittaa ”vastakkainasettelusta”. On meppi Eija-Riitta Korhola, joka rinnastaa Greenpeacen Al Qaidaan. Tässä heille ja muille, joille diktatuurin hyväksyntä ja pääoman lakien noudattaminen ovat ihan jees, muutamia otteita kirjeestä, jonka naisaktivisti lähetti viime perjantaina Murmanskista hollantilaissanomalehteen.

”Olen odottanut jo kaksi viikkoa syyttäjän lupaa, että voisin soittaa kotiin. Syyttäjä on kovan luokan sadisti. Muistan, kun hän hymyili minulle oikeuassalissa, kun kuulin, että minut on pidettävä vankilana kaksi kuukautta. Hän nautti siitä ikään kuin hän olisi itse saanut aikaan jotain olennaista. Todellisuudessa jätkä ei ole edes peluri vaan marionetti, joka tekee täsmälleen, mitä hänelle ylhäältä käsketään. Säälittävä tapaus.”

”Istun jo toista viikkoa likaisessa sellissä, yksin. Täällä kävelee joskus rotta ja katolta vuottaa vesi. Olen laihtunut ja nukun huonosti. Itse olen pieni ja voin seisoa sellissäni, mutta olen huolessani niistä tovereistani, jotka ovat minua pitempiä. Olen eristetty tovereistani eikä minulla ole katsekontaktia edes venäläisvankien kanssa. Tiedän, että suurin osa miesvangeis-tamme jakaa sellinsä venäläisen kanssa. Minäkin kaipaan venäläisseuraa, jotta voisin oppi venäjää.”

”Totta kai olimme tietoisia riskeistä. Olemmehan olleet aikaisemminkin samassa touhussa. Mutta että päättyisimme 30.n porukalla vankilaan ja että meitä uhkaisi 15 vuoden rangaistus, siitä en osannut ennustamaan. Tiesin kyllä, että kaikki on mahdollista venäläisviranomaisten kanssa, mutta tämä on aivan uskomatonta vuonna 2013. Minulla on vielä toivoa. On pakko toivoa, se pitää minut pystyssä. Kaikenlaista voi tapahtua. Muuten Venäjä ei olisi Venäjä...”

17.10.2013

Aleppo, mon amour

Perjantai alkaa aamuyöllä, kun sähköpostissa lukee: ”Sinun huippuprofessoristasi ei ole paljon jäljellä, Joop. Vaimoni on kuollut, minulla on eturauhasen syöpä ja olen lähdössä Aleppoon.” Liitteenä on runo, jossa syyrialaiskaupunki Aleppoa verrataan Espanjan sisällissodan Barcelonaan. Postin lähettäjä on entinen yliopistodosenttini, josta olen kirjoittanut aiemmin otsikolla ”Yksinäinen professori” (ST 10.1.2007). Arkeologina hän tuntee Syyrian ja Aleppon kuin omat takataskunsa. Vastaan viestiin, että toivon hänelle hienoa taistelua. ”Itse en käy lääkärissä, koska en halua ennusteita”, kirjoitan. ”Lähden joskus Haitiin rakentamaan asuntoja, koska siellä porukka elää hirmumyrskyn jälkeen yhä edelleen teltassa.”

Oi, mihin sontalaatikoon meitä radikaalikonkareita viedään! Keskipäivällä Heidi Hautalaa nöyryytetään. Heidiä, jota olen haastattellut yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun vielä asuin Hollannissa. Suomalaispoliitikko, joka käsitteli sujuvalla saksalla EU- ja ympäristöpolitiikkaa. Nainen, joka on kaksi vuosikymmentä puhunut vain ja pelkästään asiaa. Joka ei ole hakenut oma etua. Joka ei ole vaiennut silloin, kun oli pakko puhua. Katsokaa, ketkä käyvät Heidin kimppuun. Kokoo-muslainen naismeppi, joka vertaa Hautalaa kokoomuslaiseen pikkurikolliseen Suvi Lindéniin. Satakunnan Kansa, joka vertailee Hautalaa kokoomuslaiseen taparikolliseen Ilkka ”Kyrpä” Kanervaan. Suomalainen peruspoliitikko on väyrynen, pekkarinen, sasi, zyskowicz ja muu sakki, joka rakensi suometetun Suomen. Siis peturi, joka olisi pitänyt saada puhdistettu pois heti Kekkosen jälkeen.

Illalla James Hirvisaari istuu Pressiklubissa. Porukka ei ymmärrä, mistä hän puhuu eikä Hirvisaari tajua, mistä muut puhuvat. Minkä ihmeen takia tämä mies on eduskunnassa ja valokeilassa? Kyllä kansa tietää...

10.10.2013

Hikinen iltapäivä

Aamulla porukka ei suostu kuuntelemaan minua, kun ehdotan, että Greenpeace-aktivistien karun kohtalon seurauksena boikotoisin Putinin öljyä. ”Suomihän on täysin riippuvainen venäläisöljystä”, on yhteinen reaktio, ikään kuin keskustelun päätösrepliikki. Aivan, mutta kauppa on ase. Onhan lähihistoriassa muitakin diktatuureja saatu boikotilla nurin. ”Niin, mutta Venäjä ei ole Etelä-Afrikka. Et sinä Joop tunne Venäjää.” No, olen puolet elämästäni ollut Saksan naapuri. Saksalaisellakin on kohtuullisen lyhyt ja herkkä demokraattinen historia ja hekin olivat vielä 1970-luvulla suistumassa poliisivaltioksi. Nyky-saksa on kuitenkin vapaamielinen maa ja siitä se saa kiittää muun muassa naapurikansoja. En minä aikuisena sivistyneenä ihmisenä haluaa elää keskiaikaan jämähtyneen autokratian vieressä. Putinhan on pikku-Napoleon ja kuuluu siis Madame Tussaudin vahakabinettiin!

Iltapäivällä linja-auto kiertää Harjavaltaa. Aurinko paahtaa, kuski kääntää radionsa lujemmalle pysyäkseen hereillä. Uutis-lähetys alkaa Italian Lampedusan saarelta, jossa taas kerran vene täynnä pakolaisia on tehnyt haakserikon. ”Taloustaantu-masta kärsivään Italiaan on tänä vuonna tullut meren kautta jo 10.000 pakolaista ja maa on pyytänyt muita EU-maita a-puun”, radio huutaa. Valtatien sillalla kävelee ihminen. Aurinko paistaa silmiini, mutta kun katson tarkkaa, huomaan, että se on tummaihoinen mies. Miehellä on pipo päässä ja hanskat käsittä. Toki lämpötila on yli 10 astetta ja suomalainen sanoo tätä kauniiksi syyspäiväksi. Mutta brasilialainen jalkapalloilija Ronaldokin käytti aina hanskoja ja pitkiä housuja eurooppa-laisilla kentillä... Pakolaistragediaa kuunnellessani eksoottinen kävelijäkin alkaa surettaa minua. Muut matkustajat kuitenkin purskahtavat nauruun. Joillakuilla on niin hauskaa, että he koputtelevat kädellä ikkunaan saadakseen uhrinsa huomion. Tänään maailma on lohduton paikka...

 

3.10.2013

Valoa pohjoiseen

Otsikko liittyy neljäosaiseen tv-dokumenttisarjaan, joka näytetään ensi marraskuussa Hollannissa. Kuvausryhmä on käynyt Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Olen osallistunut Suomi-osaan yhteyshenkilönä ja tekstittäjänä.

Sarjan keksijä ja juontaja on filosofi ja kirjailija Stine Jensen. Jensen on syntynyt Tanskassa, mutta kasvanut Hollannissa. Hän halusi selvittää, mitä tietoja hänestä löytyy Pohjoismaista ja erityisesti Tanskasta.

Jensen ei ollut ennen käynyt Suomessa. Hän kävi täällä viime helmikuun lopussa, koska ensimmäinen asia, joka tuli hänen mieleensä maatamme ajatellen, oli talvi. Sana ”sisu” kiehtoi häntä. Mikä saa suomalaiset jaksamaan läpi kylmän ja pimeän kauden.

Vai saako?

Dokumentin Suomi-osan alussa ruudussa näkyy iso musta reikä. Jensen siteeraa tanskalaista filosofia Sören Kierkegaardia: ”Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitä on elettävä eteenpäin”.

Jensen kysyy sisun salaisuudesta filosofi Pertti Linkolalta ja ohjaaja Kari Väänäseltä. Kuitenkin ehkä selkeimmän vastauk-sen hän saa äidiltä, jonka poika on tehnyt itsemurhan, tai Unto Monosen entiseltä bandijäseniltä, joka laulaa ”Satumaata” Monosen haudalla Somerossa.

Jensen haluaa tietää, mikä sai kolmekymmentä vuotta sitten hänen vanhempaansa lähtemään Tanskasta ja suuntamaan etelään. Sarjan alaotsikko on: ”Ovatko Pohjoismaat meidän tulevaisuutemme?” Millaista tulevaisuutta hänen sukunsa pakeni?

Joskus ennen, niin sanottu Ruotsin malli oli Benelux-maissa ja Saksassa tuttu juttu. Hyvin positiivinen käsitys hyvinvointi-yhteiskunnasta. Mutta nykyinen mannereuroopalainen pelkää Pohjoismaiden meiningin leviävän etelään.

Breivik, luterilainen työ- ja rahamoraali, suomalaisten venäläisviha: dokumentti näyttää Pohjoismaat 1950-luvuun jämähtäneenä valkoihoisten reservaattina, missä tulevaisuus on musta reikä...

 

 26.9.2013

Kohtalokaita Kokoomusnaisia

Susanna Koski hurmaa parhaillaan suomalaismiehiä. Anderssonit, enbusket ja stillerit eivät saa tarpeeksi kokoomusnuorten keulahahmon arjalaishurmasta vaan jauhavat Kosken natsikamaa niin kauan kunnes siitä on tullut salonfähig eli harmitonta tavaraa.

Mutta onko Koski oikea femme fatale eli kohtalokas nainen, joka osaa huijata myös paatuneempaa toimittajaa? Hän esitteli ensimmäisen kerran viehätysvoimansa Ylen A-Talkissa, missä puhuttiin nuorten ja muiden vähemmistöjen laiskuudesta. Katselin Susannan tukkaa ja arvioin, että hänen täytyy viettää ainakin tunti päivässä peilin edessä, kotona tai kampaamossa. Kuinka sellainen ajanhaaskaaja kehtää nimittää toisia ihmisiä laiskoiksi?

Kokoomuksella on tarjota paljon parempaa kuin Susanna. Esimerkiksi Henna Virkkunen. Hänkin on kampaamon ja kosmetologin vakioasiakas, mutta hän ei syyllistä toisia siitä, jos hekin nauttivat elämästä sen sijaan että paiskisivat töitä. Itse asiassa Henna ei tunne muunlaisia ihmisiä, eli sellaisia, joiden pitää tosiaan tehdä työtä hengessä pysyäkseen. Henna elää täydellisessä maailmassa ja hän toivottaa muutkin tervetulleiksi sinne.

Kokoomusykkösnaiseksi on kuitenkin nousemassa Paula Risikko. Paulalla on femme fatalen eväät. Hän on Koskea ja Virkkusta varttuneempi. Risikolle ulkonäkö ei ole enää hänen oma ongelma, vaan se on vihollisen Akilleen kantapää. Muistammehan kuinka Risikko hiillosti kollegaansa Maria Guzenina- Richardsonia. Voimme vain kuvitella, miten Risikko olisi nautinut, mikäli Tanja Karpalesta olisi sittenkin tullut presidentin rouva.

Kokeneelle toimittajallekin Risikko on kompastuskivi. Haastattelussa sosiaali- ja terveysministeri lanseeraa pakkotyötä. Toimittaja haluaa faktat ja numerot, mutta Paula ei anna periksi. Hän ei puhu rakennemuutoksesta sun muista vaan toistaa: ”Me teemme hyvää ihmiselle”. Ja hän hymyilee, maailman falskinta hymyä. Suuni kuivuu ja iho nousee kananlihalle...

 

19.9.2013

Äitimafia

Vuosi sitten tutustuimme tällä palstalla Jereen ja Tarmoon ja heidän isäänsä. Tarinassa ”Hullu isä” (20.9.2012) poikien isä teki lopullisen ratkaisun Tampereen kauppakeskuksessa. Todellisuudessa mies ei kuitenkaan vielä tehnytkään sitä, vaan hän uskoo edelleen, että hän maksavansa veroa siksi, että viranomaiset jossain kuulevat ja kuuntelevat hänen avunhuutonsa.

Jeren ja Tarmon isä on sitkeästi aina uudelleen ja uudelleen ottanut yhteyttä lasten neuvolaan ja kun oli kulunut vuosi ensimmäisestä soitosta, neuvola kutsui hänet ja lasten äidin keskusteluun. Neuvotteluhuone on ahdas, koska myös viranomaisia on kaksi. Sen sijaan aikaa on runsaasti. Mutta lasten äiti myöhästyy.

Kun kolmikko odottaa äitiä, Jeren ja Tarmon isä olisi voinut kertoa, että äidillä on tapana myöhästellä. Hän päättää kuitenkin, että se olisi turhaa ilkeilyä ex-vaimoa kohtaan. Hänellä on korkeat odotukset tapaamisesta. Hän luottaa viranomaisten ammattitaitoon. Ja lukihan lehdessäkin äskettäin, että isyys ei pääty avioeroon.

