Skip to main content

2005

22.12.2005

Suomalainen aina voittaa

Kalastaja Pentti Linkolan mukaan diktatuuri on paras hallitusmalli ja natsismi paras diktatuuri. Lehtihaastattelussa Suomen kuuluisin ekomies sanoo, että natsismin ainoa vika oli, että se hävisi sodan.

On ihme, että suomalainen myöntää hävinneensä sodan. Suomalainenhan aina voittaa, ei pelkästään lotossa vaan myös historiassaan. Suomalaisittain voitto on voitto, vaikkapa "torjuntavoitto". Tuskin löytyy maailmasta toinen kansa, joka saa sodassa turpaan, häviää neljäsosan maapinta-alastaan, maksaa itsensä kipeäksi sotakorvauksia, joutuu tavallaan naapurimaan poliittiseksi, taloudelliseksi ja sotilaalliseksi orjaksi, mutta silti kutsuu sukupolvea joka aiheutti tämän sotkun sankariksi.

Kuusikymmentä vuotta Moskovan rauhan jälkeen Mannerheim ja Ryti muodostivat "Suurin Suomalainen" -kilpailun kärkikaksikon. Vuotta myöhemmin sotapresidentin sankaristatus ei enää rajoitu Huittisiin ja telkkariin. Pori aikoo nimittää erään risteyksen Risto Ryti -aukioksi eikä sekään riitä. Satakunnan Kansassa joku ehdotti, että Porin lentokenttä olisi parempi kohde sotarikollisen kunnioitukseen. Voi Herra jumala! Kutsukaa sitten koko Suomea Rytimaaksi ja pyytäkää Brysselistä tähän projektiin vielä tukirahaa...

Saapuessani Suomeen 1990-luvulla uskoin vielä, että revanssihenki kuolisi "luonnollisesti" eli sodan sukupolven kanssa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tauti on jo tarttunut nuorisoon. Neljällekymmenelle prosentille 15-25-vuotiaista pojista isänmaallisuus tarkoittaa käytännössä muukalaisvihaa. Lapset myrkytetään tahallaan. Prisman hyllyltä löytyy Aku Ankan vierestä sarjakuva Lauri Törnistä. Ole hyvä: tuomittu SS-rosvo lasten sankariksi...

Arto Lahti jauhaa presidenttiehdokkaana Karjalan kysymyksestä, Lasse Lehtinen kutsuu Suur-Suomen arkkitehtejä sijaiskärsijöiksi, Pertti Linkola ihailee natsismia. En tiedä onko viime mainittu Vihreän Liiton jäsen vai ei. Mutta olisi kyllä kiva saada vihreiden kommentti tähän asiaan. Varsinkin kun presidenttiehdokas Heidi Hautala ilmoitti kampanjansa punaiseksi linjaksi, että Suomessa pitäisi ryhtyä keskustelemaan enemmän ja syvällisemmin historiasta.

Se mitä Hautala tavoittelee on se, mitä muualla Euroopassa on saatu aikaan jo 1970-luvulla. Esimerkiksi Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassakin toisen maailmansodan "myytti" on hävinnyt.

Näissä maissa on selvää, että natsismi ei ollut pelkästään saksalaisten touhua vaan kansainvälinen rikos. Näissä maissa kansalaiset jotka ovat palvelleet Hitleriä saivat rangaistuksen ja sankareiksi nousivat he, jotka muodostivat todellisen vastarinnan esimerkiksi omaa sotahallitusta vastaan. Näissä maissa sodan muistotilaisuuteen kutsutaan entisiä vihollisia.

Hautala tulee viides tammikuuta Poriin. Eikö olisi hauskaa Heidi silloin käydä läpi Suomen lähihistoriaa Risto Ryti -aukiolla...?

15.12.2005

Presidentti for ever

Suosikkipoliitikkoni on etunimitoveri Joop Den Uyl. Hän veti 1970-luvulla Hollannin historian ainoaa vasemmistohallitusta. Tämä rento, fiksu, vaatimaton tyyppi oli Olof Palmen paras kaveri. Mies pysyi kaikissa oloissa itsenään, hänen ei koskaan tarvinnut huutaa eikä itkeä mikrofonin tai kameran edessä. Hän ei muistaakseni koskaan kertonut vitsejä tai hassutellut julkisuudessa, mutta silti hän toi yleisölle hymyn huuleen aina kun Mitterandin tai Willy Brandtin vieressä Erkki Tuomiojan tavoin kompastui omaan sadetakkiinsa. Hän ei muistaakseni koskaan sinutellutkaan, vaikka vietti joka kesälomansa kotimaassaan teltassa tavallisten kansalaisten joukossa.

Den Uyl oli taloustieteen tohtori, muttei sentään nykyinen uusliberalisti vaan marxisti. Koko yhteyskunnan ja ihmiskunnan piti silloin vielä hyötyä talouselämästä eikä toisinpäin. Den Uylin hallitus järjesti kansainvälistä talousboikottia rasistista Etelä-Afrikan hirmuhallitusta vastaan, muutti öljykriisin aikana hollantilaisten näkökulmaa Lähi-Idän konfliktista ja antoi tukensa eurokommunisteille. Hollanti eli 1970-luvulla toisen kulta-aikansa. Maa avasi rajojaan maahanmuuttajille ja purskui itseluottamusta: EU:ssa ja Natossa pieni Hollanti oli kriittinen vaikuttaja, ns. kärpänen karvassa.

Den Uylin hallitus aikoi myös lopettaa maan monarkian. Mies itse olisi ollut täydellinen presidentti. Johtohahmo, koko kansan suosiota nauttiva mielipidevaikuttaja, siis Hollannin Halonen. Ja ikuinen presidentti kuten Suomessa? Täällähän presidentit eivät palaa takaisin eduskuntaan, vaan pysyvät vaikuttajina jossain ikiomassa sfäärissään. Erinomainen juttu sekä henkilölle että yhteiskunnalle. Varsinkin jos katsotaan Den Uylin karmeaa kohtaloa. Hän joutui 1980-luvulla eduskunnan jäsenenä katsomaan, kuinka maa antautui pörssikapitalismin, amerikalismin ja muukalaisvihan edessä. Älykkään miehen kohtalona oli pahin mahdollinen tauti: hän menehtyi jouluna 1988 Alzheimeriin.

Nautin presidenttipelistä. Kun kotimaassani kautta aikojen Den Uyl oli ainoa presidenttiehdokas, meillä on täällä joka kertaa useita kappaleita. Jokainen suomalainen voi kiittää Jumalaa siitä, että maa on tasavalta. Ainoa kerta kun Hollannin kuningashuone tuo minulle kanalihaa iholle on silloin, kun joku monarkian edustajista kuolee. Monarkia on jäykkää, huumoritonta, kallista ja ylipäänsä epädemokraattista touhua. Hollannin kuningatar Uutisvuodossa? Ei sellaista voisi edes kuvitella. Hollannin prinsessa joka ei osaa erottaa toisistaan yli- ja alikersanttia?

Tyttö tuskin tietää sen enempää...

1.12.2005

Lalli ja EU

Myönnän heti, että kunnon tutkivaa journalismia on Suomessa yhtä harvoin kuin aurinkoisia päiviä marraskuussa. Mutta kyllä sitä löytyy kun vain etsitte. Esimerkiksi viime maanantainen MOT TV1:ssä. Sen katsojat tietävät nyt, että jonkun ajan päästä he eivät joutu enää maksamaan itseään kipeiksi saksalaisen Mersun vuoksi.

Ohjelma toi mieleen tamperelaisen tutkijan Anne Kosken. Hän on tutkinut, millä perusteella suomalaiset äänestivät vuonna 1994 EU-jäsenyyden puolesta. Kosken mukaan suomalaisia tavallaan huijattiin. Hän väittää, että nimen omaan maanviljelijat olisivat olleet yksimielisesti jäsenyyttä vastaan, mikäli heille olisi kerrottu avoimesti, että EU-tuki ei ole pysyvä vaan määräaikainen.

Anteeksi mitä?

Suomen maanviljelöiden paras tuote on iskulause: "Maaseutua ei voi tuoda". Se on rohkea ja mieleenpainuva ajatus. Sitä ei voi juuri sanoa muista tuotteista. Supermarketissa en todellakaan näe vaivaa hylätäkseni kotimaiset kurkut ja tomaatit ja ostan niiden espanjalaisia tai ranskalaisia sisaruksia - edullisempia, isompia ja makeampia. Joka kesän "uusi peruna"-rituaali tarkoittaa minulle painajaista, kun joudun pistämään harukkani viiden millimetrin kokoiseen ilmiöön ja laulamaan emännälle, että voi kun maistuu hyvältä...

Saapuessani Suomeen oikeastaan ihmettelin, että täältä pohjoisen tähden alta löytyy ylipäänsä maanviljelijöitä. Eikö suomalainen, joka lomailee Italiassa ja Turkissa, katso katkerasti kuinka kurpitsat, meloonit, omenat ja sitruunat kasvaavat joka puolella ja jopa asfaltin läpi? Kuka on huijari? Hänkö, joka väittää, että kahden kuukauden kestävää vuotuista touhua voi kutsua elinkeinoksi? Vai hänkö, joka pitää itsestään selvänä sitä kylmää faktaa, että kansainvälisessä kilpailussa Lalli eli jo elonpäivänsä?

Koska siitä on kyse, jos puhutaan EU:sta ja kilpailusta. On kyse puhtaista kapitalistista vapaamarkkinoista, joissa ei ole mitään pysyvää vaan kaikki on määräaikaista tukirahoista ideoihin ja työsuhteisiin saakka.

Ja tästä oli kyse vuoden 1994 kansanäänestyksessä. Muuttuisiko Suomen yhteiskunta vapaamarkkinoiksi vai ei ja mitä sellainen muutos tarkoittaisi? Siihen kysymykseen ei tarvinnut hakea vastausta päättäjiltä. Siihen kysymykseen ei tarvinnut lukea muuta vastausta kuin sen, mitä kapitalismista kirjoitettiin jo 150 vuotta sitten.

Märisevä Lalli ostaa huomenna kalliin Mersun Saksanmaalta. Näin tapahtuu, koska Lalli on katsonut Bumtsibumia eikä MOTtia..

24.11.2005

Guantanamo Äkäslompolossa?

Kaveri olisi täydellinen undercover-agentti ja kenties hänestä tuleekin sellainen. Taksikuski tai pölynimurinmyyjä. Bodominjärven kolmoismurhan seuraava epäilty... Mutta mies ei sovi johtajan hommaan. Tarkoitan Supon eroavaa tai ei-eroavaa vetäjää Nevalan Seppoa. Nevala on saanut potkun, koska hänen naamansa näkyy liian usein lööpeissä. Onhan terrorismin vastaisen sodan peruspiirre näkymättömyys. Sotilaiden tärkein taito on piilottelukyky ja sodan tärkein ase on kamera.

Sodan tuhoisin tulos on, ette me kaikki epäilemme toisiamme.

Sodassa terrorismia vastaan sekä pommimiehet että heidän vastustajansa piileskelevät toistensa joukkueissa. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumat Yhdysvalloissa johtuivat Al Qaidan jäsenten piileskelystä maan armeijassa. Viime kesänä Lontoon metron pommimiehet ja -naiset osallistuivat terroristihyökkäyksen vastaiseen harjoitukseen. Jordanialaisviranomaisten epäillään olleen etukäteen tietoisia maan pääkaupungissa sattuneesta terrori-iskusta. Hollannissa suojelupoliisien epäillään itse olevan elokuvaaja Theo Van Goghin surman takana, koska islamilainen murhaaja on saanut heiltä aseensa. Toimittaja, joka toi tämän asian julki, ammuttiin kuoliaaksi viime viikolla...

Saman aikaan kun sisäministeri Kari Rajamäki haluaa Suomeen lisää kameravalvontaa, kansalaisten kamerankäyttöä rajoitetaan. Totta kai ei ole kivaa joutua pyyttämättä jonkun kakaran kännykkäkameran kohteeksi. Mutta jotkut aikuiset käyttävät kameraansa meidän kaikkien hyödyksi. Esimerkiksi Irlannin Shannon-lentokentän ns. spotterit. Harrastajat huomasivat, että pikkukentälle laskeutui säännöllisesti tuntematon kone. He pistivät kuvia koneesta internetiin ja kun viranomaiset halusivat heidän poistavan ne, he ymmärsivät että olivat nähneet hyvin salaperäisen koneen. Kävi ilmi, että vastaava tapaus löytyi Mallorcan saarelta.

Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n epäillään lennättävän sotavankinsa maihin, missä kidutusta ei valvota. Espanjan hallitus on kieltänyt Mallorcan kentän käyttö tähän tarkoitukseen. Myös mm. Ruotsissa asia otetaan vakavasti ja tutkitaan.

Tietysti Suomikin olisi loistava kohde näihin salalentoihin. Ei tarvitse katsoa kuin Imatran tai Sallan lentokentille. Porin ikioma rauhallinen airport lähellä merta olisi erittäin sopiva.

Maat, joissa CIA saa huomaamatta kiduttaa uhrejaan, eivät löydy pelkästään jostain syvästä Afrikasta tai Aasiasta vaan todennäköisesti myös Euroopasta. Euroopan Guantanamo sijaitsee tietysti haja-asutusalueella, kaukana pois mannermaan suurkaupungeista. Eikö Suomi voisi olla sellainen paikka? Meillähän on sanonta, että heti kehä kolmosen takaa alkaa Lappi...

Harhaluuloja? Terrorismin vastaisessa sodassa tämän päivän totuus on huomisen valhe...