Jeren ja Tarmon äidin saavuttua heidän isänsä alkaa selvittää tilannetta. Toinen naisvirkailija haastattelee häntä, toinen kirjoittaa muistiin, lasten äiti istuu ja vaikenee. ”Et pysty antamaan Jerelle ja Tarmolle turvallisia olosuhteitä silloin kun he käyvät luoksesi”, toinen nainen sanoo. ”Nykyinen puolisosi kärsii vakavasta mielisairaudesta.”

”Anteeksi kuinka?” mies hermostuu. ”Ovathan pojat suhtautuneet Katiin tosi hyvin ja eikö jokaisessa perheessä satu kaikenmoista... Itse olen kasvanut perheessä, missä... ja silti se oli perhe! Kati ei ole hirviö, vaan luova, innokas ihminen. Eikö elämä ole oppikoulu? Tarkoitatko tosiaan, että olisi pitänyt mennä naimisiin prinsessa Viktorian kanssa, jotta saisin tavata lapsiani?”

Mies katsoo ex-vaimoonsa, joka istuu hiljaisena. Mies avaa suunsa, mutta ei saa sanottu. Hän olisi voinut kysyä kärsiikö lasten äiti edelleenkin syömishäiriöstä. Mutta kuinka paljon pahaa sellainen kysymys olisi aiheuttanut pojille...?

 

 

12.9.2013

Torjuntatappio

Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että Nokian tarina olisi päättynyt siihen todistettuun asiaan, että kännykkäsäteily sittenkin aiheuttaa syöpää. Siitä olisi ollut hyötyä. Sehän olisi ollut, paitsi koko kännykkäalan loppu, kova isku koko digivallankumoushömpälle.

Nokia-uutisoinnin ärsyttävin piirre oli torjuntavoitto-ilmiö. Se ärsyttää, koska se on Suomessa niin ennakoitavaa. Turpaan tulee niin, että tukka lähtee, mutta sitä ei myönnetä, vaan tappio muutetaan voitoksi. Torjuntavoittoajattelulla on harhautettu suomalaisia jo toisesta maailmansodasta lähtien.

Sattumaa vai ei, Nokian hautajaisten rinnalle nousi mediassa Juhani Suomen Mannerheim-tutkimus. Mannerheim on henkilöitynyt torjuntavoitto.

Tutkija Suomi on historioitsijoiden joukossa sitä, mitä Aki Kaurismäki on elokuvatekijänä. Kotimaassa häntä syljetään, koska hän antaa ”väärän kuvan meistä”. Maan rajojen ulkopuolella kuitenkin häntä arvostetaan, koska hän kykenee katsomaan ja tulkitsemaan todellisuutta.

Suomen tutkimuksesta Mannerheim tulee esiin vellihousuna. Hän on maailmanhistorian kiemuroissa eksynyt aatelimies, joka sai sankaristatuksen ainoastaan siitä syystä, että hävinnyt maa uskoi tarvittavansa tällaista sankaria.

Maa olisi tämän sijaan pitänyt myöntää muulle maailmalle ja varsinkin itselleen, että täydellinen tappio oli tullut. Se olisi puhdistanut suomalaisten sielua. Eikä muualta tullut olisi törmännyt siihen, että yksi Hitlerin sitkeämmistä ihailijoista veisteltiin kansallissankariksi.

Nokia oli talvisodan vaikka kuinka mones versio. Miksi suomalainen ei saa rakentaa itsetuntoaan johonkin muun kuin sodan tai puhelinkaupan varaan? Ihmiskunta pärjää hyvin ilman niitä. Sen sijaan ilmainen kirjasto tai hyvä peruskoulu kyllä kelpaa maailmalla.

 

5.9.2013

Homman oikea nimi

Voiko keksiä hassumpaa nimeä kuin arabikevät? Saharasta Turkkiin matkustanut tietää, että alueella kevät on tuntematon käsite. Nimi onkin meidän länsimaalaisten keksintö. Se perustuu ajatukseen, että muu maailma on meidän leikkipuisto. Satumaa, jonka resursseilla me pyöritämme omaa maailmanosaamme.

Myös sota on meille lännessä vain mielikuva. Niin kauan kun länsi kykynee sotimaa ilman että omat kärsivät siitä, niin kauan me pyöritämme tätä mielikuvaa. Katsokaa Syyrian tapausta: maassa mentiin meidän asettamamme ”punainen rajan” yli. Hermokaasu puhuu meille. Satatuhatta kuollutta ja miljoona pakolaista eivät puhuneet sanaakaan.

Muistatteko Sanna Neguksen? Ylen uutistyttö lensi suoraan Helsingin Esplanadilta Kairoon, missä hän kertoi meille hänen 10. kerroksen hotellihuoneen verhojen takaa, että kadulla oli kaaos. Sannalle lähi-idän sekasorto oli hiekkalaatikkotappelu, josta hänen aitinsä tuli viemään hänet turvallisesti kotiin.

Arabikevät on sannanegusten lapsi. Homman oikeaa nimeä käytetään USA:n armeijan johtokunnassa ja se lukee salaisessa muistiossa. Memo näytettiin 20. syyskuutta vuonna 2001, eli kymmenen päivää Kaksoistornin romahduksen jälkeen, kenraali evp Wesley Clarkille. Clark kertoi siitä kirjassaan ”Winning Modern Wars” (2003).

”Pentagonissa suunnitellaan seitsemän muslimimaan johdon kaatamista viidessä vuodessa. Heti 9/11 jälkeen hyökkäys Irakia vastaan oli varmistumassa. Joku sanoi minulle, että siinä ei ole kaikki. Että Irakin jälkeen olemme menossa Afganistaniin, Libyaan, Syyriaan, Iraniin, Libanoniin, Somaliaan ja Sudaniin. Ja hän tarjosi minulle muistiota luettavaksi."

Kuunnelkaa Clarkin tarina http://www.youtube.com/watch?v=iuVVml5Dp2s Näinä päivinä, kun sannanegukset kertovat meille kaaoksen kasvavan Lähi-idässä, on hyvä tietää homman oikean nimi ja että tuntea huolellisesti tehdyt suunnitelmat ...

 

 29.8.2013

Työläisajattelu

”Se on sitä punaisuutta”, lukee ST:ssä 27.6. ”Puolueen ohjelma kantaa huolta myös ihmisestä (työntekijästä)”. Ajatus on vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoskin. Satakunnan Kansassa hän on kastanut tämän työläisajatteluksi. Kysei-nen ohjelma on punavihreä ohjelma, puheenaine on turkistarhauksen kielto.

Nyt ollaan tarkkana. Punavihreä ei ole samaa kuin punainen&vihreä. Ei ole niin, että Vasemmistoliitto olisi kopioinut Vih-reiden ohjelman ja harrastaisi siinä ohessa ”sitä punaisuutta” ja kaikki olisi sujunut hyvin kunnes vihreys alkaa häiritä. Puo-lueemme vihreys on peräisin punaisesta. Se on vallankumouksellisesta, kapitalismin vastaisesta ja sosialismiin pyrkivistä periaatteista lähtevää ekologisuutta.

Vasemmistoliiton käsitys työstä ja työntekijöistä ei voi eikä saa olla samanlainen kuin maan uuden työväenpuolueen Ko-koomuksen. Porvarin työläisajattelussa palkkaorja rakentaa kaasukammarin ei vain minkille vaan myös ihmiselle. Porvari-presidentti sanoo postimerkissä ”kaikki työ on arvokasta”. Saksaksi se tarkoittaa ”Arbeit macht frei”.

Myllykosken työläisajattelusta oli myös kyse sateenkaarilipun nostattamassa kohussa. Puolueen duunarisiippi moitti pu-heenjohtajaa, kun tämä Moskovan stadionilla ei osoittanut mieltään irtisanomisia vastaan vaan venäläishomojen puolesta. Tempussa ainoa asia, joka yllätti minut, oli se että Arhinmäki ei maalannut kynsiänsä. Mutta olipa jumalan lahja, että edes joku suomalainen otti kantaa keskellä Putinjuntan propagandajuhlassa ja näytti, että elämässä on muutakin kuin ”leipää ja sirkushuveja”!

Ja eikö se ole hieno, että se on ollut rehti, nuori vasemmistoliittolainen eikä tuo tekopyhä kaveri, joka voitti pressivaalit, koska hän on hetero...?

 

22.8.2013

Marimekkomichael

Marimekko-kohu ei ole ainutlaatuinen. Toisten teosten kopioinnista löytyy musiikki- ja showbisneksestä vielä härskimpi esimerkki: Michael Monroe.

Helsinkiläisrokkari ei herätä minussa paljon muuta kun sääliä. Uskoin hänen olevan Suomeen eksynyt C-luokan jenkkiartisti, kunnes tajusin, että hänellä ei olekaan ulkomaalaista taustaa vaan että hän on perushelsinkiläinen Matti Fagerholm. On kyllä kovan luokan skitsofreniasta kyse, jos esiinnyt itseäsi huonosti sekä suomea että englantia lörpötellevänä pellenä. Mikseivät lähiomaiset tai viranomaiset pelastuneet meitä Monroelta?

Vaikka kaikki aistiani kärsivät, kun Monroe- Fagerholm sattui tielleni, pidin hänen taiteena myytyä sirkustouhuaan kuitenkin aitona. Ajattelin ja toivoin, että mauttoman, yläasteharrastuskerhotasolle jämähtyneen esityksen on oltava ainutlaatuinen. Kunnes Yle Teema näytti hiljattain elokuvan Talk Radio. Oliver Stonen vuonna 1988 tekemisessä teoksessa esiintyy eräs Kent. Sivuroolista vastaa Michael (!) Wincott.

En ole voinut erehtyä. Katsokaa http://www.michaelwincott.org/kent, niin tulette varmaan samaan johtopäätökseen kuin minä: elokuvan Kent ja ”stadin Mike” ovat yksi ja sama hahmo!

Kent ei ole muusikko, mutta hänen roolinsa voi kertoa paljon Fagerholmin motiivista esitellä itseään niin kuin hän esittelee. Elokuvan tarinassa Kent keksii mitä tahansa saadakseen itsensä yölliseen puheradio-ohjelmaan. Kent soittaa joka yö ja keksii, että hänen tyttöystävänsä tekee kuolemaa yliannostuksen vuoksi. Loppujen lopuksi Kent pääsee studioon, jossa hän sabotoi ohjelman juontajan yritystä saada sarjamurhaaja toisiin ajatuksiin.

Mutta kumpi on kopionut kumpaa? Fagerholm esiintyi jo Monroena ennen kuin Talk Radio tehtiin. Mitä jos Oliver Stone on kopioinut Fagerholmia? Se vasta olisi häpeällistä...

 

 

15.8.2013

Seksiä Maria Jungnerin kanssa

”The TV whores are calling the cops out to get sucked”, laulaa Lou Reed otsikkolla ”Dirty Boulevard”. Mieleeni ilmestyy Maria Jungner.

TV1-kuuluttajaan törmäät nykyään myös silloin kun pistät telkkarisi kiinni. Hän on myös Yle Puhe-radiokanavalla. Koska puheradiossa ei saa soittaa musiikkia, Maria Jungner puhuu seksistä.

Ohjelmassaan Jungner ei tee sitä, mitä tekisi siitä mielenkiintoista: hän ei puhe kuuntelijoiden kanssa, vaan studiossa istuu kaksi muuta naista.

Miesääni ei kuulu Maria Jungnerin seksipuheeseen. Mutta toki miehestä puhutaan, koska Jungner ei missään vaiheessa lähde turvallisesta heterolinjasta sivuraiteelle. Marian seksi on sitä suomalaisesta seksiä. Tehokas pano autotallissa, auto jo lämpiämässä sunnuntai-iltapäivän ajeluun.

”Suomalaisten seksi hiipuu”, toteaa studion kolmikko. ”Koska lapsiperheellä ei ole aikaa siihen”, Maria tietää. ”Siirtäkää facebook-päivityksenne huomiseen. Se ei kuulu makuuhuoneeseen.” Ohjelman fiksuin lausunto onkin, että ”seksi-elämä ei rajoitu makuuhuoneeseen eikä tiettyyn ajankohtaan”.

Missä Maria, siinä Mikael Jungner (”Muistan seksiä oloissa, missä itse kärsinyt selkäkivusta ja mies oli toipumassa sydänkohtauksesta", Maria paljastaa).

Mikael Jungner on jättänyt tuhoisia jälkiä, eikä vain avioliitossa. Mutta muun muassa Ylen talous ja SDP:n pressikampanjan päin seinää ajanut kaveri nousee yhä uudestaan tuhkasta.

Suljen radion ja pistän Lou Reedia taas laulamaan. Aina kun Mikael Jungner tulee mieleeni, hän muistuttaa minua hänen hollantilaisesta ”look-a-like”:staan. Kotimaassani Jungnerin näköinen ja oloinen mies on sketsihahmo. Hän näyttelee sutenööriä.

 

8.8.2013

Barrikadeille kännipäissä

Ministeri puhui kansalaistottelemattomuudesta ja kansa näytti välittömästi, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Hallitus haluaa kiristää alkoholimyyntiä ja Suomessa sataa vihjeitä, millä jatkossakin voit juoda itsesi känniin.

Räsänen-kohun alkuvaiheessa luulin jo asuvani eri planeetalla, kun kaiken maailman law and order-fanit tyrmäsivät mini-sterin väitteen. Onneksi ilmestyi gallup, jonka mukaan sittenkin aika iso osa kansalaisista oli ministerin kanssa samaa mieltä.

Porvarillinen Alma Media piti gallupin tulosta ”yllättävänä”, mutta totta Mooses jokainen itseensä luottava aikuinen pitää omatuntoaan elämänsä parhaana oppaana!

Varsinkin vasemmistolaiselle tämä on erittäin selvää: kapitalistisessa järjes-telmässä on taisteltava lainsäädöntöä vastaan kaikin keinoin, aivan valtion väkivaltamonopolin rikkomiseen saakka.

On säälittävää, että vain viina saa suomalaisen rikkomaan lakia. Leipäjonot kasvavat, samoin sotauhka, eli maastamme löytyy yllin kyllin syitä irtisanoa itsemme järjestelmästä ja lähteä barrikadeille.

Sen sijaan tuodaan pakettiautolla väkeviä Virosta ja valehdellaan kameran edessä, että lasti on vain omaa käyttöä varten. Sekä kameraväki että viranomaiset hymyilevät.

Missä sama löysä meininki vaikkapa kannabiksen tai katuprostituution kohdalla?

Porissa poliisi ei ole törmännyt Jazzeilla ”vakaviin” ongelmiin alkoholin kanssa. Tarkoittaako se, että puukko jäi heilumatta? Yhä enemmän konserttivieraat valittavat toisten vieraiden puheripulista sun muusta.

Suomalainenhan puhuu vain silloin kun hän on kännissä.

Suomalainen alkoholikeskustelua hallitsee häpeä ja salailu. Alkoholinautintoa ei opeteta lapsuudesta asti, kuten muualla. Suomalainen juo alkoholia ikään kuin vauva juo maitoa: kyllästymiseen saakka.

Yhteiskuntaa, missä ihminen ei voi kasvaa aikuiseksi, kutsutaan holhousyhteiskunnaksi. Suomi on täysverinen sellainen...

 

1.8.2013

Bulgaria murroksessa

Bulgarialaiset osoittavat mieltään ja muistan, kuinka he tekivät samoin kesällä 1990.

Olen matkaopas. Bussissa on hollantilaiseläkeläisten lisäksi mukana kasa bulgarialaisia. Etupenkillä istuu Alexandr, opetusministerin poika ja vuosikymmeniä diktatuurissa toiminut isänsä mallin mukaan, taitava takinkääntäjä. Maa odottaa ensimmäisiä vapaita vaaleja. Maaseudulla kampanja on ollut kaoottinen, mutta väkivallaton. Nyt bussi lähestyy Sofiaa ja Alexandr sanoo huonolla englannilla mikrofoniin. ”Sofian lentokentällä teitä odottaa kone, joka voi olla viimeinen, joka lähtee Bulgariasta. Joop päättää teidän kohtalosta!”

Vanhukset haluavat minua selittävän mitä Alexandr on sanonut. Mutta keskellä bussilla istuu Maria. Hän on viisikymppinen nainen, joka puhuu sujuvasti saksaa, muttei englantia. Marian serkku on ollut Todor Zhivkovin autokuski. Maria näytti minulle kuvia diktaattorin kesähuvilasta. Maria kysyy, mitä ”tuo poika” meinasi ja nauraa, kun olen kertonut. ”Hanellä on suuri ego ja on varmaan ihan itse hommannut tuo lentokoneen”, hän sanoo. ”Mutta hei, luin eilen lehdessä selvännäkijästä, joka asuu Sofiassa. Hän on edellisessä elämässään asunut Egyptissä. Käyn huomenna etsimässä hänet.”

Takapenkillä istuu Magdalena (aivan, naisten nimet aiheuttavat joka päivä vireän keskustelun ryhmässä). Myös Magdalenalle uskonvapaus on se iso juttu diktatuurin jälkeisessä Bulgariassa. Tummatukkainen kaunotar ei puhu englantia eikä saksaa vaan ranskaa, sillä hän on saanut arkeologikoulutuksen Lyonissa. Magdalena ei edes kysy, mistä Alexandr puhuu vaan kertoo, että hän menee syksyllä naimisiin Sofian ortodoksisessa katedraalissa. Sitten hän palaa paljon maalaisempaan aiheeseen. Lieneekö se hänen tulevan avioliittonsa takia, että hän halua esittellä minulle bulgarialaismiesten potenssilääkettä. ””Herätään huomenna aikaisemmin ja mennään syömään härän kiveksiä...”

 

25.7.2013

EU:ta puretaan vauhdilla

Euroopan Unionia puretaan kovalla vauhdilla. Viimeinen naula EU:n arkkuun on vapaakauppasopimus USA:n kanssa. Transatlantisen kaupan nousu tarkoittaa samalla, että EU-jäsenmaiden välinen kauppa kuihtuu. Kaupan näivettyminen ottaa virtaa pois Euroopan integrointiprojektista.

Etenkin Iso-Britannia -tai tarkemmin sanottuna Lontoon rahakeskus- on aina katsonut EU:ta ainoastaan kauppajuttuna eli hyödylliset kauppaehdot jostain muista suunnista ovat sille tervetulleita. Saksa sen sijaan tulee ajamaan Euroopan liitto-valtiota viimeiseen asti. Siis rauhaprojektina. Myös Ranska painaa vastaan. Pariisi ei halua lisää amerikkalaista kulttuuri-tuotantoa Eurooppaan.

USA- ja vapaakauppafani Aleksander Stubb pitää ranskalaisten pelkoa ”sisämään ongelmana”. No, saksalaisten huolta voi tuskin kutsua kotimaiseksi. Berliini ehdottaa, että ne voitot, jotka USA ja Eurooppa keräävät keskinäisestä vapaakaupasta, käytetään osittain kompensaationa niille maille ja alueille, jotka tulevat kärsimään.

Vapaakauppaneuvottelut eivät näet aina suju hyvin. Doha-neuvottelut, joissa mukana oli 141 maata, ajettiin hiljattain tylysti karille. Uudessa sopimuksessa USA:n ja EU:n perinteiset kauppakaverit kuten Kanada, Turkki ja Japani häviävät, samoin kokonaiset alueet kuten Latinalais-Amerikka sekä Pohjois-Afrikka.

Myös uuden transatlantisen kauppablokin kilpailijoiden Kiinan, Intian ja Venäjän mahdollinen (sotilaallinen?) reaktio huolestuttaa. Muualla ei jää huomaamatta, että sopimus koskee samaa aluetta kuin Nato. Stubb toivoo, että sopimus nostaa Euroopan työllistämiskykyä. Niinpä. Sotailuhan on kautta maailmanhistoria ollut paras työllistämiskeino.

Unionin pääkaupungissa Brysselissä tullaan allekirjoittamaan sopimus, joka samalla siunaa Unionin loppumisen. Se päivä koettaa vuonna 2017. Se on sama ajankohta, jolloin britit äänestävät EU:jäsenyydestään...

 

18.7.2013

Uusi pro Nato-strategia

Tuoreimman gallupin mukaan enemmistö suomalaisista on sitkeästi sitä mieltä, että maamme ei kannata liittyä Natoon. Mitä siis Natolobbarit tekevät väärin? Esitteleväthän stubbit ja niinistöt Natojäsenyyden seksikkäänä ja trendikkäänä.

Vika on juuri siinä. Suomalainen liittyy jonnekin vain ja pelkästään pelosta. Lähihistoria todistaa tämän tosiasian. Neuvos-toliitto aiheutti täällä Pohjantähden alla niin paljon pelkoa, että sen ei tarvinnut nähdä yhtään vaivaa saadakseen Suomen tanssimaan Kremlin tahdissa.

On siis väärin esittellä Natoa houkuttelevana asiana. USA:ta puolustavaa liittoa kannattaa kuvailla ja käsitellä ihan samalla tavalla kuin aikoinaan Neuvostoliittoa. Jenkkimaan täyttyy olla Suuri ja pelottava Tuntematon horisontin takana.

Nykytason englannin kielitaito vie suomalaiset liian lähelle jenkkejä. Uudessa pro Nato-strategiassa englannin opetus on lakkautettava heti. Täydellinen keino siihen löytyy aakkosista. Kirjoitetaan jatkossa englantia kyrillisillä kirjaimilla!

Lähes 40 prosenttia ulkomaisista tv-ohjelmista tuodaan Suomeen USA.sta. Los Angelesin katukuva on monille meistä tutumpi kuin Helsingin. Ei sillä tavalla synnytetä kunnon pelkoa. Jenkkien arki pitää tulla meille yhtä hämäräksi kuin neuvostoliittolaisten aikanaan. HBO-sarjat täyskieltoon ja heti!

USA:n poliittinen kulttuuri on meille aivan liian lähellä. Uuden linjan Yle uutisoi USA.sta enää vain Marja Mannisen välityksellä. Kuva tärisee ja ääni välillä katkeaa. Manninen seisoo wagnerilaiseksi haamuksi sortuneessa kerrostalossa tai esittelee meille syrjäytyneita suomalais-ugrilaisia intiaaneja Pohjois-Dakotassa.

Uusi pro Nato-strategia on vaativa. Mutta Eric Snowden-kohu todistaa, että lobbarit oppivat nopeasti. Vai onko Suomessa jo unohdettu, että Solzhenitsyn jäi aikoinaan täällä julkistamatta...?

 

27.6..2013

Sauli, from Golden Beach

Uudenvuodenpuheessaan tasavallan presidentti Niinistö ilmoitti Suomen tiivistävän pohjoismaista yhteistyötään. Puoli vuota myöhemmin tämä yhteistyö oli pääoman edustajien ajatuspajan puheenaineena Kultarannassa.

Suomi etsii paikkaansa läntisessä maailmassa, kuten presidentti totesi Satakunnan Kansassa. Löytyretki vie meidät paitsi Natoon ”myös toiseen länteen ytimeen”, eli EU:hun (SK 19.6). Mutta ”länsi” ei ole tuulen suunta vaan aika löysä substanssi.

Suomalaisille Nato myydään puolustusliittona, ja länsimäisena sellaisena. Todellisuudessa Natoon kuuluvat kuitenkin myös Baltian maat sekä Turkki. Ainoa, jota liitto puolustaa, on kansainvälisen pääoman intressit ja sen se tekee hyökkäämällä missä vain, maapallon ympäri.

Myöskään EU:hun ei liity ”länsimaalaisuus”. Moniko mielenosoittaja Istanbulin Taksim-aukiolla haluaa maansa kuuluvan länsimaailmaan? Unioni on kasvanut monikulttuuriseksi alueeksi, jossa itä ja länsi kohtaavat toisensa.

Kun Niinistö puhui Kultarannalla liitosta, jossa ”kansalaisilla on yhteinen historia ja ajatusmaailma”, hän ei siis puhunut EU.sta vaan Pohjoismaiden yhteistyöstä. Pohjoismaiden liitto tarkoittaisi kuitenkin EU:n loppua, kaikkine seurauksineen.

Siitä syntyisi uusi rautaesirippu, tällä kertaa Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä. Uuden rautaesiripun "kieli" on jo keksitty ja sitä viljeltiin härskisti Kultarannalla.

Täältä Pohjoistähden alta katsottuna Manner-Eurooppa on ”museo”, johon tarvitaan "moderneja" työelämän tapoja. Pankkiiri Björn Wahlroos kehui Kiinaa ja Intiaa, joissa porukka tinkii ”omatahtoisesti” palkastaan ja työoloistaan. Tarkoittiko kaveri Bangladeshin 1100 kuolinuhria vaatinutta vaatetehtaan tulipaloa?

Niinistö haluaa Washingtoniin. Valkoisessa talossa odotetaan vierasta ”from Golden Beach”. Toivottavasti jenkit tajuavat sen verran tuulen suunnasta, että kutsu tulee Suomeen, eikä eksy Bulgariaan...

 

19.6..2013

Puhdistus vai liikkeelle?

Sunnuntaina 9.6. kokoontuivat kolme eri puoluetta: Vasemmistoliitto, RKP ja SKP. Ainoastaan kommunistit saivat sanan ”uusliberalismi” valtakunnalliseen mediaan. Siis radioon ja teletekstiin. Voi toki olla niin, että olisi pitänyt roikkua internetissä, jossa puolueemme kokousta seurattiin ”reaaliajalla”. Olemmeko kokonaan siirtyneet terveysriskiseen ja muutenkin vaaralliseen säme ja some-maailmaan, kun ei myöskään löydy enää puolueen pamflettia postilaatikosta?

Voi toki olla myös niin, että Vasemmistoliiton kokous oli kastanut sanan ”uusliberalismi” ”sekätalousjärjestelmäksi” ja hyväksynyt sen upouudeksi vasemmistolaiseksi unelmaksi. Karu fakta on se, että SKP sanoi itsensä julkisesti irti kapitalismista ja Vasemmistoliitto ei samaa viitsinyt tehdä. Onko tosiaan niin, että porvarien tapaan myös puolueessamme nykyjärjestelmä katsotaan luonnonilmiöksi, jota vastaan ei kannata asettaa vaihtoehtoa?

Nyt puolueemme kokouksesta ei tippunut valtamediaan paljon mitään muuta, kuin ”taistelu” puolueen johdon paikoista sekä puheenjohtajan EU-vaaliehdokkuudesta. Katuihmisen korviin tämä kuulostaa oudolta. Miksi puheenjohtajuudesta ei ole lainkaan taisteltu? Ja miksi häntä ei patisteta äänestämään ennenaikaisista eduskuntavaaleista, kuten muualla maailmassa silloin kuin maan hallitus on jäänyt vailla minkäänlaista horisonttia?