17.11.2005

"Hei sulla on asiakas"

Me saamme kaksi ulkomaalaista vierasta. Hollantilaiset yhteistyökumpanimme tulevat tasan vuorokauden kuluttua. Naiselle tämä on ensimmäinen Skandinavia-kokemus, hänen pomonsa on viime vuonnakin käynyt täällä. Heille on varattu mökki Yyteristä, ja me haemme heidät Tampereen lentokentältä ja viemme sinne takaisin. Keli on kurja jos ei hurja. He odottivat lunta ja pakkasta, mutta saavat kunnon syysmyrskyn. Mutta sille ei voi mitään. Eikä tämän maan palvelukulttuurillekaan.

Ryanairin halpamatkalla syötävää tai juotavaa ei tarjota ja ei ole siten ihme, että vieraat etsivät sellaista Pirkanmaan lentokentän kahvitiskiltä. Mies kysyy englanniksi, olisiko jotain keittoa tai muuta lämmintä ruokaa. Vastaus tulee suomeksi: "Ruoat löytyvät tiskiltä." Asiakasta tyydyttää lihapiirakka mikrolämmityksellä ja hän ottaa sen kanssa kahvia.

Kahvin laatu voi olla sunnuntai-illalla kuuden aikaan mitä tahansa, mutta kahvimaidon kunnosta ei jää mitään epäselväksi. Emme tarkastaneet sen "best före"-päivämäärä, mutta se voi hyvin olla jossain lokakuun puolivälissä. Tarjoilija ei kuitenkaan edes punastele. Päinvastoin, kasvoja hallitsee matalapaine, joka on kymmenen kertaa sitä luokkaa mikä lentokentän ikkunasta näkyy.

Samanlainen tapaus löytyy kahdenkymmenen metrin päästä. Vieraamme tarvitsevat lentokentän bussin aikataulun ja kappale sitä on kiinnitetty tuliaismyyntipisteen seinään. Englaninkieliseen kysymykseen, onko aikataulu saatavana mukaan, myyjä osoittaa lappuun. Tämä "keskustelu" toistuu. Sitten miesvierasta alkaa ottaa koko meininki sen verran päähän, että hän kysyy, saanko hän sitten ottaa sen seinälapun mukaan. Sanomatta mitään myyjä kaivaa jostakin kassasta taskuaikataulun...

Kuten kahvilan tarjoilijakin, myyjä on ehkä juuri täyttänyt kahdeksantoista ja vaikuttaa olevan pakkotyössä. Ihmettelen, mitä muuta hän on jossain kauppaoppilaitoksessa opiskellut kuin exceliä.

Porin eksootisin paikka ulkomaalaiselle on ehdottamasti bingo- ja kauppahalli. Valitettavasti hallissakin palveluväen keski-ikä on laskenut reilusti alle kahdenkymmenen ja motivaatio lähes nollaan. Naisvieraamme haluaa ostaa, mutta ei löydy henkilöstöä. Juuri kun päätämme jatkaa matkaa ostamatta mitään naapurikauppias pelastaa tilanteen. Vieressä on sininen teltta ja hän huuttaa sinne: "Hei, sulla on asiakas!" Teltasta ilmestyy tyttö, jolla on selkeästi parempaa ajanviettoa mielessään kuin kauppa. Epäilen, että hän oli laitamassa meikkinsä kuntoon...

Tampereen rautatieaseman R-kioskilla maanantai-iltana. Vieraat lentävät jo Itämeren yllä, mutta nyt on minun vuoroni kärsiä. En ole ehtinyt lukea lehtiä enkä syödä. Ostan Satakunnan Kansan ja omenan. Heti kun juna lähtee takaisin Poriin, otan lehden syliin ja pistän omenan suuhun.

Hedelmä kyllä maistuu, mutta sanomalehti on lauantainen ...

10.11.2005

Petturi

Somalialais-hollantilainen poliitikko Ayaan Hirsi Ali nimittelee kirjassaan Jumalan profeetta Mohammedia pedofiiliksi. Suomennetusta versiosta "Neitsythäkki -Islam, nainen ja fundamentalismi" tämä kohta puuttuu. Ilmeisesti kustantaja pelkäsi, että kohta loukkaisi suomenkielisiä muslimeja.

Turha pelko. Valtaosa Suomessa asuvista muslimeista ei lue mitään suomeksi.

Siirtolaiset elävät Suomessa omassa piirissään, kaukana yhteiskunnasta. Suurin osa heistä asuu parin neliökilometrin alueella pääkaupunkiseudulla, puolet heistä on työttömiä tai piilotyöttömiä eli käy kielikurssilla. He eivät lue lehtiä vaan katsovat satelliittilla kotimaansa uutisia. Suomalaisten puolelta heitä kohtaa epäilyä ja välipitömyyttä. Kantaväki kutsuu siirtolaisten asumispaikkoja gettoksi, sallii heidän ainoaksi mielipiteekseen "Suomi on hyvää maa" ja antaa kieli- ja kotiuttamiskurssit marttojen hoidettavaksi.

Tulevaisuudessa meitä uhkaa "Pariisi". Kuten Ranska, Hollanti ja Saksa 1960-luvulla Suomi hakee nyt ulkomaista halpaa työvoimaa. Siivojathan katsotaan pelkästään työvoimaksi, ei ihmisiksi. Syntyy syrjässä elävä porukka, joka ei näe itseään Suomen kultuurin osana vaan samaistaa itsensä omaan uskontoonsa tai omaan kieleensä. Ja joka korostaa omaa erilaisuuttaan.

Silloin törmäämme myös sellaisiin siirtolaisiin kuten Ayaan. Nainen pettää oman taustansa ja oman porukkansa. Kirjan kannen mukaan Ayaan on kansanedustaja. Suomalaisen lukijan kannattaa tietää, että Ayaan edusti Hollannin parlamentissa jopa kahta eri puoluetta. Ayaan on entinen demari. Kun Hollannin työväenpuolue kyllästyi vuonna 2001 häneen, nainen siirtyi oikeistoliberaalien riveihin.

Siis porukaan, joka 1980-luvulla tuki viimeiseen saakka Etelä-Afrikan apartheidia ja kutsui Nelson Mandelaa terroristiksi! Porukkaan, joka on halunnut 1990-luvulta lähtien sulkean Hollannin rajat pakolaisilta eli Ayaanin kohtalokavereilta. Porukkaan, joka lähetti hollantilaiset sotilaat Irakin ja Afganistanin sotaan. Tavallaan Ayaan myi sielunsa pirulle...

Ayaan kritisoi islamia etenkin sitä, että islamilainen kulttuuri on jäänyt jälkeen kristillisestä kulttuurista. Muslimimaailma tarvitsisi hänen mielestään "Valoa" kuten 1800-luvun Eurooppa - siisn isoja filosoofeja kuten Kant ja Voltaire. Onko sitten Ayaanin toisessa, uudessa kotimaassa eli Hollannissa syntynyt akateemista keskustelua kristillisten ja muslimi-intellektuellien välillä? No, ei oikeastaan...

Oikeistopopulisti Pim Fortuyn (murhattu vuonna 2002) nimetteli islamilaista kultuuria "imbesilliksi". Pakinoitsija Theo van Gogh (murhattu vuonna 2004) nimitteli muslimimaanmiestään "vuohennaijaksi" (goat fucker) ja kutsui omaa kielenkäyttöään demokraattisten oikeuksien käytöksi.

Van Goghin murhaaja, Hollannissa syntynyt mies jolla on marokkolaisvanhemmat, myönsi, ettei hän ei ole koskaan lukenut uhrinsa pakinoita...

3.11.2005

Yrittäjyysprofessori

Porin Yliopistokeskus hakee yrittäjyysprofessoria ja minulle tuli kandidaattina heti isäni mieleen...

Heikko yrittäjyyskulttuuri Suomessa johtuu tsarismista ja velkaantumisintohimosta. Kaikki suomalaiset ovat virkamiehiä. Työtä tehdään täällä vain jonkun toisen käskyllä ja vastuulla ja toimistoajalla. Suomalainen yrittäjä ei huolehdi asiakkaastaan vaan menee kahville kilpailijansa kanssa. Ns. yrittäjien tilaisuudessa olet jonkun toisen kanssa ainoa yrittäjä, muut keskustelukaverit ovat virkamiehiä. Kunnon yrittäjä pitää tietysti virkamiestä kilpailijana eikä yhteistyökumppanina. Kunnon yrittäjä tarkistaa, missä byrokratia jäädyttää palvelun ja keksii itse paremman palvelun. Maassa, jossa lapset ottavat lainoja asuntoihin ja autoihin ei ole ihme, että yrittäjäkin on ensisijaisesti kuluttaja. Aloittava yrittäjä hakee valtavan velan ja pistää sen ikään kuin joku Kassi-Alma "impulssi-ostoksiin" kuten toimistokalusteisiin.

Kun maahanmuuttaja ei helposti saa palkkatyötä Suomessa, hän perustaa suhteellisen nopeasti oman firman. Ja kun taas hänellä luonnollisesti ei ole paljon kontakteja byrokratiaan, hän keskittää huomionsa asiakkaaseen. Mikäli hänen taustassaan on lisäksi vahvan yrittäjyyskulttuuri kotimaasta, hän pärjää hyvin. Ehkä yrittäjyyden pitää olla veressä.

Olen syntynyt kemikaalitehtaalla. Vanhempien touhu öljyn ja liimojen kanssa oli perheyritys, se tapahtui siis kotona. Kaikki yhdeksän perheenjäsentä oli ainakin lauantaina ja useasti illallakin työssä kellarissamme. Sunnuntaina oli kirkkoa ja jalkapalloa. Tiesimme aina, missä vanhemmat olivat ja mitä he tekivät. Perheen ulkopuolella maailma oli samannäköinen. Kavereilla oli kotona kenkä- tai kirjakauppa tai leipomo. Toimisto- ja palkkatyö oli meille outo ilmiö.

Totta kai mitalilla oli myös toinen puoli. Kemikaalitehdas keskellä kaupunkia ei onneksi ole enää mahdollista. Eikä se ollut varmaankaan terveellistä, että me lapset opimme eri kemikaalien välisiä eroja haistelemalla ja maistelemalla niitä. Ja olen jälkikäteen tajunut, että isäni huijasi asiakkaitansa laittamalla samaan liimaan kahdeksan eri etikettiä...

Mutta isäni ei koskaan halunnut palkata työntekijää. "Ei kukaan tulee minun orjakseni", oli hänen mottonsa. Ja saimme lapsena kuvan rahan merkityksestä. Jokaisesta 10 pennistä isäni satsasi 9 johonkin uuteen koneeseen. Huonolla ajalla hän ei mennyt pankkiin vaan söimme hernekeittoa. 1970-luvulla, kun firma taas toi voittoa, hän ajoi meitä Euroopan ympäri.

Isäni ei jäänyt eläkeelle vaan kuoli 84-vuotiaana työmatkalla. Koulualaikäisenä pidin hänelle seuraa matkoilla. Jokaisella asiakkaalla vietimme ainakin tunnin kahvipöydässä. Isäni oli hyvää suustaan ja käytti lahjansa kauppasalaisuuksien luomiseen.

Yrittäjyysprofessori. Isäni ei varmaan olisi koskaan arvannut, että jossain maailmassa sellaista tarvitaan. Mutta hän olisi pitänyt siitä, että olisi saanut puhua nuorelle yleisölle ja olisi suostunut ottamaan siitä palkkaakin sanoen: "Tarjoan sitä, mitä asiakas pyytää."

27.10.2005

Jussi ja hänen projektinsa

Sivistynyt yhteiskunta haluaa ehkäistä perheväkivaltaa. 1980-luvulta lähtien naisia ja lapsia on suojeltu turvakodeissa. Tänään perheväkivallan tekijöihin kiinnitetään jo myönteistä huomioita. Heitä ei odota pelkästään putka ja lähestymiskielto, vaan terapia.

Pari vuotta sitten syntyi Jussi-projekti. Pääkaupunkiseudulta se saapui Poriin viime keväänä. Tapasin omasta aloitteestani Porin Jussin toukokuussa. Minun puolestani tavoite oli selvä: hain sitä mitä Jussi tarjosi. Projektin piti synnyttää ryhmäterapiaa ja Jussilta piti tulla minulle tukihenkilö, johon voisin saada yhteyttä viikonloppuna kun viranomaiset ovat kiinni.

Pitkin kesää kävin melkein viikoittain Jussin luona. Jussi otti vaimoni puhelinnumeron, koska halusi "tietää hänen mielipiteensä asiasta". Jussi tapasi poikani, koska hän halusi "saada perhetilanteen selväksi". Sitten Jussi lähti ansaitsemalleen lomalle ja lupasi, että syyskuussa ryhmämme saisi alkunsa.

Kun tukihenkilöni soitti syyskuussa, kysyin heti siitä ryhmästä. Olin hiukan yllättynyt kun Jussi ei vastanut, vaan kysyi haluaisiko poikani osallistua johonkin leiriin. Vastasin, että "tiedäthän ettei poikani asu meillä vaan äitinsä luona". Seuraavaksi vaimoni sai oudon kuvan uudesta kaveristani Jussista, kun ei saanutkaan soittoa häneltä.

Syyskuun puolivälissä Jussi pyysi toisen kerran vaimon numeron ja ilmoitti minulle: "En itse halua tavata häntä, vaan hän voi soittakoon meille (eli Porin turvakotiin) ja hän voi osallistua johonkin naisryhmään tai terapiaan". Varoitin häntä, että viimeinen asia mitä vaimoni kaipaisi olisi naisryhmä tai terapia. Kuitenkin vaimoni sai pari päivää sen jälkeen soiton Jussilta, joka yhdisti hänet heti ja pyytämättä turvakotiin.