Kansan Uutiset verkkolehden mukaan puoluekokouksen anti oli muun muassa ”yhteishenki” ja ”naisenergia” (KU 10.6). Toivottavasti viimeinen on kestävän sortin energiaa. Nyt vasemmiston katse ja resurssit kannattaa kääntää EU-vaalisirkuksen ja positiivisen fiilistelyn sijaan kadun puolelle. Puoli Eurooppaa kerääntyy jo sinne, joukossa myös äärioikeisto. Vasemmiston historiallinen rooli ei ole pääoman ja parlementarismin puolustus vaan vallankumous.

Nyt liikkeelle, ennen kuin oikeisto hallitsee katuja ja toreja...

13.6..2013

Mikä vaivaa Laura Huhtasaaria?

Maakunnan päälehti esittelee persujen eurovaali-ehdokas Laura Huhtasaarta (SK 28.5). Hömppäjournalismin tapaan, kaksisivuista juttua hallitsee valtava kuva. Laura seisoo keittiössään. Keittiö on iso ja valoisa, lattia on siisti. Niin siisti, että siellä makaa tyytyväinen vauva.

Myös Laura säteilee tyytyväisyyttä. Ja syystä. Lauran elämä on radallana ja rata vie mutkitta eteenpäin. Lauran vanhemmat ovat kumpikin vielä elossa ja iskussa. Lauran aviomies työskentelee lääkärinä, Laura itse opettajana.

Laura on saanut poliittinen kasvatuksensa kotona. Tai oikeastaan kävi niin, että ”kotona ei puhuttu paljon politiikasta”, kuten Laura paljastaa, mutta ”vanhemmat olivat kokoomuslaisia”. Kun Laura ihastui Timo Soinlin, hänen äitinsä totesi, että ”no, mitä siitä.”

Itse asiassa koko lehtijutussa ei puhuta paljoakaan politiikasta. Lauran särmättömän kotikasvatuksen lisäksi lukija saa tietoa hänen opettaja-ammatistaan ja sitten esittely jo yhtäkkiä loppuukin.

Tai oikeastaan juttu päättyy päin seinään. Pienessä ruudussa varsinaisen haastattelun ulkopuolella Lauraa on siteerattu. Maahanmuuttajista hän on siitä mieltä, että ei Suomeen kannattaa houkutella lisää väkeä, joka tulee veromaksajan piikkiin. Mistä sellaista tulee? Maahanmuuttaja, joka rasittaa Lauran lompakkoa...

Yks kaks varjo lentää Lauran kauniin keittiön yli ja roskat täyttävät siistin lattian. Laurahan ei ole sentään 18-vuotias kakkara vaan varttunut nainen, jonka elämästä ei ole tähän asti puuttunut mitään, paitsi draamaa.

Mistä tämä katkeruutta? Mikä häntä vaivaa?

Ilmiötä kutsutaan keskiluokkaisten ihmisten kapinaksi. Globalisointi uhkaa nimenomaan heitä, joilla on asuntolaina ja toinen auto. He maksaavat eniten veroa, mutta heiltä menee työpaikka ja heille terveydenhoito on kallista, samoin koulutus. He äänestävät ääripuoluetta. Persut ei ole duunarien puolue vaan keskiluokalaisten puolue.

6.6..2013

Syrjään vai Syyriaan?

Lööppien suurkuluttajaa on jo ajettu seuraavan uutishypen pariin, mutta palataan vielä kerran Ruotsissa poltettuihin volvoihin ja saabeihin. Emme kuitenkaan mene enää mihinkään ruotsalaiseen tasa-arvopajaan tai suvaitsevaisuusmökille, missä umpiruotsalainen valitsee kysymyksiä ja ”uusi”-ruotsalainen vastaa niihin supiruotsiksi.

Olemme Wahidin perheen vieraina, vaikkapa Jönköpingissä. Emme puhu enää ruotsia vaan kuuntelemme Wahidien äidinkieltä. Isä Mehmet ja äiti Aisha ovat kotoisin Irakista, tai oikeistaan alueelta, jonka myös Iran väittää omakseen. Poika Mehmet ja tyttö Shirna ovat syntyneet Jönköpingissä.

Perhe katsoo telkkaria. Ei HBO-sarjoja tai bumtsibumtsin ruotsalaisversiota vaan Mehmet-pojan läppärin kautta internettiä. Iso telkkariruutu ei rasita Mehmet-isän silmiä. Kuvat ja äänet tulevat alueelta, jota sekä Irak että Iran väittävät omakseen. Alueelta, josta äiti ja isä Wahid ovat siirtyneet pois.

Ulkopuoliselle kuva ei heti aukea. Näytetään ja haastatellaan ihmisiä, aurinko paistaa, miehet juovat teetä terassilla. Mutta äiti Wahid itkee ja isä Mehmet rukoilee taukoamatta. Yhtäkkiä hän näyttää sormella jonkun talon ja kysyy: ”Missä muut talot? Koko katu on ammuttu pois!” Ja hän selittää lapselleen, minkäläinen katu oli ja ketä siellä vielä kuukausi sitten asui.

Mehmet-poika kertoo, että Mohsi-setä on moskeijassa puhunut taas Syyriasta. Porukka lähtee elokuun alussa, rahaa on kerätty. Sisko Shirna on kuullut asiasta koulussa. Isä Mehmet kysyy, ketkä ovat ryhmässä mukana, äiti Aisha itkee. ”Myös naapurin poika lähtee”, poika vastaa isän kysymykseen ja pojan silmissä näkyy toivoa.

Saksassa, Ranskassa ja Benelux-maissa 75 prosenttia muslimeista kannattaa omien osallistumista Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sotaan. Myös Pohjoismaissa on hyvä tietää, että siirtolaisnuorilla on joku muu haave kun hitsauskurssi tai Volvon tai Saabin osto...

30.5.2013

Keijo Korhosen paikka

”Me suomalaiset olemme olleet eurooppalaisia kaksi vuosituhatta ja tulemme edelleen olemaan Eu:lta lupaa kysymättä”, kirjoittaa Keijo Korhonen otsikolla ”Suomen paikka ei ole Euroopan unionissa" (ST 16.5). Entä sitten kun suomalainen ilmoittaa lähtevän reisulle ”Euroopaan”. Tarkoittaako se vain minun korvaani, että hän näkee itsensä matkakohteensa ulkopuoliseksi?

”Viidensadan miljoonan hirviövaltiossa ei ole tilaa demokratialle”, Korhonen toteaa. Ihan puoleen miljardiin USA:n väkiluku ei yllä, mutta iso pelto jenkkimaa silti on, ja suht epädemokraattinen. En ole itse asunut USA.ssa, mutta entinen Arizonan yliopiston vieraileva lehtori Korhonen on. Oliko se hänelle pakko?

”Valtaa pitävät puolueet liittivät valheiden, salailun ja vääristellyn propagandan avulla Suomen Euroopan unioniin,” Korho-nen lataa. Muistaakseni vuoden 1994 kansanäänestyksessä ei kenellekään suomalaiselle jäänyt epäselväksi, että EU on ”suurten maiden, suurten pääomien ja jättiläismäisen virkavallan hallitseman suurvalta”.

Minun käsittääkseni suomalaisten enemmistö äänesti unioniin liittymisen puolesta, koska, kuten eräs mies silloin taitavasti selitti minulle: ”Bryssel on meille sopiva suojapaikka Tukholman ja Kremlin jälkeen. Emme vain uskalla olla itsenäisiä.” Ilkeä totuus on sekin totuus.

Keijo Korhosen maailmankuvassa EU:hun liittyminen oli ”kansallinen onnettomuus, suurin maailmansodan jälkeen. Mene-timme EU:n jäsenenä itsenäisyytemme ja itsemääräämisoikeutemme.” Siis mikä itsenäisyys? Onko suomettuminen tälle historian professorille tuntematon käsite? Toki suurin osa kansasta haluaa uskoa vielä tänäkin päivänä, että Suomi on harrastanut ”puolueettomuutta”, mutta se vasta huijausta on.

Keijo Korhonen katsoo maailmaa mielellään polvitasolla, mutta lukijan ei kannatta unohtaa, että kaveri ei ole porilainen eversti evp tai muu tavis. Korhonen on ollut sentään suomitetun Suomen ulkoministeri! On ollut myymällä maansa kolmensadan vai oliko se neljänsadan miljoonan hirviövaltioon. Oliko se hänelle pakko?

Keijo Korhosen ainoa oikea paikka on suomettumista käsittelevän totuuskommission istunnossa. Syytetyn penkillä...

23.5.2013

Punavihreä puoluekokous

Pohjoisnapa sulaa. Kohta Kiina sijaitsee 6000 kilometriä lähempänä Eurooppaa ja niin sanottu arktinen reitti syrjäyttää kuljetukset epävakaisen Suezin kanavan kautta. Miltei koko maailma, myös ne maat, jossa lumi ja jää ovat tuntemattomia ilmiöitä, osallistuivat konferenssiin, missä USAn ulkoministeri puhui tulevasta arktisesta ”lupauksesta” ja ”mahdollisuudesta”.

Alueen sulaminen ei ole kuitenkaan saavutus vaan katastrofi. Itse asiassa jääpeitteen oheneminen on oire ilmaston lämpenemisestä ja se on kiistämättä kaikkien aikojen suurin uhka ihmislajin olemassaololle. Kasvihuone-efektin aiheuttaa kapitalistinen kasvutalous. On kapitalismin härskeimmän kyynisyyden huippu puhua katastrofin partaalla lupauksesta ja mahdollisuudesta.

Oli hämmästyttävää kuunnella taannoin Heidi Hautalan mielipide asiasta. Vihreiden keulahahmo haluaa myös Suomen ottavan aktiivisen roolin arktisella alueella. Olisi uskonut, että ympäristöpuolueen edustaja korostaa ympäristön suojelua, mutta ei. Hautala näkee, että Suomi saisi palan kakusta rakentamalla jäänmurtajia.

Oli odotettavissa, että niin sanottu telakkakeskustelu kääntyi tähän surulliseen suuntaan. Työllistämisen ja talouskasvun taikasanalla saadaan myös vasemmisto luopumaan aatteestaan. Hautala hymyili kun hän totesi, että me voimme nyt jättää risteilylaivojen rakentamisen muille ja siirtyä sotakoneiston eli jäänmurtajien myyntiin.

Tällä meiningillä kapitalistista kasvutaloudesta ei luovuta, sitä ei edes kyseenalaisteta. Ei muuta kuin hihat ylös ja lähdetään seuraville ryöstöretkille, vaikkapa ”duunaripuolueen” johdolla. Kuka muistuttaa pääministerillemme siitä, että vain viisi vuotta sitten hän kutsui kasvutaloutta ”menneeksi maailmaksi”?

Myös Hautala puhui menneestä maailmasta. Hän hymyili todetessaan, että ”valtion omistus on mennyttä maailmaa”. Hänen ei tarvinnut selittää, minkä takia olisi näin, kun häneltä ei sitä kysytty. Avoimeen keskusteluun valtion roolista on kuitenkin korkea aika. Talous on saatava hyödyttämään ihmiskuntaa eikä päinvastoin. Jos millä, niin valtion omistuksella olisi siihen keskeinen rooli.

Kesäkuussa pidettävä Vasemmistoliiton puoluekokous päättää puolueen suunnasta. Niille tahoille puolueessamme, jotka jauhavat työ- ja talouskasvugurujen mantraa, pitää viestittää: Perustakaa oma puolue, sillä ryöstökapitalismi on tullut tiensä päähän. Nyt, ennen kuin on liian myöhäistä, tarvitaan sille ehdottomasti kunnon vaihtoehto...

16.5.2013

Munajournalismia

Miksi siepattujen tausta jää meille vielä sieppaajia hämärämmäksi? Meillehän kerrottiin alussa, että yliupseeri ja hänen aliupseerivaimonsa olivat Jemenissä arabian opetuksen merkeissä. Siis Jemenissä, of all places, kun vaikkapa Pariisin Sorbonnen yliopistossakin voit päivittää häiritsemättä ja kaikeissa rauhassa arabiataitoasi.

Mihin Timo Soinin FC Millwall-huivi on hävinnyt? Onhan Lontoon jalkapalloseuran äärioikeistolaisten kannattajien sinivalkoinen vaatekappale vuosikausia muodostanut persujen johtajan toisen iho. Kukaan ei kysynyt, mitä varten Soinilla oli se kaulassaan, eikä kukaan kysy, miksi se ei ole enää.

Miksi uuden 5 euron setelin sisäänajo meni päin honkia? Tiedotusvälineiden mukaan asia ei ollut riittävästi tiedotusvälineissä. Nämä samat tiedotusvälineet jauhoivat vielä maanantaiaamun pääuutislähetyksessä edellisen lauantaiaamun pääministerin haastattelua. Haastattelun nettotulos oli pääministerin terveystilanteen päivitys.

Miksi meitä naurattaa pohjoiskorealaisten uutislähetys, kun me ollaan itse yhtä surkeita? Missä on toimittaja, jolla on munaa kysyä kipeät ksymykset? Onko se tosiaan niin, että suomalainen journalismi on kiinteä osa Hyvä Veli-systeemiä? Että suomalainen toimittaja tekee uransa saadakseen itse paikan vallan ytimessä?

Mikä on toimittajien poliittinen tausta? Harmittaa, että persut kysyvät sen perään, mutta itsekin kaipaisin toimittajien kaapista ulostuloa. Onko Petri Sarvamaa, joka oli ajankohtaisohjelman naama kunnes hän yhtäkkiä olikin kokoomuslainen meppi, ainoa tapaus vai onko Yle-ura tulevan ministerin, kansanedustajan tai kansliapäällikön esikoulutusta?

Itse en tule nousumaan valtaan. Kun Vasemmistoliitto halusi minut ehdokkaaksi vuoden 2007 eduskunnanvaaleissa, Supo kielsi antamasta minulle Suomen kansalaisuutta. Siitä lähtien olen tyytynyt muutamien lautakuntien jäsenyyteen sekä tietysti verojen maksamiseen, koska veroillahan tuo Supokin maksetaan...

Tässä on kuitenkin myös hyvä puoli. Vaikka en saa osallistua tämän maan päätöksentekoon ja vaikka maksan kuitenkin rutkastikin veroja, niin saan kirjoittaa mitä haluan. Hyvä vinkki kollegatoimittajille: mikäli nussailu vallan kanssa alkaa sinua ahdistaa, luovu kansalaisuudestasi, niin olet vapaa!

8.5.2013

Ikuiset liittolaiset

Elokuvassa ”The Company You Keep - Ikuiset liittolaiset", Robert Redford kunnioittaa kotimaansa vasemmistoradikaa-leja. Ja onpa hyvä muistaa, että iskulause ”kavereita ei jätetä” ei ole todellakaan sotaveteraanien tai kokoomuksen keksi-mä.

Liekö sattumatta vai ei, mutta tulessani kotiin elokuvateatterista sähköpostissani odotti viesti otsikolla ”Reintje”. Rein on hollantilainen etunimi, -tje on nimen hellittelymuoto. Päinvastoin kuin Suomessa kotimaassani pienennysmuodon käyttö on runsasta ja se korostaa lämmintä suhde kyseiseen ihmiseen.

Sähköpostin lähettäjä Marc on asunut jo 20 vuotta Ranskassa. Kun hän muutti sinne Hollannista, vasemmistolehdistö kirjoitti, että hän olisi ”antanut periksi” kun taas porvarilehti puhui ”maanpaosta”. Todellisuudessa Marc elättää viisihenkistä perhettään tekemällä vuohijuustoa.

Minulle Marc on paras ystäväni, vaikka viimeisestä tapaamisestamme on jo kohta kymmenen vuotta ja myös seuraavaan postiin tai puhelinsoittoon menee vuosi. Odotin hänen yhteydenottoaan, koska minulla oli syntymäpäivä, mutta en yllättynyt, vaikka se oli myöhässä.

En heti tajua, kuka Reintje on. Luettuani lyhyen viestin ensimmäisen rivin arvelin, että hän puhuu nuorimmasta pojaltaan, varsinkin kun hän kutsui tätä ”ons Reintje” eli meidän Reintje. Oliko pojan nimi Rein?

Sitten sekunnin kymmenesosassa ymmärrän, kenestä on kyse. Meidän Reintje ei ole perhejäsen vaan hänen ja minun yhteinen tuttavamme. Eikä Reintje ole mies tai poika vaan nainen, tai oikeastaan muistikuvassani tyttö.

En ole nähnyt enkä kuullut hänestä mitään kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta heti kun minulle selviää, ketä Reintjellä tarkoitetaan, hän istuu minun vieressäni. Jotenkin ronski, ruskeatukkainen pieni nainen, jolla on matala ja hidas ääni.

Marcia suututtaa maailmanmeno ja rakkaan ihmisen karu kohtalo. ”Hänellä on keuhkosyöpä eikä enää paljon aikaa. Kolme lasta, 18, 16 ja 14 vuotta vanhat. Hänellä oli joku mies tai poikaystävä, mutta se jätti hänet. Tai Reintje on heittänyt häntä pellolle.”

On tosiaan vaikea yhdistää Reintje ja mies tai perhe. Se ei ollut ainakaan 30 vuotta sitten Reintjen juttu. Reintjen kanssa oli mukava katsoa jalkapalloa hänen sohvallaan. Se rentoutti hänet ennen kuin hän nousi keskelle olohuonetta parkkeeratun moottoripyörän selkään ja lähti ”jollekin keikalle”.

Marc antaa minulle Reintjen puhelinnumeron. ”Rakastan sinua”, vastaan hänelle. ”Olet minulle kaikkein tärkein. Pidetään toisistamme kiinni...”

30.4.2013

Solvauspäivä

Vihapuhekeskustelu on muuttunut kestoaiheeksi valtavirran mediassa, ja sillä lailla sitä tapetaan. Unohdetaan, että nämä mediat itse mahdollistavat nimettömän ja naamattoman solvaamisen. Eikä puhutaan lainkaan siitä, kuinka saadaan ihmisten paha olo purettua juuri julkisessa paikassa.

On nimimerkkiä ja nimimerkkiä. Itse kirjoitan tällä nimimerkillä, joka ei vie lukija metsään, koska Joop-nimiset hahmot ovat Suomessa tosi harvinaisia. Sen sijaan ”duunari” tai ”stadilainen” saattaa olla kuka tahansa. Myös suurin osa suomalaisista etu- ja sukunimistä on yleiskäytössä.

Suomessa ei ole lainkaan pohdittu, miten käy kansakunnalle, joka sulkee kaiken pahan olon pois julkisista paikoista. Käytännössä maastamme tulee ennen pitkään paikkaa, jossa kiroilu, ronskeilu ja härskeily ovat kielettyjä julkisissa paikoissa tupakoinnin ja humaloinnin tapaan.

Missä suomalainen silloin voi purkaa pahan olonsa muualla kuin kotona, verhojen takana? Eikö tunteenpurkaus kauppakeskuksessa tai raitiovaunussa ole loppujen lopuksi turvallisempaa sekä räyhääjälle itselleen että erityisesti hänen lähipiirilleen? Ja eikö kunnon suomalainen kiroilu ole loppujen lopuksi puhdasta sanoilutaidetta, josta isompi yleisökin voi nauttia?

Suomessa järjestetään mielenosoituksia aniharvoin. Suomalaiset itse syyttävät siitä kylmää ilmastoa, mutta epäilen että anonyymi hengailu netissä sopii paremmin pohjoismaalaiseen kansanluonteeseen. Miksi suomalainen näkee väkijoukon kadulla uhaksi?

Joukossa puretaan tunteet. Hyvä esimerkki löytyy Ranskasta. Suomeen asti leviää kuvia Pariisista, jossa valtavat ihmismassat osoittavat mieltään jotain asiaa vastaan tai puolesta. Suomalaisessa mediassa halutaan rajata ranskalaisten erimielisyyksien esittely siihen, ovatko he homoliittojen vastaan tai puolestaan. Todellisuudessa joukossa puretaan vihaa kenen tahansa ja mitä vain vastaan. Presidentti, Mali-seikkailu, homot, muslimit, naapurikaupunki – kaikki kelpaa.

Eikä sanoja säästetä. Katsokaa kuvia ja kuunnelkaa mitä siellä huudetaan. Kyllä ne ranskalaisetkin osaavat ja niilläkin on viisi eri versiota v-sanasta. Mutta katsokaa myös heidän kasvojaan. He eivät ole naamattomia. He ovat iloisia, vaikka he huutavat solvauksia ja vaikka heidän kantamassaan lipussa lukee kaikien maailman kirosanoja. Heille tämä tekee hyvä.

Järjestetään myös Suomessa suurmielenosoitus, motolla solvauspäivä...

25.4.2013

Heissan og hoppsan Närpiöstä

Satakunnan Työ kirjoitti 11. huhtikuutta, että ”Närpiö on onnistunut maahanmuuttajien kotouksessa”. Juttu kannattaa ilman muuta lukea, koska siihen on kerätty olennaisia seikkoja maahanmuuttopolitiikasta. Harmittaa vain, että muuten niin perusteellisesta jutusta puuttuu yksi, tosi tärkeää fakta.

Mitä tekee maahanmuuttajien kotoutumispolitiikasta onnistunutta? Ainoa oikein kriteeri on maahanmuuttajien sitouttaminen uuteen asumispaikkaan. Esimerkiksi Porista mamut lähtevät roppakaupalla suurkaupunkeihin, etenkin Helsinkiin. Närpiössä sen sijaan ”vieraskielisten osuus asukkaista on suurkaupunkien luokkaa.”

Mitä tarvitaan menestyvään maahanmuuttopolitiikkaan? Siihen ”tarvitaan ennakkoluulottomuutta, oikeaa tahtoa, yhteistyötä ja avointa tiedonkulkua”, listataan ST:n jutussa. Vaikka ennakkoluulottomuus ja oikea tahto ovatkin termejä, joita käyte-tään useasti hyväksi juhlapuheissa, tämä lista kuulostaa paljon paremmalta kuin mitä yleensä kirjoitetaan Suomessa maa-hanmuuttopolitiikan merkeissä.

Närpiössä maahanmuuttajaa ei pidetä sairaana tai syrjäytyneenä eikä hän joudu sellaisen diagnoosin perusteella Suomen Punaisen Ristin tai jonkun muun hyväntekeväisyystahon armoille. Päinvastoin ”yksi Närpiön mallin keskeisiä edellytyksistä on ollut eri toimijoiden välinen yhteistyö, jossa asiat on käsitelty kokonaisuuksina.”

Kuitenkin se mitä jutusta puuttuu on närpiöläisten yhteistyön öljy. Rekrytointimatkat Balkanille asti, luvatut päiväkoti- ja koulupaikat, asunnot – mistä piskuisella maaseutukaupungilla on varaa sellaiseen? On mahdotonta kuvitella, että esimerkiksi Luvia tai Merikarvia lähtisivät hakea uutta väkeä tällä tavalla.

Yhtä tosiseikkaa ei mainitaan sanallakaan koko jutussa: tärkeää tässä kuitenkin on se, että Närpiö on paikkallisille Närpes eli paikkakunta on ruotsinkielinen. Maahanmuutto katsotaan tässä porukassa osaksi kielipolitiikkaa. Ja kielipolitiikka on suomenruotsalaisille elämän a ja o. Siihen rahaa piisaa.

Itse maahanmuuttajille tämä kielipoliitinen ulottavuus tuottaa melko ikävän erikoisuuden kotoutumiseen. Kielikurssi, joka heille tarjotaan muun muassa Närpiössä, ei ole suomenkielinen vaan ruotsinkielinen. Eli maamme ruotsinkielisellä alueella asuu kokonainen maahanmuuttajataustainen porukka, joka ei puhu eikä ymmärrä suomea.

Mihin maahan he ovat sitten kotoutuneet...?

18.4.2013

Arvo-ostarissa

Opettaja saa potkut, koska hän käyttää voimaa tottelematon oppilaan vastaan ja ”vox populi” huutaa opettajan puolesta. Kollegat saavat kertoa, kuinka ”turvattomalta” heistä tuntuu nykyään luokan edessä, ja kaikki aikuiset kaipaavat omasta nuoruudesta esiin jonkun muiston, josta vedettään se johtopäätös että ”silloinkin sattui joskus jotain, mutta aikuista kun-nioitettiin”. Nuoria vaaditaan kuriin ja keinoista tinkimättä. Miksei tarkasteta reppuja ja taskuja? Muitakin yksityisyyden rajoja voitaisiin rikkoa, voitaisiin esimerkiksi vetää tukasta.

Sana ”kunnioitus” lukee nykyään urheilukentän reunalla muiden kauppalisten termien keskellä. Kunnioitus on siis siirtynyt arvo-ostarin hylylle uskonnon, toivon ja rakkauden rinnalle. Kunnioituksesta on tullut vaatimus, ja se on saattavana heti ja ilmaiseksi. Sitä vaaditaan vaikkapa ulkonäön tai iän perusteella. Eräs Satakunnan Kansan lukija moitti suvaitsemattomia eläkeläisiä ja analysoi fiksusti, kuinka ikäporukka vaatii kunnioitusta pelkästään harmaan tukkansa vuoksi. Käsitys, että kunnioitus pitää ansaita, on hävinnyt.

Kunnioittava ihminen osaa itse kunnioittaa. Hän on taistellut itsensä kanssa, nähnyt omat rajansa. Hän on nähnyt, että vihollinen ei ole ulkomaalainen armeija tai joku ekstraterrestrial, kuten scifi-sukupolvi on oppinut, vaan että hyvä ja paha sijaitsevat hänen itsensä sisällä. Hän tietää, että hän ei ole täydellinen olento, joka voittaa Jumalankin, vaan että meissä kaikissa piilee joku eichmann tai sarjamurhaaja. Hän ei vaadi nuorilta kunnioitusta vaan kertoo, mikä kunnioitus on. Itserakkaus on hänelle ansa.

Itserakkaus vie kyvyn uskoon. Satakunnan Kansassa Janne Toivonen kirjoitti kuinka hän vaelsi pääsiäsisenä ympäri Helsinkiä etsimässä jumalanpalvelus, joka tyydyttäisi häntä. Voi Janne-parkka: unohditko kokonaan että toisten juhlassa et saa lahjaa vaan annat sen itse? Jumelanpalveluksen tärkein vieras et ole sinä vaan Jumala. Mitä itse toit kirkkoon odotustesi ja vaatimustesi lisäksi? Missä sinun lahjasi oli?

 

11.4.2013

Harhapolitiikka

Olipa hurjaa meininkiä viime viikolla poliitisessa teatterissa. Mikäli asia ei olisi niin vakavaa, se aiheuttaisi kunnon naurun. Katsoimme porukalla vasemmalle, kun isku tuli oikealta. Näytti kyllä jo siltä, että porvarit olivat häviämässä. Kunnes keskellä osinkokohua pelastettiin suomalaisia pankkiireja.