Lokakuussa soitin Jussille, kun halusin jutella hänen kanssaan. Oli lauantaiaamu enkä saanut Jussia kiinni, jätin viestin hänelle. Odotin koko lauantain ja sunnuntainkin Jussin soittoa tai vierailua. Ei tapahtunut mitään. Kun Jussi vihdoinkin soitti maanantaiaamuna päätin, että oli hänen vuoronsa kärsiä. Kun hän kysyi onko kaikki kunnossa, vastasin rauhallisesti: "Totta kai, Jussi. Olen tappanut vaimoni".

Täyspaniikki tietysti linjan toisessä päässä, mutta kun korostin, että kaikki oli ihan OK paitsi se minun ja hänen välinen juttu, Jussi ei enää vaikuttanut hermostuneelta. Hän paljasti, että ryhmä ei toteutunut ja että hänestä ei minulle enää olisi apua. Soiton lopussa sanoin hänelle, että en pystynyt luottamaan häneen, mutta että hän voisi luottaa minuun ja että kaikki oli ihan OK.

Odotin Jussin uutta soittoa tai sitä, että hän itse kävisi tarkistamassa tilanteen, mutta pihalle ilmestyikin Jussin sijaan kaksi poliisipartioita. Toinen partio tunkeutui kotiimme sisään, toinen kysyi missä perheeni oli. Kun vastasin, että vaimoni meni lenkille, he kysyivät lapsesta. Vastasin, ettei meillä asu lasta ja että henkilön joka ilmoitti minusta heille olisi pitänyt tietää se. Turhautuneet poliisit lähtivät, mutta soittivat iltapäivällä vielä vaimoni perään oliko hän kunnossa.

Vaimonikin sai viimein palan tästä kakusta. Keskiviikkona hänelle soitettiin Porin lastensuojelupiiristä. Väkivalta on paha asia. Perheväkivalta on vielä pahempi, koska se kohtaa syyttömiä ihmisiä. Mutta kaikkien pahin on sosiaalityöntekijäin väkivalta, koska sitä myydään palveluna...

20.10.2005

In Memoriam Matti Wuori

Saapuessani Suomeen ainoita täkäläisiä nimiä joita tunsin olivat Litmanen, Kekkonen ja Kaurismäki. Tuoreena maahanmuuttajana istuin kokonaisen iltapäivän Jörn Donnerin kanssa ravintolassa Hämeenlinnassa enkä tiennyt, että hän oli kuuluisa kansanedustaja ja elokuvatuottaja. Emme puhuneet politiikasta emmekä Kaurismäestä vaan kirjallisuudesta. Ilmeisesti mies ei halunnut minun tietävän, että hän oli julkinen hahmo.

Tapaamisemme jälkeen jäin kaipamaan Donnerin vaatimattomuutta. Vuosien myöten olen oppinut, että joka toinen suomalainen on maailmankuulu Suomessa. Talkshowt ja iltalehtien lööpit tuottavat hahmoja, joiden kuuluisuus perustuu Kuopion tai Kajaanin valtuuston jäsenyyteen, jalkapallouraan Englannin kakkosdivisioonassa, kolmoismurhaepäilyyn tai rintasyöpään. Vuosien myöten se pieni ryhmä suomalaisia, jotka ovat maailmankuuluisia maailmalla ei ole kuitenkaan paljon muuttunut. Euroopassa voi edelleen puhua Litmasesta, Kekkosesta ja Kaurismäestä. Mutta ainoat nimet, jotka siellä jäivät mieleen niinä kymmenenä vuotena, jotka Suomi on ollut EU:n jäsen, ovat Martti Ahtisaari ja Matti Wuori.

Wuoren rooli Kaurismäen elokuvassa "Mies vailla menneisyyttä" on toki antanut hänelle kasvot Euroopassa. Mutta Wuoresta tuli maailmankuuluisa maailmalla, koska hän puolustui ihmistä valtioita ja byrokraatteja vastaan. Nykyisessä yhteiskunnassa, jossa ihmistä pidetään yhä enemmän pelkästään kuluttajana ja työntekijänä, hän toivoi näkevänsä 1960-luvun levottomuutta. - Mitä ristiriitaisempi ja dynaamisempi yhteiskunta, sen paremmin se kestää myös vaikeuksia. Väärä konsensus, valheellinen kansallinen yhtenäisyys pitää kovaa ääntä sortuessaan, hän sanoi. Varsinkin internetin kehitystä Wuori piti tärkeänä mahdollisuutena suojella ihmiskuntaa kurilta ja kontrollilta.

Wuori vieraili Porissa pari vuotta sitten. Tilaisuus antoi harvinaisen selkeä kuvan siitä "väärästä konsensuksesta", josta hän varoitti. Paikalla oli myös Wuoren avustaja Rosa Meriläinen. Tyttö oli silloin maailmankuuluisia Suomessa, koska hän ilmoitti käyttävänsä kannabista. Yritin seurata Wuorta, mutta jouduin kuuntelemaan sen sijaan yleisöä. Parinkymmenen hengen joukko näki ensimmäistä kertaa elämässään aidon narkomaanin. "Eukko on ihan sekaisin, näeks'", sanoi vierässäni istuva nainen toiselle tyytyväisenä siitä, että Meriläisen kuolemansynti oli niin helposti todettavissa...

6.10.2005

Digihuijaus

Ministeri toteaa, että "aikataulun avaaminen toisi epävarmuutta". Ja lisää, että "jotta laitteen hankinta ei jäisi viime tippaan, kotitalouksien hankintaa kyetään edistämään kampanjoinnilla".

Epävarmuutta ja valtakunnallista kampanjaa? Apua! Löysikö sotaministeri Kääriäinen kaurapuuron vierestä uhkakirjeen, joka paljastaa, että Olkiluodon rakennusväki muodostuu Al Qaidan jäsenistä? Vai ilmoittaako Natura-ministeri Enestam, että Suomeen törmää yhtä aikaa sekä Katrina-tason hirmumyrsky että lintuinfluenssa? Millainen ihmevempain minun pitäisi muka mennä välittömästi ostamaan? Paikka evakkojunaan vai väestösuojelukoppiin? Entä joditabletit ja rokotukset?

Ei vaan digi-tv...

Ministeri Susanna Huovinen esiintyi Yle:n Lauantaiseurassa. Äitiyslomat ja optiosotkut ovat kyllä pahasti räjäyttäneet Matti Vanhasen rivejä. Suomen politiikan Antti Muurisen täytyy sietää Eero Heiniluomaa vieressään apuvalmentajana ja hallitusjoukkue on riippuvainen reserviläisistä.

Digi-tv antaa paremman kuvan ja äänen sekä enemmän tilaa uusille kanaville. Tyypillinen vapaamarkinoinnin tuote, kuten esimerkiksi astianpesukone tai perheen kakkosauto eli turhaa kuin kivet. Eikä tämä tietenkään missään nimessä ole hallituksen asia. Mutta kun me ollaan Suomessa, meidän on pakko kilpailla Ruotsin kanssa. Länsinaapurit ovat digitalisoineet maataan vuodesta 2003 lähtien ja ovat saaneet jo ensimmäisen täysin digitaalisen alueenkin.

Gotlannin saaren asukkaista 99,9 prosentilla on nyt mahdollisuus katsoa digitelevisiota. Väki itse ei kuitenkaan halua katsoa laitetta, vaan ihmiset haluavat näyttä vierailleen Sveriges TV.n kanavat yhdestä viiteen. Gotlanti on elänyt tähän asti lampaista, ruusuista ja kesäturisteista, mutta uskoo saavansa ulkomaalaisia turisteja, jotka haluavat tulla nauttimaan uudesta tekniikasta.

Onko digi-tv Euroopassa yhtä kuuma juttu kuin Ruotsissa tai Suomessa? Britit kyllä pitävät kiinni samasta aikataulusta kuin 'Tre Kronor". Mutta se voi johtua siitä, että he ovat saarelaisia kuten gotlantilaiset. Missään muualla digi-tv ei ole kiireinen asia. Manner Euroopan kuluttajat muistavat vielä hyvin, miten kävi kännyköiden ja laajakaistan hintasodassa. He odottavat kaikessa rauhassa, kunnes myös tv:n digitalisoimisen hinta romahtaa.

Gotlannissa varmaankin asuu maan typerin porukka. Ainakin Ruotsin valtio käyttää järkeään ja pitää digitouhua tuotteena eikä palveluna. Digiverkon rakentamista on rahoitettu lainalla eikä verorahaa ole käytetty tukemaan laitteistojen ostamista. Gotlantilaiset olisivat halunneet itselleen tämäntyyppistä tukea.

Myös ministeri Huovinen haluaa samanlaista tukea vähävaraisimmille suomalaisille, jotta "he pystyvät olemaan yhteiskunnassa mukana". Jumalauta! Köyhien lautaselle tippuu koko viikon hernekeittoa, mutta heille tarjotaan Lauantaiseuraa digitalisoituna.

Minun mustavalkoisessa telkkarissani nälkäjono näytää ehdottamasti nälkäjonolta. En tarvitse siihen parempaa kuvaa enkä ääntä...

29.9.2005

Kaksi vitsiä

Kävin pari vuotta sitten Outokumpu Poricopperin uudenvuoden tilaisuudessa. Ilta palautti mieleeni ensimmäisen opiskelupäiväni Amsterdamin yliopistossa.

Silloin vuonna 1977 meidät toivotettiin tervetulleiksi humanistiseen tiedekuntaan pienellä puheella: "Onneksi olkoon, valitsitte oikean tien elämään. Toiset opiskelevat insinööreiksi ja joutuvat umpikujaan. Insinöörit ovat koneita, jotka rakentavat koneita. Valtaosa insinöörien keksinnöistä on täysin turhia. Ja tuhoavia. Insinöörit ja heidän koneensa tuhoavat ihmiskunnan mikäli ei Jumala itse tai humanistit estä sitä."

Voi miten 1970-luvulla sai vielä kuulla totuuksia! Ainakaan Suomesta ei löydy Jumalaa eikä tarpeeksi humanisteja. Maamme on edelleen insinöörien armottoman vallan alla. Poricopperin juhla oli siitä synkeä esimerkki. Illan huippuhetkellä toimitusjohtaja löysi mikrofonin edestään, veti kravattinsa vinoon ja hymyn huulilleen.

"Hyvät naiset ja herrat. Nyt kerron kaksi vitsiä." En muista niitä, mutta yllättyneenä taputin mukana kun vitsit oli kerrottu. Olipa odottamaton ja hauska avaus! Seuraavaksi jäin sitten odottamaan miehen varsinaista puheenvuoroa. Sitä ei tullut. Kaveri nostatti vain maljan, hänen näkemyksensä yhtiön tulevaisuudesta jäi kahden vitsin mittaiseksi...

Mikä mättää Suomessa? Entinen vihainen nuori mies Dan Steinbock "pakeni" vuonna 1986 New Yorkiin ja toimii nykyisin Columbia Universityssä opettajana. "Suomi on täysin teknologiasuuntautunut maa", Steinbock toteaa Move On! -lehdessä. "Koulutusjärjestelmä on rakennettu insinööriosaamisen varaan. Koulutus palvelee mennyttä maailmaa. Teknologia on nykypäivänä kaikkien omaksuttavissa. Tämä koettiin Yhdysvalloissa ja länsi-Euroopassa karvaasti jo 80-luvulla."

"Nokia pelasti Suomen pahimmasta lamasta, mutta se tie on kuljettu loppuun. Suomi ei ole pystynyt houkuttelemaan maahan ulkomaisia yrityksiä, ulkomaista osaamista ja työvoimaa tai luomaan omillaan pärjääviä uusia yrityksiä. Asioita ei helpota, että kysymys on hyvin syvällisistä kulttuuriin ja historiaan liittyvistä asioista ja asenteista. Suurin virhe on kuvitella, että asioita voitaisiin korjata pikkuhiljaa, yksi kerrallaan. Tarvitaan todella radikaaleja muutoksia."

Kivuliaita radikaaleja muutoksia. Kukaan ei taida muistaa, että Hollannissakin rakennettiin joskus laivoja. Vuonna 1979 lopetettiin Amsterdamin ja Rotterdamin telakat, yhden vuoden sisällä. Päätös vei yli 50 000 työpaikkaa. Tuska oli hirveä, mutta särky ei kestänyt pitkään. Ihmiset eivät ajautuneet epävarmuuteen ja tulivat työmarkkinoille silloin kun ne vielä vetivät. Äkilinen päätös osoittautui rohkeaksi päätöksi.

Samanlainen rohkeus pitäisi löytyä Poricopperin johdosta. Kyse ei ole enää sitä, ajetaanko tehdas kokonaan alas vaan milloin se ajetaan kokonaan alas. Syynä yli tuhannen poricopperilaisen vuosia kestävään tuskaan ei ole ollut kuparin hinta, vaan johdon saamattomuus...

22.9.2005

Multatuli

Otsikolla "Pyhä sota Turussa" tv-ohjelma MOT selvitti, että Varsinais-Suomesta lähtee tukirahaa Irakin vastarinnalle. Mielestäni on kyllä huolestuttavaa, että maahanmuuttajat eivät keksi muita keinoa kuin väkivallan käytön kotimaansa asioiden kuntoon laittamiseksi. Heidät voisi kasvattaa demokraattisiksi rauhanomaisiksi kansalaisiksi. Mutta demokraatinen yhteiskunta toteutuu vain siellä, missä ihmiset otetaan vakavasti.

Ensimmäinen piiri missä maahanmuuttajat kohtaavat Suomen yhteiskunnan perusteet on kotiuttamiskurssi. Siellä heidän pitäisi kohdata demokratiaa ja suvaitsevaisuutta. Siellä heillä pitäisi saada vaikutelma, että heidät otetaan vastaan täysin oikeuksin kansalaisina. Kävin itse kolme erilaista kotiuttamiskurssia. Koska vain harva suomalainen tietää kyseisestä toiminnasta, annan seuraavan esimerkin siitä.

Kurssi pidettiin vuosina 2000-2001 Raisiossa ja väki koostui turkulaisista. Kaksikymmentä miestä, neljätoista eri kansalaisuutta, vanhin meistä oli lähes 60, nuorin 16-vuotias. Yksi oli asunnut Suomessa jo 25 vuotta, toinen kaksi kuukautta. Joillakuilla oli akateeminen tausta, yksi taas ei osannut lukea. Kun ehdotimme vetoryhmälle, että pari naista muuttaisi porukan "kemiaa", vastaus oli: "Tämä ei ole yökerho". Ilmapiiri oli siten alusta lähtien äijämäistä. Se muuttui vain pahempaan suuntaan, kun toisena kurssipäivänä vetoryhmän miesjäsenet jättivät homman kesken koska heille tarjottiin parempaa työtä.

Vanhempi nainen, joka opetti meille neljä kuukautta peräkkäin joka aamu Exceliä, otti aina katsekontaktin minuun ikään kuin vaaleatukkaisena länsi-eurooppalaisena olisin ollut ainoa porukassa, joka ymmärsi mistä hän puhui. Eräs pakistanilainen näki kuitenkin erikoisasemani oikeassa mittakaavassa, kun hän sanoi minulle: "Jos olisit suomalainen, tappaisin sinut". Eikä minulla ollut syytä epäillä hänen sanojaan. Myöhemmin tulimme hyvin toimeen keskenämme, koska minua kiinnosti hänen elämäntarinansa. Kolmekymmentävuotias oli ollut mukana pyhänä sotilaana Afganistanin sodassa.

Seksi oli kurssiarjen keskeinen puheenaihe. Nuorempi nainen, joka opetti meille neljä kuukautta peräkkäin joka iltapäivä suomea, valitsi vielä häntä nuoremman syyrialaisen suosikikseen ja epäili ehkä, että olin mustasukkainen. Suomenkielisen aineeni kirjoitin Hollannin kaunokirjallisuudesta ja varsinkin sen päähahmosta Multatulesta. Lukiessaan juttuani tyttö itki ja tuomitsi samalla meidät kaikki kun hän puuskutti: "Miksi te nöyryytätte minua? Kuinka te voitte olla näin julmia? Miksette voi kunnioitta toisia ihmisiä? Te olette nilkkejä!"

Vasta vuosia myöhemmin sain selityksen siihen, mitä "multatuli" oikein tarkoittaa suomen kielessä...

15.9.2005

Aho ja kloonit

Kesällä vaikutti vielä siltä, että kansan ainoa huoli olisi bensanhinta. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa: suuri terveyskeskustelu veti viime torstaina Porin Lyseon juhlasalin aivan täyteen. Väki kysyi ja kommentoi rohkeasti, mutta kunnallispoliitikkojen paneeli pysyi vaisuna. Voi olla, että kun nykypoliitikko niin harvoin saa ison yleisömäärän hänen puhekykynsäkin tyrehtyy. Vai oliko se niin, että salin kysymykset yllättivät paneelin?

Valtaosa niistä koski mielenterveyshoitoa. Ala kärsii välinpitämättömyydestä. Suomessa mielenterveyspotilas syö joko lääkkeitä tai sitten jää yksin ongelmansa kanssa. Tietääkseni Suomi on ainoa EU-maa, jossa yksityistä psykoterapiamaksua ei korvata. Erikoislääkäri eli psykiatri tai terapeutti puuttui paneelista. Sen sijaan porukasta löytyi Esko Aho -klooneja.

Kuuluin aikanaan siihen suomalaisjoukkoon, joka luuli Ahon jättäneen Suomen pysyvästi kun tämä ikinuori lähti Amerikkaan opiskelemaan ranskaa vai oliko se sittenkin latinaa. Miten voi olla, että kaveri Suomeen palattuaan ei olekaan hiljaa malliperheessään vaan on pää auki riippumatta siitä, haluaako joku kuunnella vai ei?

Oli inhottavaa kuunnella, kun paneelissa Ahon tapaan korostettiin "potilaan omaa vastuuta". Minä vastaan omasta terveydestäni sen verran, että menen lääkäriin. Lääkäri tutkii oireet ja antaa sitten diagnoosinsa. Se on siis lääkärin vastuuta. Sekä minun että lääkärin vastuu loppuu kuitenkin mikäli minua vaivaa vaikkapa stressi. Koska lääkäri joka kirjoittaa pillereitä stressiin on huono lääkäri.

Stressin kanssa menen poliitikojen pakeille. Heiltä en odota rangaistusta enkä saarnaa kivustani. Odotan heiltä, että he ottavat lääkärin diagnoosin eli stressini vakavasti. Se tarkoittaa sitä, että poliitikot ymmärtävät stressini syntyvän vapaamarkkinoiden kiireestä. Voin siis olettaa, että poliitikot muuttavat elinolosuhteeni terveellisemmäksi. Sitä kutsuisin poliitikon vastuuksi.

Aho ja hänen opetuslapsensa pitävät kuitenkin tärkeänä, ettemme valita. Esimerkiksi kaupunginjohtaja Luukkosen mielestä "meidän pitäisi muistaa, että kehitysmaissa terveysongelmat ovat aivan eri luokkaa". Vai niin.

En tiedä millä silmillä Luukkonen katsoi hirmumyrskyn runteleman New Orleansin tv-kuvia. Ryöstäjät ja omaa väkeä ampuva armeija vyöryi kaupungin kaduille vielä nopeammin kun vesi. Ainakin minun silmiini kuvat tsunamista kärsineistä Aasian kehitysmaista näyttivät paljon sivistyneemmiltä. Yhdysvalloissa vallitsee inhimillisyyden, hyvinvoinnin ja solidarisuuden sijaan kilpailu, katkeruus ja pelko. USA sairastuu "korvien välistä". Yhä enemmän. Ja yhä pahemmin.

Sanotaanko niin, että kehitysmaissa terveysongelmat ovat erilaisia...

8.9.2005

Lääkäri pulassa

Mitä kaikkea sinua odottaakaan, mikäli kärsit psykoosista? Sinut heitetään poliisiauton koirankopiin ja kuljetetaan terveysasemalle, mistä viiden tunnin odottamisen jälkeen päivystyslääkäri passittaa sinut mielisairaalan suljetulle osastolle. Entä sitten, mikäli et kärsi psykoosista vaan stressistä tai huonosta päivästä? Täsmälleen sama kohtelu.

Vuosi sitten poliisi hälytettiin meille, koska perheriidassa vaimoni tunsi itsensä uhatuksi. Poliisin saapuessa pihaan tilanne oli jo sen verran rauhoittunut, että kutsuin partion sisään ja pyysin järjestämään meille sosiaaliapua. En tiedä, minne partio oikeastaan otti yhteyttä, mutta pyydettyä apua ei tullut. Sen sijaan miehet totesivat, että minä puhun "ihan sekavia" ja että tarvitsen mielenterveyshoitoa. Kun vastasin, että poliisi ei ole psykiatri, minut pidätettiin.

Sain kuljetuksen pääterveysasemalle ikään kuin kolmoismurhasta epäiltynä: ilman kenkiä tai takkia, poliisiauton koirankopissa. Siellä minut työnnettiin sunnuntai-iltapäivän kiiressä odotustuoliin kahden poliisin seisoessa vieressäni. Kolmen metrin päässä päivystyslääkäri hoiti palovammoista kärsivää tyttöä, joka itki tauotta. Viiden tunnin odottamisen jälkeen poliisit saivat ahaa-elämyksen. He kysyivät: "Vai johtuuko sun sekava puhe siitä, että sä et oo suomalainen?"

Vihdoinkin päivystyslääkäri tuli ja kysyi: "Onko päänsärkyä? Näetkö harhakuvia?" Tutkimus jäi siihen, tuomio kuului: "Sinua tutkitaan ainakin neljä vuorokautta Harjavallassa". Kun kysyin häneltä, olisiko mahdollista saada asiantuntija eli psykiatri paikalle, hän huusi minulle: "Minä olen pomo täällä!" Harjavallassa todettiin, ettei kyseessä ollut psykoosi eikä mikään muu mielisairaus ja minut vapautettiin heti seuraavana päivänä.

Sain tapauksesta loppujen lopuksi anteeksipyynnön mielenterveyskeskuksen ylilääkäriltä, psykiatri Renforsilta. Hän myönsi, että ennen Harjavaltaa potilas ei näe erikoislääkäriä. "Se on tämän hetken suurin huolemme." Renforsin mukaan mielenterveyshoito kärsii eniten siitä, että "sitä ei pidetä tärkeänä. Sitä ei uhkaa vain resurssipula vaan välinpitämättömyys. Lääkäreitä on tässä maassa ihan tarpeeksi, mutta psykiatreja taas ei."

Renfors oli kanssani samaa mieltä siitä, että potilas joka oikeastaan kärsii psykoosista joutuu poliisisaattueesta ja epämääräisistä diagnooseista rakentuneessa hoitojärjestelmässä ojasta allikkoon. "Sinulla on kyky purkaa huono kohtelu paperille ja nollata tilanne näin", hän mietti. "Mutta valtaosa potilaistamme ei selviä pakkohoidon yli. Onneksi seuraava lainmuutos puuttuu siihen: vastentahtoinen hoito lyhennetään kolmesta kuukaudesta yhteen."

Muistutus: suuri terveyskeskustelu on tänään 8.9. Porin Lyseossa. Potilaat kertovat, päättäjät vastaavat.

1.9.2005

Kova ja pehmeä

Sauli Niinistön kirja on bestselleri ja myös maakunnan tasolla porvarit ovat rakastuneet sanoihin. Kokoomuksesta on tullut kirjailijakerho ja porukan suosikkitermeiksi ovat nousseet "kova" ja "pehmeä".

En jonota saadakseni Niinistön teoksen enkä haluan maestron omistuskirjoitustaan. Kirjan menestys perustuu siihen, että Suomen entinen pääpankkiiri paljastaa pehmeän puolensa. Tulen maasta, josta pankki-ilmiö sai alkunsa. Hollannissa sanotaan, että "pehmeä pankkiiri on huono pankkiiri". Oletan siis pankkiirin olevan Roope Sedän kaltainen klassinen rosvo. Oletan, että Niinistö myy asuntolainoja kakaroille kertomatta, että korko voi nousta. Tai että hän manipuloi kansaa talouslukujen avulla.

Myös Satakunnan Kokoomuksen uusi toiminnanjohtaja kirjoittaa, mutta hänen markkinointistrategiansa on erilainen kuin Niinistön. Vaikka Jenni Haukion rakkain harrastus mainitaan Satakunnan Kansassa, taitelija ei halua puhu siitä sen enempää. Koska politiikka ja runot "ovat kaksi eri maailmaa". Hän vain haluaa korjata "käsityksen, jonka mukaan runoja kirjoittava ihminen on pehmo". Kova mimmi siis tämä Jenni, tai kuten jutun otsikko antaa ymmärtää hän "ei ole mikään pehmojyrä".

Haukion kovuutta on kuitenkin vaikea havaita. Hän käyttää pari kerta verbiä "passivoitua" sekä sanaa "menestys", mutta ei selitä mitä ne tarkoittavat. Köyhä kuvailutaito voi johtua tuoreen toiminnanjohtajan iästä. Kova Jenni on 28 ja kun tämän ikäisen käsitys menestyksestä rajoittuu yleensä insinööriajoon, hänellä on vielä paljon tulevaisuutta edessään.

Haukioon verrattuna Helsingin teknillisen korkeakoulun professori Paul Lillrankilla on enemmän ikää ja hänellä on houkuttelevampi puhetyyli. Lillrankin ansioluettelossa on pari mielenkiintoista sivuraidetta ja umpikujakin. Mies opiskeli teologiaa ja pörräsi vasemmistolaisissa opiskelijapiireissä. Helsingin Sanomissa Lillrank myöntää nauttivansa, kun saa sanottua napakasti. "Tykkään, että mielipiteet esitetään tyylikkäästi, älykkäästi ja ilkeästi. Se on taiteenlaji". Kova, mutta älykäs tyyppi tämä professori. Vai onko?

En tiedä miten Lillrank suhtautuu kokoomukseen, mutta aavistan, että neiti Haukion termi "passivoitua" tarkoittaa samaa mistä Lillrank toteaa: "Hyvinvointivaltiossa monet ahdistukset johtuvat siitä, että kaikki on niin latteaa ja turvallista. Ihmiset eivät viihdy, kun ylä- ja alamäet on leikattu pois. Pitää olla mahdollisuus, että hommat menee perseelleen."

Eli elämä pitäisi nähdä extreme-lajina. Pitää kivaa ja hauskaa, jos vain on varaa pitää paussia silloin kun halua. Tämä on tuskin repäisevän yhteiskunnan lääke. Siihen tarvitaan solidaarisuutta. Professorimme oli "ajan tavan mukaisesti" vasemmistolainen. Hän kuitenkin "luopui maailmantuskasta heti kun järki kasvoi, samaan aikaan kuin Björn Wahlroos".

Björn Wahlroos? Eikö juuri hän myy nykyään turvallisuutta?

Torstai 25.8.2005

Ruoka ja varasto

Turun sinappi ei maistu minulle, enkä siis osallistunut kansanliikkeeseen, joka halusi säilyttää sen. Ruokavaraston puolesta tekisin kuitenkin miltei kaikkeni. Kauppaketjun nimi poistetaan Suomen katukuvasta. Vaikka ketjun omistaja korostaa, että kauppa itse pysyy ennallaan, menettäessään nimensä Ruokavarasto hävittää identiteettinsä.