Yrittäjä ei haluaa työllistää vaan rahaa. Hallitus, joka lahjoittaa yrittäjille rahaa ja odottaa siitä ”dynaamisia vaikutuksia”, eli työtä ja veromaksua, voi odottaa, kunnes joulua ja juhannusta vietetään samana päivänä. Sellainen hallitus myy vain toivoa, mutta toivonmyyntiä varten meillä on papit.

Yrittäjiä paremmin kapitalismissa menestyy pankkiiri. Pankkiiri tekee rahaa myymällä rahaa. Hiljattain pankkiiri on onnistunut ulkoistamaan riskinsa. Hän kerää itse voitot, mutta veromaksaja maksaa hänen tapionsa.

Pankkiiria ei näytä pysäyttävän enää mikään. Hän sabotoi isoilla otsikoilla aloittaneen stressitestin. Ja Kyproksen tapahtumat muuttivat kokonaan pankkialan semantiikka: tavallinen tallettaja on näet tästä lähtien sijoittaja. Mutta toki vailla sijoittajan oikeuksia...

Näin pankkiiri tekee edelleenkin estämättä siitä, mitä hän teki tämän vuosituhannen alussa Yhdysvalloissa ja mikä sai kokonaisia valtioita nuriin, koska ne joutuvat pelastamaan nämä pankit: pankkiiri myy roskalainoja. Myös Suomessa.

Yritys saada asuntolainanmyynti kuriin kariutui viime viikolla. Kaikessa hiljaisuudessa, ilman mitään keskustelua. Pankkiiri saa edelleenkin houkuttella nuoria ihmisiä asunnonostoon ilman minkäänläisiä omia varoja.

Mitä sai poliitikoja jauhamaan vuorokauden parin tuhannen yrittäjien veromaksuista kun vireillä oli paljon tärkeimpi asia: satojen tuhansien nuorten suomalaisten kohtalo! Tuoreen atrvioin mukaan jo puolen prosentin koronnousu vie heitä konkurssiin...

Poliitikot ovat unohtaneet talousahdingon syyn. Heidän uskonsa loppumattomaan kasvuun on vienyt heitä harhaan. Omaisuus- ja kulutuskulttuuri on ajanut seinään, koko kakku on syöty. Nyt ei jää enää mitään muu keinoa kun panna maapallon varat uuteen jakeloon.

Ja porukalle uusia, ihmislähempäisiä arvoja....

4.4.2013

Peruna viisauden kiveksi

Pääsiäinen vietettiin kaunokirjallisuuden parissa. Olen lukenut saksalainen naiskirjailijan Luise Rinserin kirjaa ”Abenteuer der Tugend” sekä osaa Tuomas Kyrön ”Mielensäpahoittajasta”. Rinnakkain, ja se ei olekaan niin epämieltyttävä kuin mitä se kuulostaa.

”Abenteuer der Tugend” eli Hyveen elämykset on niin sanottu Briefroman: kirjailija on keksinyt kasan kirjeitä, jotka hän olisi ikään kuin lähettänyt neljään, viidelle eri henkilölle. Kun kirje on hävinnyt meidän keskuudesta, niin myös tämä kirjeromaani on uudelle sukupolvelle tuntematon laji.

On hämmästyttävä katsoa Rinserin kirjeiden päivämäärät. Ensimmäisen kirjeen hän lähettää heinäkuussa vuonna 1950, viimeisen heinäkuussa vuonna 1956. Vanhemmat sisareni olivat silloin jo syntyneet eikä maailma enää sen jälkeen muuttunut paljoakaan ennen kuin itse astuin ruudulle.

Kuinka voi tuntua silta että Rinser kirjoittaa ikään kuin shakespearelaisesta ajoista? Kyllä hänen kirjassaan ihminen lentää ja ajaa autoa, mutta mitä oli silloin ihmisten ajatusmaailma? Mihin on kadunnut meidän kykymme kysyä olennaisia kysymyksiä ja sukeltaa niihin kysymyksiin kahdella A-nelosessa?

Suhteellisen lyhyessa romaanissa Rinser käsittelee kaikki ja vielä enemmän. Avioero, lapsen kuolema, mielisairaus, uskonto, kaikki nämä asiat tuodaan esiin eikä yhtääkään niistä käsitellä halveksien. Päähenkilö etsii elämän merkitystä eikä tyydy helpoihin vastauksiin.

Onko meillä enää eväitä samoihin elämyksiin? Onko meillä enää rohkeutta kysyä sellaisia kysymyksiä, joihin ei löydy vastausta? Google- ja ”kaikki minulle ja heti”-aikana tuntuu, että ei. Silti Kyrön lukemisesta jäi positiiviset fiilikset.

Olen kääntämässä ainakin osaa ”Mielensäpahoittajasta” hollanniksi. Kenties Kyrön tyyli kiinnostaa sikäläisiä kustantajia. On haastava, mutta hauska homma keksiä miten hollantilainen mielensäpahoittaja puhuu Raimo Helmisestä tai kaivaa pitkon esiin keittiön kaapista.

Etukateen epäilin menestys- eli R-kioski top ten- kirjailija Tuomas Kyrön taitoja. Mutta mies voittaa kyllä Ilkka Remeksen ja monta muuta vaivattomasti. Sydänteni kosketti erityisesti Kyrön päähenkilön viisaus.

Karuhan tämän miehen maailmakuva ja ajatustapa kieltämättä on. Mutta karuus ja ronskeus ei poista sitä, että hän kysyy periaatteessa samat kysymykset kuin Luise Rinser. Saksalaisessa kirjassa toinen lause on vielä toista kauniimmin raken-nettu. Mutta peruna, joka muodostaa yksinäisen miehen ruoan välttämättömän ydin – sitä voi jo melkein kutsua viisauden kiveksi...

 

27.3.2013

Rakennusbuumi päässä

Tapahtumahalli Kirjurinluodossa, kauppahelvetti sekä lätkähalli Puuvillassa, kesäasuntomessut Kokemäenjoen uomassa, matkakeskus sekä kampus Asema-aukion liepeillä. Ainoa ominaisuus, joka yhdistää kaikki nämä projektit on se, että ne ovat rakennettu pelkästään päättäjien päässä.

Toki Puuvillan ympäriltä on jo hävitetty puistoa ja paalutustyö tuo asukkaille unihäiriöitä. Mutta kauppakeskus saattaa hyvinkin tuoda omistajille kissan säkissä, sillä suunniteltu yliopistokeskuksen siirto vie suuren osaa kuluttajista pois alueelta.

Päällekkäiset suunnitelmat ja suttuinen päätöksenteko ovatkin se, mitä jää mieleen tästä kaikesta. Ainoa porilainen, joka on saanut viimeisessa neljässäkymmenessä vuodessa jotain aikaan, Jyrki ”Mr Jazz” Kangas, ehdotti yleiskaavoitusta, joka lähtee liikennesuunnitelmasta, mutta hän huutaa metsään.

Kampuskohu tekee selväksi, mistä on kyse. Ei missään lue, mikä se kampus on, mitä siinä tulee, ketä se palvelee. Vain Mikko Elo, of all people, kysyi, miksei nykyisiä SAMKin tiloja Vähäraumalla laajenneta alueeksi, jossa asutaan ja opiskellaan, eli ollaan kampus-oloissa.

Syntyneessä metelissä unohdetaan kokonaan Suomen ja Satakunnan korkeakoulukulttuurin mittasuhteet. Eihän Porin Yliopistokeskus ole yliopisto, joka tarjoaa yleissivistystä. Ja loppujen lopuksi SAMK ei ole kuin jalostettu kauppakoulu. Tämän sorttinen koulutuksen lisäarvo maakuntalaisille on olematonta.

Kaiken huippu on se, että Rauma alkaa pyorittää ikiomaa kampusta. Vajaan viidenkymmenen kilometrin päähän Porista nousee toinen miljoonaprojekti, joka tulee kilpailemaan muutostappiosta karsivän maakunnan älykermasta. Miksei rakennetaan yhteinen kampus jonnekin Porin ja Rauman puoliväliin?

Hilaarisen sävyn keskusteluun tuo myös uuden lätkähallin ympäristövaikutukset. Ympäri maailmaa löytyy Porin kokoisia kaupunkia, missä jalkapallo-ottelu vetää 20.000-30.000 katsojia aivan tämän kaupungin ydinkeskustassa sijoittuneen stadioniin. Mutta Suomen Porissa jo piskuiset 6.000-7.000 kiekkofania aiheuttaa päänsäryn liikenne-insinöörille...

 

21.3.2013

Vapaamuurari ja hymy

Hymy-lehti oli aikanaan kansainvälinen ilmiö. Myös kotimaassani ”De Lach” toi salaperäiset kuvat ja samanlaiset jutut lapsuuteeni. De Lachin tarina kuitenkin päättyi jo vuonna 1972, kun hollantilainen lukija kyllästyi bikinipornoon ja ”naura tai kuole”-huumoriin. Vapaamuurarien jäsenlista-vitsi ei siellä olisi siis kelvannut parturipöydällä.

Vapaamuurarijäsenyys on ja pysyy salaisena, koska kerhon koko olemassaolo riippuu siitä. Juuri salaperäisyyshän vetää. Vapaamuurarit uskovat, että heidän touhussaan on mystinen alkuperä. Paavinvaihto sytytti hiljattain jopa Suomessa hysteriaa ja osoitti kuinka kipeästi nykyihminen kaipaa mysteeriä ja mystiikkaa.

Salainen jäsenyys tarjoaa erikoisuutta. Vapaamuurari haluaa olla very special ihminen. Mikäli Hymyn ja Tapio Furuholmin väite pitää paikkansa ja lähes puoli Poria on vapaamuurareita, niin kyllä kilkut ja vasamat keksivät varmasti jo tänään uuden salakerhon.

Salaisessa jäsenyydessä missä kerhossa tahansa on myös hyvin ikävä puoli: väitetty jäsen ei voi todista, että hän on syytön. Natsi-Euroopassa paha naapuri sai ilmiantaa sinut erittäin löysin perustein juutalaiseksi tai homoseksuaaliksi tai myös vapaamuurariksi. Esimerkiksi Sachsenhausenin keskitysleirissä kuoli yli 7.000 ihmisiä, joita epäiltiin vapaamuurariksi.

”Vapaamuurarit on suurimpia uhkia suomalaiselle demokratialle”, Furuholm kirjoittaa. ”Se on säännöllisesti toimiva Hyvä Veli-kerho, korruption perusta ja demokratiaa väheksyvä.” Olen toivonut, että vaalirahasotkun jälkeen suomalaista korruptiota ei enää pidetä vain salaeliitin syntinä vaan koko yhteiskunnan myrkyttäneenä tautina.

Hyvä Veli-systeemi pyörii Suomessa avoimesti ja alastomana. Ei siihen tarvita vapaamuurariloosia. Voit ”tutkia ja paljastaa”, kuten Furuholm vaatii, systeemin alkuperää kunnes tukka lähtee, mutta johtopäätös ei voi olla muuta kuin että Pietarin kokoinen kansa ei voi ylläpitää Ranskan kokoista valtio ilman, että demokratiaa ja läpinäkyvyys kärsii.

Suomalainen hoitaa kuusi, seitsemän eri luottamustehtäviä samaan aikaan. Eli salakerhon jäsenyys on vain yksi joukossa...

 

14.3.2013

Sininen historiakirja

Pääministeri Katainen hommasi kaveriltaan tulevaisuustutkimuksen. Mutta miten niin tulevaisuus? Se mitä Suomi kaipaa on kunnon historiaselonteon.

”The future is rooted in the past”, kuten saksalaiset sanovat. Ilman tietoa meidän menneisyydestämme tulemme toistamaan samoja vikoja. Sellainen tulevaisuus on hyvin (ja halvalla tavalla) ennakoitava, mutta synkeä.

Suomalaiset eivät katso menneisyyttään avoin silmiin. Lainaten toistamiseen saksankielistä sanontaa: suomalaiset harrastavat ”Verneinungia”.

”Verneinung” eli kieltäminen oli saksalaisten valtaosan psykologinen reaktio 1900-luvun alkupuoliskon tapahtumiin. Heidän mielestä he eivät syyllistyneet sotarikoksiin, ei 1914-1918 eikä 1939-1940.

”Wir haben es nicht gewusst” eli emme tienneet oli vielä 1960-luvun Saksassa tuttu repliikki, kun papalta ja isiltä kysyttiin, mitä he olivat touhunneet Etelä-Belgiassa tai 25 vuotta myöhemmin itärintamalla.

Suomalaisten ”Verneinung” on alkanut jo kansallissodan jälkimainingissa. Monissa maissa, missä osa kansalaisista on joutunut toisen osan moukaroimaksi, asia muistetaan. Mutta ei Suomessa. Miksi Suomessa ei ole esimerkiksi kansallissodan muistipäivää?

Vuoden 1917-tapahtumien kieltäminen on vienyt suomalaisten itsetunnon. Toisen maailmansodan tappiot muuttuivat torjuntavoitoksi ja myös suomettuminen muuttui selviämistarinaksi.

EU:hun ja Natoon suhtaudutaan aivan samaan tapaan. Geopoliitisessa kartassa suomalainen pitää itseään aina uhrina, ei koskaan tekijänä. Vellihousuus ei kuitenkaan tuo tervettä itsetuntoa.