Ruokavarasto on vaatimaton, yksinkertainen ja rauhallinen ostospaikka. Kaupan kanta-asiakas puketuu tuulihousuihin. Sen valikoimista löytyy kolmea eri liha- ja juustolaatua, kaupan tuorein hedelmä on kotimainen peruna. Henkilöstö on poikkeuksetta naispuolista. Ruokavarasto on vielä sellainen kauppa, jossa voisi rakastua kassatyttöön, viaton ja vaatimaton rakkaus.

Se on suomalainen kauppa. Suomalainenhan ei ole ranskalainen tai italialainen, joka menee ostoksille ja syö seurustellakseen ja viettääkseen aikaansa. Me suomalaiset syömme, jotta me pysymme elossa: nopeasti ja mielummin yksin. Meille, ruoka on välttämättömyys, kuten polttopuu ja alusvaatteet. Suomalaisen viiden pisteen ravintola on Teboil.

Vaatimattomuuden kruunaa kaupan nimi. Suomalainen ruoka tulee varastolta. Viesti on yksiselitteinen. Täydellistä läpinäkyvyyttä. Suomessa, asiat ovat niinkuin ovat. Sairaala on sairaala, lentokenttä lentokenttä. Niillä ei ole perustajia tai suojelijoita. Niillä on nimi, joka ei ole nimi.

Jotkut 'nimet' kannattaisi kääntää englanniksi. Kuvitelkaa ulkomaisen matkustajan ihmettelyä, jos hän kysyisi 'What is the name of the shop or the hospital?' eli mikä on kaupan tai sairaalan nimi, ja hän saisi kuulla, että se on täsmälleen mitä julkisivussa lukee: foodstore ja hospital; Ei sen enempää eikä vähempää.

Suomalaisen jalkapallon vaisusta menestyksestä eurokentillä tulee mieleen, että monelle kansainväliselle seuralle tulisi vellit housuun Valkeakoskella, mikäli paikallisstadionin nimi olisi heidän tiedossaan etukäteen: tehtäänkenttä kuulostaa kyllä kaikissa kielessä ankealta.

Mutta Ruokavarasto/Foodstore ei ole sama kuin Citymarket. Eli kääntäminen ei tarkoita nimen muuttamista. Tämän päivän suomalainen yhteiskunta vaikuttaa kun mustalta aukolta, josta kaikki häviää pois. Vaikuttaa siltä, että kun meiltä menee rahat ja työpaikat, keihäänheiton ylivoima ja jopa lumi, ei jää mitään mitä voisi kutsua suomalaisuudeksi.

Kansa, joka jopa häpeää urheilutapahtuman sää-olosuhteita, häpeää oikeastaan itseään. Tilanne ei ole kuitenkaan niin synkeä. Rahaa ja lunta löytyy muualtakin maailmasta, ne eivät merkitse Suomea. Meidän kannattaa katsoa mitä meille jää. Lumi voi sulaa pois, mutta kaamos säilyy. Sama pätee kieleemme. Voimme puhua englantia toisena kielenä jolloin muu maailma pysyy lähellä, mutta suomi on suora, rehellinen kieli, vaatimaton Ruokavaraston kieli...

28.7.2005

Harjoitusta

Al Qaidan terroriverkosta muodostuu tiedustelupalvelun painajainen. Ääri-islamilaisryhmä koostuu tuhansista Pyhän sotilaista, joita länsimaiden tiedotuspalvelut kouluttivat kylmän sodan aikana. Myöhemmin tämä porukka kääntyi kuitenkin isäntien intressejä vastaan. Mm. amerikkalainen CIA sekä brittien MI5 ampuivat siis omaan jalkaansa. Terroriverkko näyttää tietävän enemmän heidän touhustaan kun toisinpäin.

Vuoden 2001 syyskuun 9. päivän aamuna NORAD (North American Aerospace Defense Command eli yhdistetty kanadalais-yhdysvaltalainen ilmapuolustus) piti harjoitusta. Testitilanteessa joukko äärimuslimeja uhkasi käyttää siviililentokoneita pommeina. Terroristit olisivat matkalla pikkukaupunkeihin Savannah (Georgiassa) ja Panama City (Floridassa). Harjoituksessa taistelukoneet, jotka tavallisesti suojelevat Yhdysvalloin itärantaa, pidettiin Alaskan ja Länsi-Kanadan ilmatilassa. Koneet eivät ehtineet ajoissa paikalle kun kävi ilmi, että joukko siviilikoneita lensi oikeasti New Yorkiin ja Washingtoniin eivätkä ne enää reagoineet ilmailulaitoksen ohjeeseen.

Virheestä, jonka seurauksena syntyi 3.000 siviiliuhria plus Bushin hallituksen tuhoisa sota Afghanistaniin ja Irakiin, ei ole opittu paljon. Huhtikuussa vuonna 2004 "Washington" kielsi kunnian ja omantuntonsa kautta parlementaarisen 9/11-tapahtumien tutkintalautakunnan edessä NORAD- harjoituksen liittyvän mitenkään katastrofiin. Eikä virhe ole ainoastaan amerikkalaisten patentti. Samankaltainen harjoitus muutti tänä kesänä Lontoon helvetiksi.

Heinäkuun alussa BBC Radio 5 haastatteli Peter Poweria. Power oli brittiarmeijassa terrorismin vastaisen erikoisjoukkueen johtaja ja omistaa nykyään turvapalvelu-konsultointifirman Visitor Consultants. Haastattelussa Power kertoi, että heinäkuun 7. päivän aamuna tuhatkunta henkeä tulisi osallistumaan harjoitukseen Lontoon metrossa. Testitilanteessa maanalaista uhkasi terrori-isku. Terroristit kuuluisivat Al Qaidaan ja pommit olisivat heidän repuissaan. Silloin kun räjähti oikeasti, tuhannet harjoittelijat olivat siis paikan päällä ja osa heistä kantoi tekopommia repuissaan.

Kun kerran nämä harjoitukset antavat terroristeille mahdollisuuden, kannattaa niiden ajankohtaa ja päämäärää seurata mikäli haluaa ennakoida Al Qaidan toimintaa. Yhdysvalloissa on jo jonkun aikaa odotettu, että seuraava terrori-isku tapahtuu ydinaseella. Sikäläiset pitävät joka vuosi harjoitusta "Sudden Response", joka liittyy ydinasehyökkäykseen. Harjoituksessa Virginian satamaan Charlestoniin on saapunut laiva, jossa on ydinpommi ja äärimuslimit yrittävät saada pommia haltuunsa. Sudden Response 2005 harjoitus pidetään elokuussa ja isommissa mittakaavassa kuin aikaisemmin. Harjoituksen johtaja toteaa: "Joka kerta näistä harjoituksista tulee isommat ja aidommat. SR05:lla on todella hyvä skenaario."

Epäilen, että suora lähetys Virgianiasta nähdään sekä CNN:ssä että BBC Worldissä... .

21.7.2005

Taulukauppias

Hollantilainen jalkapallotähti Robin van Persie joutui kymmeneksi päiväksi vankilaan raiskauksesta epäiltynä. Viimeisen tiedon mukaan näyttää siltä, että rikosilmoitus on perusteeton. Mikäli viranomaiset eivät nosta syytettä miestä vastaan, hänen vaatimansa korvaus olisi kahden miljoonan euron luokkaa. Naista joka keksi koko jutun uhkaisi vuosi vankilaa. Vammalaa, jossa puolalainen taulukauppias joutui samasta syystä pariksi viikoksi putkaan, odottaa siis kova lasku. Ja myös minusta tulee miljonääri...

Hammasharja ja -tahna mukana, saippua, ei sen enempää. Pari vaatekappeletta. Ostin uuden polkupyörän, jotta he luulevat, että olen sen varastanut. Taulu, jonka aion myydä pursuaa itseään suomalaisuutta: järvi ja joulupukki, paljon lunta. Juhani Palmun tasoa. Kaulassa roikkuva myyntilappu on sinivalkoinen.

Minulta puuttuvat kaljamaha ja lippalakki, joten tarvitsen hyvää tekstiä näyttääkseni aidolta suomalaiselta. Kirjoitan, että olen Suomesta ja puhun vain suomea ja sitten jotain, joka tuo sekä luottamusta että myötätuntoa. Ehkäpä "Karjala takaisin", minkä näin viime viikolla jonkun ukin kaulalla Porin kävelykadulla. Ehkä menen Viroon, joka on Suomen köyhä naapurimaa... Tällainen teksti varmaan saa sikäläiset ostamaan tauluni ja samalla tekee heille selväksi, etten sentään tule Venäjältä!

Myyntialueeni valitsen huolellisesti. Euroopan suurkaupunkeihin on turha lähteä, sillä siellä on liikaa kilpailua. Jokaisesta maasta minun täyttyy etsiä se peräkylä, missä muu maailma tunnetaan pelkästään telkkarin avulla. Paikka missä muukalainen herättää heti huhut, epäilyt ja pelon. Paikka missä lapset käsketään sisään ja ikkunat ja ovet laitetaan kiinni, kun pyöräilen ohi.

Kiinnijääminen on koko tämän homman päämäärä enkä minä tee mitään sitä vastaan. Nielen kaiken nöyryytyksen. Kuulusteluissa saatan saada latvialaisen tai kenties valkovenäläisen tulkin avukseni tai sitten en saa lainkaan avustaja. Enkä valita siitä, että joudun jakamaan sellini kyläjuopon kanssa. Minä vain naureskelen, kun vartija näyttää paikallista laatulehteä, jossa "minun juttuni" peittää etusivun useita päiviä. Vankilassa saan odottaa viikkoja tai kuukausia, mutta kärsivällisyyteni ei lopu...

Mutta heti kun minut vapautetaan, isken takaisin. Otan välittömästi kotimaan kalliin asianajajan palvelukseeni ja lähetän niille junteille laskun. Eikö Vammalassa ole vielä kuultu mitään Puolasta? Odottakaa kun autan.

Miten sanotaankaan "korvaus" puolaksi...? .

14.7.2005

Al-tietokanta

"Toisen maailmansodan sankarimme tiesivät, minkä takia he lähtivät sotaan, he hyvästelivät lähiomaisensa tietoisina. Eilisen terroristipommin uhrit päinvastoin eivät tienneet kohtaloansa, he kuolivat tietämättöminä." (The Guardian 8/7/05)

Näin totesi Robin Cook, Isobritannian entinen ulkoministeri. Tässä toinen lainaus häneltä: "Al Qaida on CIA:n historian pahin moka". Mitä tekemistä brittien ulkoministerillä, ja vielä entisellä ulkoministerillä, on CIA:n kanssa?

Samana päivänä kun hän jätti Tony Blairin hallituksen, Cook kysyi: "Miksi meillä on nyt kiire tuhota armeija, joka on jo 20 vuotta ollut olemassa ja on osittain meidän, brittien aseteollisuuden ja CIA:n oma luomus?" (The Guardian 18/3/03) Armeija tässä on Saddam Husseinin, lausuman ajankohta taas Irakin sodan alku.

Samoja sanoja Cook käytti viime perjantaina Al Qaidasta. Terroristiverkosto on miltei kokonaan CIA:n keksintö. Se syntyi kun vuonna 1980 entinen Neuvostoliitto miehitti Afghanistanin. Naapurimaissa CIA rekrytoi ja valmensi tuhansia mujahedineja, jotka lähtivät saudiarabialaisella rahalla ja Osama Bin Ladenin johdolla Pyhään Sotaan venäläisiä vastaan.

Sotilaiten tiedot tallennettiin tietokantaan. Tietokanta tarkoitaa arabian kielessä Al Qaidaa.

Kyse ei ole siis salaperäisestä muslimilahkosta, vaan CIA:n aseellisesta siivestä. 1990-luvulla entisessä Jugoslaviassa Al Qaida osallistui Bosnian ja Kosovon sotaan Serbiaa vastaan. Koko sen ajan kehittyi se, mitä Cook kutsuu "monumentaaliseksi mokaksi". Neuvostoliitto ja Jugoslavia jäävät historiaan, Bin Laden con sues käänsi huomion länteen.

"On käsittämätöntä, että Yhdysvallat uskoi verkoston hajoavan Neuvostoliiton romahduksen jälkeen", Cook kirjoitti, "ja me toimimme yhtä käsittämättömästi mikäli uskomme, että terrorismi voitetaan sodan avulla. Onhan uhka meitä kohtaan vain lisääntynyt Irakin sodan aikana". (The Guardian 8/7/05)

Niin Suomessa kuin muuallakin terrorismia vastaan kasvaa välipitämätön asenne. Monien mielestä terrorismista on tullut ärsyttävä, mutta väistämätön ilmiö. "Täydellinen suojelu sitä vastaan on mahdotonta", muistuttavat poliitikot. Al Qaida on luonnonkatastrofi. Tsunami...

Vai onko? Terrorismin taustalla on ihmisiä ja instituutioita, jotka hyötyvät siitä ja sen takia pitävät sen elossa. Brittien entiseltä ulkoministeriltä Suomen nykyinen ulkoministeri voisi ottaa mallia, vaikapa niin, että hänestäkin tulisi entinen hallituksen jäsen.

Kaikkein pahin mitä Al Tietokanta levittää on tietämättömyys...

7.7.2005

Kokki ja konsertti

Kelpaisiko afrikkalaisille parmankinkku vai kalakeitto?

Kysymys heräsi viime viikon uutisesta. Koko Suomi kompastui Silvio Berlusconin huumorintaitoon, moni mielipideosasto muuttui kokkikirjaksi, kun "loukkaantunut kansa" halusi korostaa ruokatapojaan. Viime viikonloppuna taas rock-konsertin piti muistuttaa meitä siitä, että sellainenkin ilmiö kuin Afrikka on olemassa.

Italian pääministeri kyllä loukkaa monta kansaa ja varsinkin omaansa. Mutta se ei voi olla hänen huumorintaitonsa, joka loukkaa. Sillä eihän kukaan tule pääministeriksi huumorintaitonsa tähden, ei varsinkaan Matti Vanhanen...

Suomen pääministerin olisi pitänyt arvostella kollegaansa poliitikkona. Kymmenen vuotta Berlusconin valtaannousun jälkeen Italian talous on pahasti velkaantunut ja maan oikeusjärjestelmä romahtunut. Sen lisäksi Italian media on Berlusconin kädessä.

Venäjän presidentti Putinia moititaan Helsingissä jatkuvasti ihmisoikeuden ja demokratian polkemisesta. Onko Venäjän ja Italian välillä joku ero...? Myös Italian tapauksessa haluan kuulla pääministeriltäni totuuden enkä pizzareseptiä. Berlusconi on fasistinen rosvo. Tästä selkeästä Vanhaselta tulevasta viestistä valtaosa italialaisista sanoisi meille lämpimästi kiitokset.

Sama selkeys pätee myös Afrikan kohtaloon.

Afrikassa vallitsee nälkä, sota, aids ja korruptio. Näin ainakin meikäläisten tiedotusvälineiden mukaan. Afrikasta ei tule mitään hyödyllistä. Afrikka tarvitsee apua. Afrikka tarvitsee meitä.

Vai tarvitsemmeko me Afrikkaa? Että voimme kerran kahdessakymmenessä vuodessa järjestää Live 8:n kaltaisen sirkuksen? Että voimme tyytyä siihen väärinkäsitykseen, että nälkä ja sota ja aids ovat luonnonkatastrofeja?

Afrikassa on paljon muutakin kun nälkää, sotaa ja tapavia tauteja. Maanosasta löytyy öljyä ja kaasua, kultaa ja timantteja, kouluttettavia ihmisiä. Nämä rikkaudet eivät jää vain Afrikkaan, vaan ne tulevat meille, melkein ilmaiseksi. Mitä jos afrikkalaiset saisivat itse hyödyntää niitä? Afrikka ei tarvitse apua vaan oikeutta.

Nigeria on Afrikan maa, josta löytyy yhtä paljon öljyä kuin Irakista. Raaka-aineiden tuloista jää kuitenkin vain murtososa Nigeriaan. Kymmenen vuotta sitten kansalaisaktivisti Ken Saro-Wiwa pidätettiin ja hirtettiin. Miehen rikos oli, että hän vaatii kotimaansa rikkauksia oman kansansa hyödyksi ja halusi rajoittaa öljynyhtiö Shellin toimia Nigeriassa.

Haluatko sinäkin Afrikan ongelmat selkeästi esiin telkkariin? Afrikan kohtalo ei ole rock-konsertin yleisön asia vaan päättäjien. Pistetään hallituksemme katsomaan kahdeksan tuntia peräkkäin Ken Saro-Wiwan videoitua hirttämistä ja me katsomme kotona sohvalla kun naiset ja herrat katsovat. Lopuksi annetaan Vanhaselle Shellin puhelinnumero, jotta kaveri voi yhtiön kanssa neuvotella pari sopimusta uudestaan.

Arvaan, että omenamehu ja vähän maustettu pizza jäävät syömättä...

30.6.2005

Viesti alamaailmasta

Kun törmäsin siihen ensimmäisen kerran, luulin tulevani hulluksi. Pidätin hetkeksi henkeä, suljin ja avasin taas silmäni ja huusin talvista länsituulta vastaan: "Uskomatonta!" Porin Satakunnankatu kääntyy palokunnan jälkeen oikealle ja keltaisessa seinässä lukee: Incredible Stringband. En koskaan olisi uskonut, että joku toinenkin Porissa tuntisi tämän 1960-luvun bändin.

Graffiti harvoin säilyy kun sitä ei pidetä taiteena. Se siivotaan pois mahdollisimman nopeasti, koska graffiti on roskaa. Sen viesti ei sovi katukuvaan, sen tekijät kuuluvat alamaailmaan tai subkultuuriin eikä meihin. Me kuulumme maailmaan ja kultuuriin, joka sulkee taiteensa pois museoihin. Me pidämme vapaan markkinoinnin mainospaskaa katukuvaan kuuluvana asiana.

Porissa graffitit löytyvät rautatientunnelin alta - niin kauan kunnes siivoja iskee niihin. Kaupunki sallii sen sijaan keskustan isojen tavaratalojen tehdä mitä tahansa julkisivujensa kanssa. Sokoksen remontti lahjoitaa meille useita satoja metrejä viestintää, jonka ydin on että lihapyörykkä, joka maksaa kolme kertaa enemmän kun Siwassa nostaa meidän statusta.

Incredible Stringband oli hippien cultbändi. Sixties-ikonit, kuten Jim Morrison, Sandy Denny ja Neil Young korostivat, että heidän tyylinsä ja tekstinsä perustuivat tämän bändin musiikkiin. Tänään, bändin suosio rajoittuu pieneen porukkaan: sitä ei löydy mistään eikä sitä voi kysyä mitään keskiverto levykaupasta. Mutta musiikkipörssissä siitä maksetaan paljon.

Toivon hartaasti, että Incredible Stringband saa pysyä vielä siellä seinällä, koska sen säilyminen tekee ainakin kaksi porilaista onnelliseksi. Minun on vaikea kuvailla toista ihailijaa. Hän on varmaan nuori, mutta hyvin eri tavalla kun minä aikanaan. Hänellä on enemmän rahaa, hänen ensimmäinen seksikokeilunsa on ollut jo kauan aikaa sitten, hän juo cocktaileja ja käytää hasiksen rinnalla amfetamiineja.

En ole itsekään kokenut 1960-luvun vallankumousta. Luin hiljattain, että Rotterdamin popfestivaali -- legendaarisen Woodstockin eurooppalainen versio -- pidettiin 35 vuotta sitten, mutta en muista Pink Floydia ja Fairport Conventionia hollantilaisessa puistossa kun hämäränä telkkarikuvana.

Isoveljeni oli paikalla Rotterdamissa. Velvet Underground, Strawbs ja Incredible Stringband olivat hänen musiikkiansa, joka kuului kotona meidän huoneittemme välillä oleva seinän läpi minun puolelleni. Incredible Stringband on siis muisto isoveljestäni.

Hän kuoli nuorena ja olen unohtanut, miltä hänen äänensä kuulosti. Mutta minusta on hauska kuunnella hänen musiikkiansa edelleenkin ja uskoin olevani hänen kanssaan ainoat Incredible Stringbandin ihailijat maailmassa.

Pienen hetken siellä Satakunnankadun nurkalla jopa kuvittelin, että hän oli jättänyt minulle viestin...

22.6.2005

Talvijuhannusta

Juhannus kannattaa siirtää vuodenvaihteeseen. Näin sen vuoksi, että nykyinen ajankohta tuo vain masennusta. Minä ainakin tulin Keski-Euroopasta Suomeen nauttimaan kunnon talvesta.

Raamatussa sanotaan, että uskosta, toivosta ja rakkaudesta se viimeinen on suurin, mutta Suomen oloissa se suurin onkin toivo. Pitkä pimeä ja kylmä kausi saa minussa aikaan toivoa. Lokakuusta huhtikuuhun elän tunnelissa, jonka lopussa odottaa valo ja lämpö. Siksi Suomen kevät on ainutlaatuinen kokemus. Luonto räjähtää ja suomalainen, joka istuu S-Marketin parkkipaikalla odottamassa ensimmäisiä auringonsäteitä, on minulle perussuomalainen. Tämä lyhyt mutta orgastinen aika ei saa huippuaan vaan loppunsa juhannusaattona.

Juhannus on synkeä merkki sitä, että Suomi kuuluu Eurooppaan. Mannermaa vietää lomansa heinä- ja elokuussa ja meidän maamme tekee samaa. Yhdistetty Euroopan kansa istuu hikisessä autossaan tukehtuneella moottoritiellä ja paahtaa itseään etelän rannikoilla. Liikenneuhrien ja kadonneiden määrän vuoksi on synnytetty kokonaan uusi sana: lomastressi. Muuallakin kesä jää lyhyeksi, vaikka ei sentään yhtä lyhyeksi kuin Suomessa. Täällä kaiken "hauskan" pitää tapahtua heinäkuussa. Juhannus ei ole muuta kuin esikatselua tuohon lomahelvettiin.

Ruuhkaa, ratti- ja ruorijuopumusta, ilkivaltaa ja perheriitaa - italialainen Dante Alighieri ei varmaa tiennyt tästä vielä mitään silloin kun hän kirjoitti teostaan "Helvetti". Itse asiassa juhannusaatto ei symboloikaan vuoden pisintä päivää, sillä suurin osa väestöstä juo itsensä jo varhaisillalla sammuneeksi. Ei jää siis mitään estettä siirtää juhannustouhu vuodenvaihteeseen.

Muistaakseni kotimaassani kaunein kansanjuhla oli uudenvuodenaatto. Joulukuun 31. ilta toi kaikki mitä kunnon juhlan pitää tuoda, hyvässä tasapainossa. Lapselle päivä toi poikkeuksellisen nukkumaanmenoajan ja aikuisille (koska loppuilta pyörii valtavan ilotulituksen ympärillä) juhla oli katuhäppeninki, jossa rypeminen ja väkivalta sammuivat yöpakkaseen.

Lapsuudessani uudenvuodenaatto tarkoitti ennen kaikkea joulun loppua. Vakava, miltei surkea tunnelma, joka jäi joulupäivien kolmekertaisista kirkonmenoista väistyi ilotulituksen juhlaan. Ahdistava ydinperheen yhdessäoleminen muuttui sosiaalisemman katujuhlaksi.

Suomalaiselle sopisi sama asia. Sinkku-Suomessahan joulu ei ole enää perhejuhla vaan painajainen. Varsinkin tapanipäivästä on tullut tapaamispäivä maassa, jossa etäisyys lasten ja vanhempien välillä mitataan kilometreissä. Juhannus joulukuun 31. päivänä merkitsisi meille todellista valon juhlaa. No, toivon kaikille silti hyvää ja etenkin turvallista juhannusta (olkoon se vaikkapa hiukan takatalven merkkinä....)!

9.6.2005

Eiroopassa

Unionin perustuslain kansanäänestykset Ranskassa ja Hollannissa toivat mieleen Irakin vaalit. Molemmat luettiin demokratian ja vapauden voitoiksi. Todellisuudessa molemmat ilmensivät synkeää epäluottamusta.

Kuka muistaa tammikuun vaalit Irakissa? Tarkoitan niiden lopputulosta. Ainoa asia, jota pidettiin tärkeänä oli se, että irakilaiset tulivat äänestyskoppiin, väkivallalla uhkailusta huolimatta. Kuusikymmentä prosenttia irakilaisista tuli. Samalla kun kuusikymmentä prosenttia irakilaisista käy joka päivä koulussa ja hakemassa leipää. Siis väkivallasta huolimatta.

Tämä vaalipäivän katukuvasta, mutta mitä vaalituloksesta? Kuusikymmentä prosenttia irakilaisista piti tärkeänä äänestää toiset neljäkymmentä prosenttia pois vallasta. Kuusikymmentä prosenttia irakilaisista koostuu kurdeista ja shiiamuslimeista, loput sunnimuslimeista. Vaalit ratkaisi se kylmä fakta, että vaaleja ei pidetty sunnien alueella...

Irakissa vallitsee myös puoli vuotta vaalien jälkeen sota eikä demokratia ja vapaus. Vaalien tulos ei ole muuttanut vaan vahvistanut tätä ikävää todellisuutta. Myöskin ranskalaisten ja hollantilaisten kansanäänestyksessä äänestäjien määrää pidettiin tärkeämpänä kun lopputulosta. Kummassakaan maassa hallitus ei vaihtanut.

Ranskassa presidentti Chirac julisti itsensä kansanäänestyksen järjestäjänä 'demokraatisen suurtapahtuman' voittajaksi. Hollannissa, eduskunta, josta 85 prosenttia kannatti perustuslain hyväksymistä, ei ole antanut itselleen potkuja vaan ilmoitti, että tulevaisuudessa pidetään enemmän kansanäänestyksiä.

Molemmissa maissa EU:n perustuslaki ei merkinnyt muuta kuin syytä äänestää 'ei'. Ei omaa hallitusta vastaan, ei neoliberalismia vastaan, ei uusikonservatismia vastaan, ei hyvinvointivaltiota vastaan, ei hyvinvaltiointi romahtamista vastaan, ei rasismia vastaan, ei monikulttuurisuutta vastaan. Demokratian ja vapauden juhla oli masentava 'ei' toisia vastaan.

Vietin itse toukokuun 29. päivän Etelä-Ranskassa ja kesäkuun ensimmäisen Hollannissa. Amsterdamin ja Etelä-Ranskan välillä maailma on kuin muuttunut kauppakaduksi. Kaikki ihmiset haluavat myydä jotain, kaikki epäilevät että toiset huijaavat häntä. Toriksi muuttuneessa maailmassa myös politiikasta on tullut kauppatavaraa, jossa ideat koostuvat mainoslausesta ja päämääränä on poistaa vaihtoehdot.

Pelko ja epäluottamus hallitsee. Myöskin 'kyllä'-puoluessa. Amsterdamissa intialaisen ravintolan tarjoilija toteaa hiljaisella äänellä, että hän äänestää 'kyllä', koska hän haluaa jäädä Hollantiin. - Äänestän Le Peniä vastaan, koska vihaan miestä, sanoo keski-ikäinen Perpignanin valtuustojäsen Frederique. Niin minäkin tein jo 25 vuotta sitten. Mutta viha ei saanut fasistista Kansallisrintaman johtajaa Le Peniä väistymään.