Missä viipyy suomalaisten sotarikoksen perusteellinen tutkimus? Missä totuuskomissio, joka tutkii suomettumista? Missä sotamuistopäivä, mihin myös venäläisvähemmistömme saa osallistua?

Sellaiseen asennemuutokseen kannata satsata, vaikkapa ne 700.000 euroa, jotka menee nyt Himmas-porukalle. Veikkaan, että satsaamalla asennemuutokseen meidän maan tulevaisuus näyttäisi paljon ruusuisemmalta..

7.3.2013

Luterilaisuus ja syöpä

Luterilaisuus on härskiä touhua. Valtiokirkko pysyy pystyssä verorahalla ja tukehduttaa kaikki soraäänet kutsumalla myös niitä kirkon osaksi. Vanhalaestadiolaisesta aina vapaakirkkoon asti kaikki mahtuvat pöydälle ja saavat laskun. Eikä tämä ”uskontovapaus” jää vielä siihen. Myös selvänäkijät, Israel-ystävät ja piruterapeutit saavat seurakunnan talosta vuokrata tilaa, vaikkapa kellarista.

Pirkko Jalovaarat kuitenkin aiheuttavat vahinkoa vain seurakunnan sisällä. Huolestuttavampi trendi on luterilaisten ristiretki muita uskontoja ja erityisesti islamia vastaan. Nämä ”muslim bashers” löytyvät korkealta. Eikä heidän missionsa jää kirkon seinien sisällä. Meillä on ministeri, joka ei pidä vain homoja epäihmisinä, vaan myös islamia turvallisuusriskinä. Ja aivan viattomassa sfäärissä kuten maaseudun kansalaisopistossa oppitunti jää kesken, koska paikallisen papin vaimolla keittää yli.

Porukka on pieni ja naisvaltainen. Me puhumme englantia ja kaikesta, joka tulee meille mieleen. Pienellä paikkakunnalla sellainen on haasteellista, mutta vieras kieli ikään kuin vapauttaa osallistujia. Hän hymyilee paljon ja puhuu paljon. Puhuu sujuvaa englantia, koska hän on asunut Englannissa. Hän on myös asunut Itävallassa ja ties missä. Jokaisesta asuinmaasta hän on tuonut kotiin tuliaisen: pojan. Yksi on syntynyt Walesissa, toinen Wienissä ja niin edelleen.

Hänellä on siis paljon kerrottava. Kuitenkin hänen vilkas matkailunsa on päättynyt Alasatakuntaan papin viereen. Pysäyt-tävä kokemus oli tulo uskoon. Hän on tavannut Jeesuksen ja hänen hymynsä on niin säteilevä, että sillä perusteella jokainen meistä haluaisi tavata Jeesuksen.

Meininki kuitenkin muuttuu, kun hän alkaa puhua kristillisten ja islamilaisten välistä ”sodasta”. Hänen äänensä nousee, hänen poskensa punastuvat. Yritän viedä keskustelun eri aiheisiin, mutta hän nousee tuolistaan ja seisoo vieressäni. Mikä häntä pelottaa niin paljon islamissa, kysyy lastenkirjailija, joka on matkustanut paljon Lähi-idässä. ”Se on syöpä!” tulee vastaus. ”Anteeksi, se on mitä?” kysyy muu ryhmä. Lastenkirjailija pistää takin päälleen...

28.2.2013

Satakunnantyöväenlehtipäivä

Jo otsikon sekavuus viittää siihen, että kuluva viikko ei ole ollut elämäni helpoin. Olen viisi päivä peräkkäin istunut tässä aamu kuuden maissa tietokoneen ääressä. Ympärilläni on loppumaton pimeys, vaikka aurinko piipahti tällä viikolla peräti kaksi kertaa pilvipoutaiselta taivaalta.

Tämä on obsession tarina. Jäin koukkuun ja pahasti. Painajainen alkoi varhain maanantaiaamuna kun luin sähköpostini. Päätoimittaja pyysi minua kirjoittamaan työväenlehtipäivä-jutun. Että mikä ihmeen päivä?

Mahdollisuus, että sellaista päivää ei ole olemassakaan, ei oikeastaan tullut mieleeni. Olemmehan Suomessa, missä almanakka on lähes yhtä täynnä muistopäiviä kuin katolilaisessa maissa. Sarjassa, missä on myös ruotsalaisuuspäivä, työväenlehtipäivä mahtuu hyvin joukkoon.

Kansainvälistä työväenlehtipäivää ei ole, vaikka ST:n kaltaisia lehtiä kyllä löytyy USA:sta aivan Saksaan saakka. Lyhyen googlesession jälkeen tein jo päätöksen, että asiasta ei kannata nähdä enempää vaivaa. Mutta en saanut työväenlehtipäivää enää pois mielestä.

Nyt on varhainen perjantaiaamu ja kokonainen viikko on pyörinyt tämän ilmiön ympärillä. Asiaa ei auttanut, että maailmas-sa ei muutenkaan näyttä tapahtuvan paljon olennaista. En saanut vietyä huomiotani pois asiasta, joka myrkyttää aivojani, koska hevosliha ei siihen kykyne.

Porukka tuntuu itseänsä huijatuksi... Eli samaa porukkaa, joka ostaa valmisateriansa ja kaikki muut elintarvikkeet viidessa muovikerroksessa, ottaa päähän se, että tämän muovikassan päällä lukee naudanlihaa koiranlihan sijaan... Islannin tuhkapilven jälkeen, hevoslihakohu on tämän vuosisadan turhin ei-uutinen.

Minua pelottaa tämä meininki. Tuntuu ikään kuin todelliset katastrofit, jotka ovat oveemme edessä -rahakriisi sekä ilmaston muutos- eivät enää ehtsisi uuttisiin. Oikeastaan ainoa asiaa, mitä minua huolestaa hevoslihavitsissä on raivokas sanasotaa, joka syntyi ranskalaisessa ja brittiläisessä mediassa. Euroopassa kiehuu ja kiehuu yli. On vain enää ajan kysymys, milloin sanasota saa armeijat liikkeelle.

Meitä nukutetaan. Uutisstudio saa uutta väriä, ja siitä kysytään porukan mielipidettä. Siinä vasta kunnon huijaus! Työväen-lehtipäivä on samankaltainen juttu. Journalismi, joka kertoo enää vain journalismista - se on journalismin loppu. Ja jo helpottaa, kuin sain tämän kirjoitettua...

21.2.2013

Vaaleanpunainen sankari

Fabiola on kuollut. Vanhempi sukupolvi luulee minua puhuvan nyt belgialaisten kuningattaresta, kuningas Baudouin leskestä, mutta kyse on amsterdamilaisesta drag queenistä. Transvestiitti sai nimensä, koska hän oli asunut Belgiassa. Ja yhtä lailla kuin toinen Fabiola oli ”kaikkien belgialaisten äiti”, toinen oli ”queen of the scene”.

”The scene” oli Amsterdamin vaaleanpunainen porukka. Homoja, lesboja, transvestiitteja – heitä oli vain muutamia silloin kun Fabiola näytti jo suunta. 1960-luvulta asti yönvietto Amsterdamissa oli vajavaista, mikäli Fabiola jäi näkemättä. Baarissa ja diskossa, mutta myös Concertgebouwissa ja rautavaunussa – pieni nopeaa hahmo esiintyi kaikkialla.

Sitten 1980-luvulla, kun homoliikenne oli kasvanut ja siitä oli tullut vahva poliittinen ilmiö, Fabiola kiersi kaupunkia myös päivänvalossa. Hän oli aina valmis poseeraamaan turistikameran edessä, mutta yhtälailla hän osallistui rohkeasti talon-valtaajien mielenosoituksille, jotka useasti päättyivät rajuihin yhteenottoihiin poliisin kanssa.

Barrikaadilla Fabiolalla oli ikioma rooli. Kun tilanne oli vielä leppoinen, hän kiersi sekä talonvaltaajien että mellakkapoliisien rivejä, kaikkialla flirttailen. Mutta heti kun poliisi valmistautui hyökkäykseen, Fabiola vetäytyi talonvaltaajien riveihin ja hänen raskaasti meikattu naamansa sai vakavan ilmeen.

Fabiolalla oli myös ikioman aseensa. Hän ei heittänyt kiviä tai polttopommeja vaan sitten kun taistelu oli kiihtynyt huip-puunsa, hän heitti isokokoinen ja tekohelmillä koristellun käsilaukkunsa vihollisten riveihin. Perään hän huusi korkealla äänellä: ”Kunnon äijä, tuo minulle tuo laukku takaisin!” Aniharvoin Fabiolan rekvisiitta jäi palauttamatta.

Fabiolan elämän huippuhetkiin kuului ensimmäinen Amsterdamin Gay Pride vuonna 1996. Värikäs ja iloinen karnevaali kaupungin kanavilla vetää nykyään puoli miljoona ihmistä paikalle, mutta ensimmäinen tapahtuma oli äärimmäisen rohkeaa veto nykyisestä paljon pienemmeltä porukalta. ”Olen ostanut silmälaseja, jotta voin nähdä kaikki pojat ja tytöt terävänä”, Fabiola vitsaili.

Pori saa oman Gay Priden heinäkuussa. Se on iso haaste kaupungille ja maakunnille, joita ei todellakaan lasketa suvait-sevaisuuden kärkeen maailman tai edes Suomen mittakaavassa. Ajassa, jossa äärioikeisto kulkee kaduilla tunnistamat-tomana muun kansan seässä, kulkue on myös iso haaste viranomaisille sekä tapahtuman järjestäjille.

Hatunnosto vaaleanpunaisille sankareille

 14.2.2013

Arvoisa kansalaisedustaja

Eksoottisesta nimestani johtuen pidätte otsikkoa varmaan kirjoitusvirheenä, mutta olen tahallani muokannut kansanedus-tajan kansalaisedustajaksi, koska ette edusta kaikki maassa asuvia ihmisiä vaan vain heitä, joilla on suomen kansalaisuus.

Törmäsin tähän tosiasiaan taas kerran kun allekirjoitin adressin sellaisen perustulon eli peruspalkinon puolesta joka tulisi kaikille maassa asuville ihmisille. Olisin pitänyt heti huomata, että kyse oli sittenkin kansalaisadressista. Että minun ääneni hylättiin tylysti , koska en ole suomen kansalainen.

Asia ei ole uusi minulle, kun en saa äänestää Teitä enkä tasavallan presidenttiäkään. Mutta koska saan osallistua kuitenkin kunnallisvaaleihin, kysyn Teiltä, missä tässä on logiikka? Kuuluuko kansalaisadressi eri sfääreihin kuin kotikunnan asiat? Missä kulkee raja?

Minusta tuntuu, että kansalainen on jotenkin ei-kansalaista eli minua parempi ihminen. Peruspalkintoadressin nimien keruu aloitettiin samalla viikolla kun Teidän kollega Kaikkonen sai tuomionsa vaalirahasotkussa. Silti ikään kuin yhdestä suusta Te korostitte kuinka hyvä ihminen Kaikkonen on.

Kansalaisedustajan rikostausta ei siis paina yhtä paljon kuin ei-kansalaisen. Tavallinen suomalainen uskoo, että kansalaisuus myönnetään kielitaidon perusteella, mutta Te lainsäätäjänä tiedätte, että vuosia kestävässä prosessissa tarkistetaan jopa parkkisakot, jotka hakija on saanut kotimaassaan.

En minä tässä hae suomen kansalaisuutta vaan siihen kuuluvia poliitisia oikeuksia. Ei-kansalaiselta evätään oikeus vaikuttaa päätöksentekoon valtakunnallisella tasolla. Vaikka myös hän maksaa siitä varten veroja.

Minä olen kohta kaksikymmentä vuotta asunut tässä maassa ja maksanut kaikki maksut, jota minulta pyydetään. Mutta mitä niillä rahoilla tehdään, siitä minulla ei ole mitään sanottavaa. Harvinainen on kauppa, missä maksat kassalla vaikka et ole ostanut mitään!

Mitä tehdään? On turhaa jättää verot maksamatta. Enkä voi aloittaa kansalaisadressin keruuta. Sen voisi toki joku kansalainen tehdä ei-kansalaisten puolesta. Mutta ymmärrän kyllä, että koko tämä adressitouhu on Teille kiusallista... Tarjoan siis yhteistyötä: Te annatte kaikille maassa asuville ihmisille kaikki poliitiset oikeudet ja minä äänestän Teitä!

PS: Tämä kirje lähti kaikille kansanedustajille lukuun ottamatta Ilkka Kanervaa sekä Antti Kaikkosta.

 7.2.2013

Poliisi on politiikka

Euralaisvasurien kokouksessa hallitsi hilaarinen tunnelma, kun minua ehdotettiin Satakunnan poliisineuvottelukuntaan. Kun olen henkilökohtaisella tasolla törmännyt suomalaispoliisin ylilyönteihin. Mutta en tule neuvottelukunnassa edustamaan itseni vaan hoitamaan tämä luottamustehtävän siinä uskossa, että suomalainen poliisi tarvitsee tarkkailua.

Tilastojen mukaan yli 90 prosentti suomalaisesta luottaa -vielä enemmän kuin kirkkoon- maan poliisiin. Luku saattaa pitää paikkaansa, mutta Suomessa asuu myös ihmisiä, joilla ei ole suomalaista taustaa. He tulevat usein kulttuurista, missä poliisia ei katsotaan parhaaksi kaveriksi ja missä kontaktia poliisin kanssa mieluummin vältetään.