Päinvastoin...

19.5.2005

A Day In The Life

Ensi keskiviikkona Sami Hyypiä tekee historiaa. Tasan kymmenen vuotta Jari Litmasen jälkeen Liverpoolin puolustaja pelaa Euroopan Mestareidenliigan loppuottelussa. Vastassa on samaa AC Milan, joka hävisi vuonna 1995 Ajaxille.

Hyypiä saavuttaa huippunsa omituisen uran jälkeen. Hollannin liiga on täydellinen väliasema suomalaispelaajille, jotka pyrkivät Englantiin tai Espanjaan. Mutta Hyypiän ensimmäinen pelipaikka Zwolle on maan puhelinluettelossa viimeisenä sijaitsevana takahikiä. Miehen siirto Tilburgiin ei parantanut Samin mahdollisuuksia. Päinvastoin tavallaan Hyypiän uran katsottiin silloin olevan umpikujassa.

Liverpoolin kiinnostus tuli siis täytenä yllätyksenä, jopa Samille itselleenkin. Mutta brittijoukkue tiesi täsmälleen mitä halusi: isokokoisen ja terveen keskipuolustajan. Ja Hyypiä ei ole pettänyt työnantajaansa. Suomalaisena hän pelaa yksinkertaisesti ja vaatimattomasti. Luotettavasti. Hyypiä ei ole siis Litmanen. Ei pelaajana eikä ihmisenä.

Konemainen puolustaja on suomalainen, joka asuu Englannissa. Viikinki, joka puhuu epätäydellistä englantia ja jota harmittaa, kun saarivaltiossa pelataan Tapanipäivänäkin jalkapalloa. 'Litti' taas kuuluu pieneen joukkueeseen, joka ei pelkästään pelaa vaan keksii jalkapalloa. Paikan päällä, yhä uudestaan. Tummatukkaisen miehen luulisi tulevan ennemmin Välimeren suunnasta kuin Lahdesta. Ja Jari puhuu edelleenkin sujuvaa Amsterdamin slangia.

Kummatkin Suomen jalkapallo-ikonit tulevat samasta taustasta ja heillä on sama tragedia takanaan. Mestareidenliigan finaali on molemmille uran huippukohta, he eivät koskaan pelaa EM- tai MM-loppukisoissa. Suomen maajoukkueella olisi mahdollisuus päästä kyseisiin kisoihin mikäli sille tapahtuisi samoin kuin Tanskalle vuonna 1992, kun se sai villin kortin Jugoslavian sodan takia. Tai mikäli Leijonat putoaisivat jääkiekon B-sarjaan ja jalkapallosta tulisi siten tämän maan ykköslaji...

Keskiviikkona on kuitenkin syytä juhlaan, kun suomalainen on kerrankin mukana urheilutapahtumassa, jota koko maailma seuraa. Samin juhlalahja on päivän selvä.

Liverpooliin yhdistetään sekä jalkapallo että musiikki. Jo vuonna 1971 Pink Floyd pisti 'Fearless'-kappalettaan varten mikrofonin FC Liverpoolin kotikatsomoon ja muutti joukkueen fanien laulun 'You'll Never Walk Alone' taideteokseksi. Pink Floyd tekee psykedeelistä musiikkia. Bändi ei kuitenkaan tule Liverpoolista, eikä tee kaikkien aikojen unohtumattominta psykedeelistä musiikkia. Beatlesin kappale 'A Day In The Life' on psykedeelisistä psykedeelisin klassikko, jossa John Lennon laulaa kuolemansa jälkeen...

Päivä, jossa ei ole huomista eikä eilistä päivää. Samin 25. toukokuinen päivä vuonna 2005.

12.5.2005

Ase ja velvollisuus

Suomen armeija ryhtyy lähitulevaisuudessa tositoimiin. Tämä selkeä viesti ei tule politiikoilta tai armeijan johdolta vaan upseeriliitolta. Taistelukentällä tuskin merkitsee enää paljon kenen joukoissa kaadut tai kuka on tällä kertaa vastustaajasi. Siksi upseerit eivät enää odota "Nato-keskustelua" tai "EU:n perustuslain äänestystä". He haluavat, että heidän perheensä pärjäävät ilman heitäkin.

Armeijan johto kutsuu upseerien vaatimuksia "moraalitomiksi" ja "vastuuttomiksi". Suomessa ei ole "vastuutonta" leimata naapurimaata ikuiseksi viholliseksi. Ei ole mitenkään "moraalitonta" kutsua tänä päivänä vielä hyökkäystä ikuista vihollista vastaan "torjuntasodaksi". Ei ole myöskään "vastuutonta" eikä "moraalitonta" kouluttaa nuoria sukupolvesta toiseen murhaajiksi.

Venäjän uhka on ollut ja on edelleenkin olematonta. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan lisäksi suomalaisten olisi pakko lukea Alexander Solzenitsynin Elokuu 1914. Kirja antaa täydellisen kuvan venäläisten sotiaallisesta kyvystä. Metrin päästä Äiti Venäjän rajalta, venäläisten kadottaa rohkeutensa. Viime vuosikymmeninä itänaapurin touhu Afghanistanissa ja Tsetseniassa todistaa, että sadassa vuodessa tämä tosiasia ei ole muuttunut.

Neuvostoliitto antoi aikanaan kohtuullisen hyvä terveydenhuollon ja koulutuksen kaikille. Itse matkustin sinne vuonna 1979 eli Brezhnevin mahtikautena. Yhden iltapäivän aikana kuitenkin opin, että länsimaiden pelko venäläisestä miehityksestä oli harhaa. Vähän matkaa Novgorodin jälkeen, autostamme puhkasi rengas ja homma vaati peräti neljä tuntia ja kymmenkunta venäläistä.

Venäläiset muistuttavat minusta ranskalaisia. Kieli on yhtä elävää, arvomaailma keskittyy perheeseen ja sukuun, ylpeys johtaa toisaalta hyvään itsetuntoon, toisaalta kiusalliseen sisäänpäinkääntyneeseen maailmankatsomukseen, maan infrastruktuuri on edelleenkin hyvin puutteellinen.

Ranskalaisten sotahistoria onkin yhtä synkeää kuin venäläisten. Ensimmäinen länsimaiden suurtappio siirtomaita vastaan oli Ranskan Indokiinassa Dien Bien Phussa. Natsit marssivat vuonna 1940 parissa vuorokaudessa Pariisiin. Ja Ranskan armeijan kaikkien aikojen häpeäsymboliksi muodostui Maginot-puolustuslinja, jonka saksalaiset valtasivat vuonna 1914 kävelemällä sen ohi...

Saksalaiset ovat konemaisia työntekijöitä, konemaisia ajattelijoita ja konemaisia sotilaita. Olen kotoisin saksalaisten naapurista ja siksi tiedän, miltä todellinen uhka tuntuu. Kylmän sodan aikana Euroopan teollisuuden keskipiste Ruhrin alue oli suunniteltu sota-alueeksi. Siihen suunnattiin Uralin takana Neuvostoliiton atomiraketit ja sinne Nato asensi "torjuntavoimaksi" vastaavanlaisia raketteja.

Ruhrin aluetta palveleva satama on Rotterdam ja Hollannin armeija oli silloin kokonaan asettunut Pohjois-Saksaan. Sodan uhka oli siellä arkea, sillä sodan lopputulos olisi täystuhoa. Kuten kymmenettuhannet muutkin minusta tuli totaalikieltäytyjä ja se oli luonnollinen valinta. Sillä asevelvollisuus ei meikäläisille merkinnyt hetkeäkään lukion jälkeistä mieskerhoa vaan puhdasta kuolemantuomiota.

28.4.2005

Nimi ja merkki

Ylen ykkösessä onnitellaan päivänsankareita ja puhe päättyy näin: "Onnittelut myös muille, joilla on tänään merkkipäivä". Hieno, yksinkertainen ja merkittävä lohdutus niille, joiden nimeä ei löydy Suomen almanakasta.

Minulla ei ole nimipäivää ja sukunimeäni pahoinpidellään täällä monasti. Törmään joskus entisiin oppilaisiini, joilta ei ole jäänyt paljon mitään muuta mieleen kuin opettajan outo nimi. Joskus tuntuu siltä, että alaston viuhahdus kadulla herättäisi vähemmän huomioita kun nimeni.

Miten suomalaiset erottuvat toisistaan? Puhelinluettelosta, A:n alta, löytyy vaikkapa Aalto-nimisiä Huittisista kymmenkunta, Raumalta sata ja Porista kokonainen sivullinen! Maakunnan pääkaupungissa jo Aaltojen etunimissäkin joutuu eksyksiin. Esimerkiksi yhdistelmä Harri ja Aalto: siihen tarvitaan jo maininta ammatista, jotta selviäisi kummalle Harrille soitetaan.

Ihmettelin miksi Suomessa toimittajan kuva tulee juttuun mukaan kunnes sain selitykseksi, että ei ole mahdotonta, että esimerkiksi kaksi Harri Aaltoa kirjoittaa samassa lehdessä. En kuitenkaan tajua tänä päivänäkään, että suomalaisessa lehdessä kirjoitetaan nimimerkillä. Nimi "Harri Aalto" jutun alla tarkoittaa valtakunnallisesti, että kirjoittajana voi olla tuhatkunta eri henkilöä. Minun tapauksessani, asia taas on sataprosenttisesti päinvastoin. Olen paitsi erinäköinen myös eriniminen kun suomalainen enkä voi siis mennä piiloon nimen taakse. Lapsikin ymmärtää tämän, mutta silti törmäsin pari vuotta sitten Satakunnan Kansan rikosjournalistiin.

Todennäköisesti kaverilla on jotain salattavaa, koska hän ei mainitse juttunsa alla, että hän on lehden oikeustoimittaja. Haluan kunnioittaa miehen herkkää asemaa ja annan hänelle sen takia piilonimen. Vaikkapa Harri Aallon.

Tämä Harri Aalto soitti minulle, koska osallistuin taannoin mielenosoitukseen ja hän halusi tietää, oliko tapahtumalle haettu poliisin lupa. Vastasin että kyllä, mutta Harri epäili minun valehtevan ja soitti itsekin poliisille. Poliisin myönteinen vastaus ei tyydyttänyt häntä vaan kaveri soitti minulle uudestaan. Keskustelumme pyöri pitkälti sellaisen yksittäisen käsitteen kuin "huono maku" ympärillä.

Seuraavan aamun lehdessä huono maku olikin noussut rikokseksi ja minut leimattu rikolliseksi. Kaikki minusta oli saatavilla lukijoiden aamupalan vieressä: nimi, ikä, kansalaisuus. Vain kotiosoite puuttui... Ja että kenellekaan ei olisi jäänyt epäselväksi että juttussa oli kyse minusta, loppuun oli liitetty kuvani.

Juttu sotki pahasti yksityiselämääni. Sitä huolimatta SK:n rikostoimittaja kehtasi soittaa minulle viime viikolla uudestaan. Hän ei ilmoittanut olevansa oikeustoimittaja mutta olen varma, että kyseessä on sama mies, jolla Julkisen Sanan Neuvoston kotisivun mukaan "on velvollisuus harkita nimen julkaisemista jokaisessa yksittäistapauksessa". Eli kutsun häntä edelleenkin Harri ja Aalto.

Tällä kertaa Harri epäili minua "suomalaisten mustamaalamisesta Hollannin radiossa". Vastasin, että olin kotimaani radiossa siteerannut Helsingin Sanomia ja pyysin, että Harri hakee vahvistuksen Hollannista, mikäli hän taas epäilee minun valehtelevan. Mutta Harri halusi minusta taas haastattelun.

Olisitko sinä lukija suostunut siihen?

21.4.2005

Voimaantulemisviikonloppu

Yyterin kylpylähotelli tarvitsee enemmän vieraita ja järjesti sen tähden "voimaantumisviikonlopun". Homman oikea nimi tuli kuitenkin selväksi heti sisäänpäästyäni. Tapahtumassa tarjottu hengellinen ruokaa ei ollut tarkoitettu köyhille. Pelkästään erilaiset pääsyliput, garderoobi ja lounas veivät lompakostani jo reilu sataa mummomarkkaa.

Hotellin alakerrassa ollut pajupaja vaikutti vielä aika viattomalta, mutta puolivälissä rappuja meininki muuttui. Ylättäen seisoin yhtäkkiä falun gongilaisten kanssa silmäkkäin. Suomessa olen törmännyt jo monenlaisiin uskonlahkoihin, kuten Moonkirkkoon ja scientologiaan, jotka on puhtaasti kielletty muualla.

Kiinalainen Falun Gong -liike tuli lännessä tutuksi, kun se sai 1990-luvulla Beijingin hallituksen kimppuunsa. Kiinan pääkaupungissa ei esimerkiksi lapsipornoa enää ylenanneta tai kapitalismia ylipäänsä. Mutta ihmisjoukko, joka siellä kokoontuu muutoin kuin hallituksen kutsusta nostattaa pelkoa ja harhoja.

Kiinassa Falun Gong ei ole ilmiö, joka puolustaa demokratiaa tai ihmisoikeuksia. Päinvastoin. Jäsenet uskovat ehdottomasti johtajaansa Li Huozungiin. Ja johtaja Li uskoo ehdottamasti, että hän on suoraan Buddhasta syntynyt. Alussa vahvasti Kiinan länsimaistumista vastustanut Li asuu nykyään Amerikassa.