Eniten vieraiden silmiin ja korviin sattuu se, että suomalainen poliisi hoitaa sosiaaliviranomaisten asiat. On sitten kyse kotihäirinnästä, lasten huostaanotosta tai naapuririidasta – ensimmäisenä paikalle ehtivät poliisit. Ja lian usein käy niin, että poliisi jää ainoaksi tahoksi, joka puuttuu asiaan. Poliisia ei ole kuitenkaan koulutettu eikä tarkoitettu näihin tehtäviin.

Maakunnan tasolla poliisin ja terveystahojen sekoittumista on nähty nimenomaan huumepolitiikassa. Poliisi saarnaa koululaisille huumeiden käytön vaaroista. Tämä on tietysti terveysasiantuntijoiden tehtävä. Poliisin olisi syytä tutustua ja ota oppia menestyvästä huumestrategiasta Keski-Euroopassa, jossa mietojen huumeiden laillistamisella on saatu mafia pois alalta.

Poliisi on politiikka. Mies tai nainen sinisessä univormussa voi vaikuttaa kuinka mukavalta ja turvalliselta oman kylän pojalta ja tytöltä vain, mutta loppujen lopuksi hänellä on aina väkivallan monopoli ja sen turvin hän toimeenpanee lainsäädäntöä. Maan lainsäädäntö päätetään eduskunnassa, jossa poliittiset voimasuhteet saattavat muuttua, joskus rajustikin.

Poliisi siis heijastaa poliittista ilmapiiriä. En pidä tämän päivän poliittista ilmastoa kovin myönteisenä. Yhteiskunta kovenee ja eduskunnan ovelle koputtaa porukka, jolle demokratia ja ihmisoikeudet ovat yhtä outo kuin kiinan kieli. Puheet ”nollatole-ranssista” eivät kuulu suvaitsevaiselle yhteiskunnalle, mutta tulevat silti myös poliisijohdon suusta.

PS: Koska katson luottamustehtävän palkinnoksi, haluan saada poliisineuvokuntatyöstäni vain matkakorvauksen. Kokouspalkka siirtyy puolueen tilille.

 31.1.2013

Vientikoulu

Pasi Sahlberg on suhteellisen tuntematon suuruus Suomessa, mutta esimerkiksi Australiassa häntä kutsutaan guruksi. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO:n johtaja Sahlberg on jopa niin suuntautanut maailmaan, että hänen nettisivustolta puuttuu suomenkielinen versio.

Sivustossa Pasin nuorekkaan naaman vieressä pyörivät muutamat termit. Suomeksi siellä lukee voittaja, kilpailu, vihollinen, luovuus. Kuitenkin CIMO:lla ei ole tekemistä asekaupan kanssa vaan se kuuluu opestusministeriöön. Sahlberg myy suomalaista peruskoulua muualle.

Hollantilaisessa sanomalehdessä Pasi myy kamansa otsikolla ”Vapaus on suomalaisen opetuksen taikasana”. Vapaus viittää tässä suomalaisen opettajan asemaan. ”Hollannissa opetusta valvotaan liikaa”, Sahlberg toteaa. ”Suomessa opettaja ei suostu siihen. Hän on oma pomonsa.”

”Suomessa koulu saa itse määritellä, mitä ja miten opetellaan. Suomalainen opettaja ei vietä koko työpäiväänsä luokan edessä vaan hänelle jää aikaa palavereihin ja suunnitteluun. Hän on tiimityössä. Tiimillä on yhteinen kieli, se pyrkii yhteiseen tavoitteeseen.”

Vai että sellaista yhteisöllisyyttä... Lehtijutun lukija voi aavistaa mistä on kyse. ”Suomessahan maahanmuutto on lähes olematonta”, hän tietää. ”Eli suomalaisessa koulussa opetetaan vain ja pelkästään suomalaisuutta. Se on helppo nakki!”

Pasi Sahlbergeja on ollut aikaisemminkin. 1970-luvulla ”keskikoulu” eli peruskoulun yläaste oli pohjaismainen keksintö, jota koetettiin viedä etelään. Hollannissa keskikoulukokeilu maksoi miljoonia. Se hylättiin lopulta, koska sitä ei ole nähty hyväksi oppilaille.

Hollannissa koululainen siirtyy 12-vuotiana toiselle asteelle ja pysyy siellä kunnes hän täyttää 18 vuotta. Periaatteessa hän siis käy koko ajan samassa rakennuksessa, istuu siellä samassa luokassa ja hänellä on samaa opettaja. Siinä toisenlainen yhteisöllisyys...

 24.1.2013

Ranskassako nauretaan?

”La vache qui rit” eli Naurava Lehmä on ranskalainen sulajuusto. Tuotetta on tehty vuodesta 1921 lähtien ja se on ainoa juusto, jolla on oma fanikerho. Kukaan ranskalainen ei loukkaannu, mikäli hänelle sanotaan, että juustopaketin lehmäkuva on hänen maansa epävirallinen logo.

Mutta on myös se toinen "lehmä". ”Mort aux vaches” tarkoittaa ”Kuolema lehmille” ja tässä lehmä on itse ranskalainen. ”Mort aux vaches” on pahin solvaus, jota voi keksii ranskalaisuudelle, etenkin silloin kuin tämä ranskalaisuus pukee päälleen univormun.

Tapio Furuholm kirjoittaa, että ”hoopot suomalaiset naurattavat Ranskassa”, koska Saint Nazairen STX-telakka saa rakentaa ökylaivan Turun telakan sijaan. Furuholmin tiedoksi, että kukaan ei tällä hetkellä naura Ranskassa. Sillä ympäri Afrikan ja arabimaailman vihaiset väkijoukot huutavat ”Mort aux vaches!”. Eikä viha pysähtyy siihen.

Myös Ranskan kaduilla ja toreilla kaikuu tämä herjaus, kun tuhannet arabi- ja afrikkalaistaus-taiset ranskalaiset osoittavat mieltään. Eikä rauhattomuus rajoittu maahanmuuttajiariveihin. Tuore Ranskan demari-hallitus on kusessa ja pahasti. Presi-dentti Francois Hollanden suosio on laskenut pohjaan, eikä vain sisämaassa. Ranskaa koettelee pahin poliittinen ja sosiaa-linen krissi sitten toisen maailmansodan.

Ranska sotii Afrikassa. Libyan sota ei olekaan päättynyt, kuten meille täällä kerrotaan, vaan Muammar Gadaffin kannatta-jat taistelevat USA:n ja EU:n palkkasotureita vastaan ympäri Saharan. Ranska valmistelee sotaan myös Euroopassa. Maa ei mahdu Unioniin yhdessä Englannin ja Saksan kanssa. Lontoon pankkiirit eivät suostu ranskalaisten esittelemään pankkii-rikuriin. Ranskan vasemmisto ei enää halua nuolla saksalaisporvareiden perseitä.

Pettymys Hollanden hallitukseen vetää äänestäjät Jean-Luc Mélenchonin vasemmistorintaman puolelle. Vasemmistoliiton veljespuolueen johtaja kutsuu Saint-Nazairen telakkaa oikealla nimellä: sotateollisuus. Hän herättelee työläisiä kieltäyty-mään kaikesta työstä, joka voi viedä heidät taas sotaan. ”Nyt ei rakenneta aseita eikä sota-infrastruktuuria, nyt ei tueta sotataloutta! Työväen historiallinen rooli ei ole huorailu pääoman kanssa vaan rauhan rakentaminen.”

Sellaista puhetta kannattaa pitää myös vasemmistoliitossa...

 17.1.2013

Rasismitalk

”Entäs vaihtoehto jos jotain sattuu?”

”Uosu ei halua niitä Samara-ihmisiä. Sen mielestä ne on seksituristeja...”

”Älä nyt, nehän oli ihan tavallisia suomalaisia, ne vain eivät tajunneet että Venäjällä oli joulu eri aikaan... No, rasismi siis. Keitä on kutsuttu studioon?”

”Kaks miestä, kaks naista, kaks suomalaista, kaks mamua, tai no joo... Siis, toinen ei ole mamu, kun sillä on suomalainen äiti..."

”Onks niiden nimet hankalat... siis niiden mamujen nimet? Mulle Umayya Abu-Hanna on jo kauhea...”

”Olen samaa mieltä.”

”Entäs niiden etunimet? Jos kutsuttaisin niitä vain etunimellä? Kyl ne varmaan itsekin tykäisi...”

”Joo, Peter ja Maria, ihan tavalliset etunimet niillä ainakin on.”

”Onks ne tummia kumpikin?"

”Ei, tai... No, tässä on kuva niistä...”

”Kiitos... Mistä tuo mies on kotoisin? Onks se somali, vai?”

”Ei, koska Uosu ei halunnut somalia tällä kertaa. Mistä tuo kaveri nyt oli... Afrikasta ainakin... Odotas ny... Nyt napsahti :Kenia!....Keniasta se tulee.”

”Entäs toinen? Todella kaunis nainen se muuten on...”

”Oulusta... Tai siis, se on syntynyt... Isä oli tumma...”

”Puhuuko tuo mies kunnon suomea?”

”Kyl, taitaa puhua... Se on käynnyt täällä yliopiston...”

”Ai yliopiston... Sekin muuttaa sitten jonakin päivä pois, vai? Sori sori, se oli vitsi... Onks sillä itsellä kokemusta rasismista?”

”En osaa nyt ihan... Se sanoi, että se haluaa puhua rasismista niinku... Että se ei ole yksityisen ihmisten ongelma vaan yhteiskunnan rakenteissa... tai jotain siihen suuntaan.”

”Hm, hankala tyyppi siis... No, entäs suomalaiset?”

”Persunainen ja tiedekirjailija. Odotas... Tässä kuva niistäkin...”

”Voi kauheeta... Oi naisparka... Mutta sehän on täysosuma! Läski ja nainen ja persu... Se haluaa varmaan itse puhua siitä, että sillä on itselläkin joku vammaa ja ihmiset huutaa hänelle torilla...”

”Mies kirjoittelee paljon netissä...”

”Hyvä. Hyvältä näyttää... Onks meillä vielä jossain edellinen keskustelu?”

”On, mutta siitä on kyllä aikaa...”

”Ei se häiritse. Suurin piirtein samat kysymykset ja joku insertti... Näillä mennään.”

”Meillä on tietysti tuo tuore tutkimus... Kartta, missä näkee että muuallakin on rasisteja...”

”Hieno. Ja sitten pari torihaastatteluja...”

”Niitä tehdään huomenna... No, eikäs se ole sitten siinä.”

”Hieno, kiitos sulle!”

”Yks juttu vielä, Päivärinta: Uosu haluaa että käytät silmälaseja...”

 

0.1.2013

Sauli, presented by Rolex

Taaksepäin täydellä vauhdilla uuteen vuoteen! Siinä kokoomuspresidentin uudenvuodenpuhe pähkinän kuoressa. Monikulttuurisuus, ilmastomuutos sekä ihmisoikeudet ovat saaneet potkut. Talous ei ole näet Niinistön kaltaisen pankkiirin keksintö, jota voidaan hallita, vaan Jumalasta peräisin oleva ilmiö, joka määrittää kaiken, myös meidän ulkopolitiikkamme.

Naapurimaita on tuoreen presidentin universumissa kahta sorttia. Muiden Pohjoismaiden kanssa meillä on yhteinen historia sekä arvomaailma. Ruotsin, Norjan ja Islannin kanssa voidaan tiivistää yhteistyötä. Sen sijaan suurin naapuri ei ole enää olemassakaan. Venäjän kanssa ei ole yhteistä historiaa eikä venäläisvähemmistöllä ole merkitystä.

Niinistön puhe sekä ilme haisee 1950-luvulta. Tulevaisuudesta kaveri ei puhu sanakaan, sen sijaan menneisyyteen on suunta ja hinku. Suomen historia on lyhyt, mutta Saulia kuuntelemalla ja katselemalla saa sen käsityksen, että huippuhetkemme on jo jäänyt taaksemme. Persujen jytky sai aikanaan tuhansia marssimaan Helsingissä, modernin yhteiskunnan puolestaan. Missä he ovat nyt?

Menneisyyteen palataan myös Keski-Euroopassa. Niinistön shown jälkeen Yle tarjoaa uudenvuoden konsertin Wienista. Siirto on saumaton. Orkesteri soittaa 1800-luvun humppaa, eli Straussia, porukka katsomassa kuvittelee palaavansa takaisin keisarikaudelle. Ei-tapahtuman sponsorina toimii ökykellontekijä Rolex.

Jossain vaiheessa konserttia ”kevennetään” videopätkällä. Nuori pariskunta vie meitä ympäri Itävaltaa. Aurinko paistaa, Alppimaan näköalat hurmaavat, kadut ovat puhtaita. Joka ei koskaan ole käynyt Itävallassa, unohtaa että kyse on turismimainoksesta. Joka on käynyt, ihmettelee, miksi kuvissa on vain valkoihoisia ja -tukkaisia itävaltalaisia.

Mitä konserttisalissa tehdään silloin kuin tämä video pyörii? Kysehän on suorasta lähetyksestä. Video on tarkoitettu vain ulkomaalaisille, eli tuskin sitä katsotaan. Istuuko porukka ja muistelee vanhoja aikoja? Suunnittellaanko uuttai yhdistymistä Unkarin kanssa? Vai kelpaako vain toinen Anschlussta Saksaan? Ja sitten toinen Akseli, missä Suomikin olisi taas mukana?

Juna peruttaa täydellä vauhtillai. Kokoomuksen siunauksella...