2000-luvun alusta lähtien tämä uskonlahko leviää länsimaailmassa. Falun Gong on enemmän kun viaton aamujumppa. Ne fyysiset ja henkiset "voimat", joita se haluaa antaa tai parantaa ovat kyseenalaisia. Vai onko tarina sitä 74-vuotiaasta naisesta, joka sai Falun Gongin meditaation avulla taas kuukautiset muuta kun harhajohtoinen, melko naurettava (jos se ei olisi niin surullista)?

Hotellin yläkerroksessa löytyy lisää samanlaista: astronomeja ja hieroija, pöytiä täynnä rasvoja ja kräämejä. Lääkkeitä, jotka ovat kemiaisten lääkkeiden "luonnollinen" vastakohta mutta silti torjuvat samaanlaisia nykyajan "sairauksia" kuten vanhenemista ja stressiä. Lääkintäoppi tulee usein kaukaa, mitä kauempaa sitä parempi. Olisipa suomalaisten asenne maahanmuuttajiin yhtä avoin ja kyseenalaistamaton kun heidän intohimonsa kaukaisia lääkkeitä kohtaan!

Väki, jolle vanhenemisen vastainen terapiaa kelpaa, on tietysti keski-ikäistä tai sen ylittänyttä. Nuoret puuttuvat.

Itse olin tuskin 25-vuotias, kun tämä itä-ilmiö törmäsi ensimmäistä kertaa minuun. Olin silloin innostunut intialaisesta gurusta Bhagwan Sree Rajneeshista, nykyisestä Oshosta, jonka uskonlahko räjähti käsiin Hollannissa ja Länsi-Saksassa. Kokemukseni oli kova, mutta hyödyllinen.

Minusta on hyvä, kun nuori etsii asioita ja kysyy. Mutta porukalta, joka kävi Yyterissä odottaisi jo vastauksia.

14.4.2005

Ajanhenki haistettiin

Kun tulin Suomeen ihmettelin että täällä on niin paljon patsaita. Alankomaiden kalvinismissa syntyneenä olen oppinut, että ihmisen ei saa kuvata Jumalaa eikä edes ajattella ihmisen kuvaamista. Esimerkiksi Amsterdamin tunnetuin puisto Vondelpark sai nimensä kuuluisan hollantilaisrunoilijan mukaan, mutta Vondelin patsasta on siellä turha etsiä.

Tämän takia henkilöjumalat olivat minulle aina saksalais-ranskalainen-ilmiö. Hollannin naapurimaissa Goethe ja Von Bismarck, Bonaparte ja De Gaulle katsovat kerrostalon korkeudelta alaspäin jalkaväkeään. Ja samalla suoraan eteenpäin, aivan Saksan ja Ranskan rajojen yli... Liian usein historiassamme, puolijumalan hahmo on merkinnyt samaa kuin sota.

Tämä tuli mieleen viime viikolla pidetyssä vasemmistoliiton Porin kunnallisjärjestön vuosikokouksessa. Kokous piti vuoden 2004 kunnallisvaaleja epäonnistuneina. Ehdokkaat olivat aivan liian etäisiä äänestäjille. Emme osaa vielä käyttää hyväksemme nykymedioita kuten internetti. Puolue kaipaa naisia ja nuoria. Kynnys henkilökohtaiseen vaalikampanjaan on meille vielä liian korkea.

Analyysi osui oikeaan. Ajanhenki haistettiin: ei vaan Suomessa mutta koko länsimaailmassa äänestäjät vaativat politiikkaa, jolla on luotettavat kasvot. Yhä sekavammassa työ- ja sosiaali-elämässään nykyihminen kaipaa luottamusta. Myös politiikassa: kyllä hyvä kertomus ja ideologia vielä kelpaa, muttei enää silloin kun kertoja kääntäessään selkänsä kertookin aivan toisenlaisen tarinan. Ja se on tosiasia, että henkilökohtaisuus, kyky lähestyä ihmisiä on naisarvo. Ei ole sattumaa, että Ruotsissa perustettiin naispuolue. Ja että se vetää äänestäjiä vasemmistosta. Vihreistä tulee meille lähitulevaisuudessa isoin kilpailija, mikäli heitä johtaa nainen.

Populismissa piilee vaara. Poliitikot, joilla ei ole yhtään kypsää poliitista ideaa vaan joiden päämäärä on saada naamansa mahdollisimman usein esiin medioissa lisääntyvät länsimaisissa demokratioissa. Juuri puolijumalaton kotimaani kärsii äärioikeistopopulisteista kuten Pim Fortuyn ja hänen seuraajistaan!

Täällä Suomessa Tony Halme oli jopa niin typerä, että hän ampui omaan jalkaansa. Mutta Sauli Niinistö on oppinut Halmeen tapauksesta: demokraattisen maan presidentinvaalistä uhkaa tulla ylimääräinen Bumtsibum, jossa aviosotku ja kampaamo ovat isoimmat teemat. Joku raja julkkisprostituution ja ihmisläheisen ehdokkuuden väliltä pitäisi siis löytää.

Porin kokous antoi toivoa. Järjestölle valittiin uusi puheenjohtaja. Aki Nummelin on nuori, se on tärkeää. Mutta tärkeintä minulle oli, että vaalipuheessaan hän korosti pitkää ja katkeamatonta vasemmistotaustaansa. Yhdenpäivänperhoset eivät kuulu politiikkaan.

7.4.2005

Sauli Suomeen?

Vaikka olen ehkä ainoa katolilainen Satakunnassa, en kirjoita tällä viikolla paavin kuolemasta vaan presidenttipelistä. Alankomaiden monarkiassa syntyneenä minulle presidentti-ilmiö on yhtä outo kun paavi suomalaisille.

Suomen presidentin ihmeellisin piirre on se, että hän ei enää saa itseään irti siitä tittelistä. Uskoin olevani aikakoneessa, kun eka kerran kuulin presidentti Kekkosesta ja vuosi oli 1995!

Tapa on vissiin syntynyt tarpeesta kunnioittaa maan korkeinta mahtihenkilöä? Vai onko se Kekkosen pitkän uran jälkeen keksitty tehokas keino rajoittaa istuvan presidentin kausi yhteen? Hänestähän tulee ikuinen presidentti Urhon tapaan, vaikka valtakausi olisi olematon!

Voi hyvin olla, että Mauno Koiviston, eh..., anteeksi, presidentti Mauno Koiviston jälkeen Suomessa ei enää nähdä enemmän kuin yhden kauden istuvia valtiopäitä. Olen jopa varmaa sitä, että täsmälleen se on presidenttiehdokas Niinistön tavoite: ikuinen kuuluisuus halvalla hinnalla.

* * *

Mikä saa Sauli palamaan Suomeen? Onko se tämän maan tilanne? Eli se tosiasia, että Suomen yhteiskunta jaetaan kahteen osaan?

Kun Niinistö mainitsee presidentin tehtävänä olevana "säilyttää suomalaisten elämäntapa", kenen suomalaisten elämäntavasta on hänen mielestään kyse? Tulisiko Saulista työttömien tai pätkätyöstä riipuvaisten suomalaisten vai pankkiirien ja optioaatelien presidentti?

Minä olen kuullut kokoomuspoliitikkojen säilyttävän vain tuloeroja, asevelvollisuutta ja Karjala-takaisin revansismia.

Kuullaanko Saulin vastaus näihin kysymyksiin? Kun häneltä hiljattain kysyttiin Suomen nykyisestä tilanteesta, mies väitti Suomen menestyneen "huippuasemissa EU:ssa".

Tämä ei sano paljon mitään Suomesta, mutta kertoo kaiken Sauli Niinistöstä. Se kertoo, että vaikka kaveri on asunut viisi vuotta Keski-Euroopassa ei hänellä ole vieläkään minkään käsitystä EU:n hierarkiasta. Se kertoo, että mies on tavallaan eksynyt Euroopassa, uransakin puolesta.

* * *

Mikä sai Saulin aikanaan lähtemään Eurooppaan? Intohimoinen valtiovarainministeri lähti hakemaan Euroopan keskuspankkijohtajuutta Frankfurtissa. Mistä Kokoomus kaivoi nyt Saulin esiin? Duisenbergin ja Trichetin seuraaja ei ole Luxemburgin pikkupääkaupungin kehityspankin varapuheenjohtaja....

Ei Suomi ole menettänyt sijaintiaan jota sillä ei ole ollut eikä Saulin toive omasta urasta ei ole toteutunut. Mies on jämähtänyt paikalleen, presidenttikausi olisi hänelle hätäuloskäynti umpikujasta.

Haluammeko olla koko Suomi ikään kuin Saulin hopeamitali?

31.3.2005
Ihmiskauppaa Suomessa

Ihmiskauppa on big business (liikevaihto per vuosi on useita kymmeniä miljardeja euroja). Samoin kuin ihmiskaupan vastainen taistelu, joka pyörittää mediaa, kongresseja ja hyvin palkattuja asiantuntijoita. Uhrit sen sijaan eivät hyödy ihmiskaupasta eikä sen vastaisesta kampanjasta. Politiikka käyttää hyväksi ihmiskauppaa.

Kampanjointi leimaa kaiken siirtolaisuuden laittomaksi ja varsinkin naiskaupan vastaisesta taistelusta on tullut prostituution vastainen kampanja. Meidän pitää uskoa, että prostituoidut ovat säälittäviä, sinisilmiäisiä ja jopa typeriä ja vastoin omaa tahtoaan helvettiin joutuneita naisia. Se sotkuinen näytelmä, mihin georgialaiset naiset joutuivat, toi mieleen kaksi lehtijuttua.

Satakunnan Kansassa haastateltiin pari vuotta sitten erästä "Katjaa". Naisesta kerrottiin anonyyminä, koska hän oli rikollinen: laittomasti Suomessa ja myi seksiä. "Katja" teki hyvää bisnestä: hänellä oli niin paljon asiakkaita, että hän pystyi joskus myymään "eitä". "Katjan" tyyppisessä ammatissa on erittäin tärkeää, että joskus pystyy sanomaan "ei" asiakkaalle, jolla ei ole rahaa tai halua käyttää ehkäisyä. "Katja" pelkäsi kahta asiaa: väkivaltaista asiakasta ja maastapoistamista. Jutusta sain kuvan älykkäästä ja itsevarmasta naisesta.

Sen verran seksikaupan myyntipuolesta. Entäs miten alan asiakkaat pärjäävät Suomessa?

Samaan aikaan kun luin "Katjan" touhusta Satakunnassa, Espoossa kuohui aikamoinen melske erään "Winstonin" ympärillä. Kutsun häntä "Winstoniksi", koska hänen oikeaa nimeään ei julkistettu oikeudenkäynnissä. Siis "Winston" oli myös rikollinen. Kauan sitten Afrikasta lähtenyt mies oli katusoittajana Espoossa. En tiedä oliko hän hyvä vai huono artisti, mutta "Winstonin" maine Espoossa ei tullut musiikista. Mies joutui kymmeneksi vuodeksi putkaan, koska hän oli harrastanut seksiä käyttämättä ehkäisyä ja oli jättänyt kertomatta HIV-tartunnastaan. Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että tapaus ei ollut ainoa. Puoli Espoota oli ollut muusikon kanssa...

Mitä jos '"Katja" ja "Winston" olisivat törmänneet toisiinsa? Varmasti ensiksi mainittu olisi täydellinen myyjä muusikolle ja muusikkomme yhtä täydellinen asiakas "Katjalle".

Mikäli "Katja" olisi hyväksytty maahanmuuttajaksi ja seksialan pienyrittäjäksi, hän voisi käydä säännöllisesti lääkärintarkastuksessa ja solmia yhteyksiä kolleegojensa kanssa, perustaa vaikka prostituoitujen ammattiliiton. Ja "Winston" olisi saattanut tavata naisen, jolla on sen verran itsetuntoa, että muistaa itsekin harrastaa turvallista seksiä.

Ja vannon, että "Katja" viihtyisi vielä paremmin ammatissansa "Winston" asiakkaanaan...

23.3.2005

Mielenosoitus Suomessa

Euroopassa, ilmiö sai jo hätäisen nimen (quarterlife crisis eli varttielämän kriisi) ja sitä kutsutaan taudiksi. Kaksi-, kolmekymmentä vuotta vanha ihminen stressaantuu. Paine johtuu sitä, että hänellä on liikaa vapaa-ajanviettovaihtoehtoja. Monet eivät osaa valita ja tekevät viittä eri hommaa ja harrastusta päällekäin. No, minä teen pätkätyötä, koska muuten ei olisi leipää eikä harrastuksiin jää siten paljon aikaa. Eli taudin vaikutuspiirissä on varmaan ne ihmiset joilla on liikaa rahaa. Silti minäkin joskus haluaisin jakaa itseni kahdeksi.

Viime lauantaina esimerkiksi, olisi pitänyt olla Helsingissä, Irakin sodanvastaisessa mielenosoituksessa. Mikä oli esteenä? Tilanne Irakissa ja maailmassa ei ole muuttanut kahdessa vuodessa positiivisempaan suuntaan, päinvastoin. Maan talous ja infrastruktuuri on tuhottu, vaalit joihin parikymmentä prosenttia väestöstä ei saanut osallistua, muodostivat sisällissodan alun. Ei sota ole loppunut, vaan Irak... Samalla, sota uhkaa nyt Syyriaa ja Irania.

Olivatko sitten Suomen olosuhteet minun poisjäämiseni syy? Esimerkiksi pitkä matka Helsinkiin? Siihen menee kyllä kokonainen lauantaipäivä. Mutta, jos katsot perheiden näkökulmasta, eikö Helsinki-päivä ole kerran hyvä vaihtoehto tavalliselle Prisma-ostosmatkalle? Ei edes se tosiasia, että ilmoitus Porista lähtevälle bussikuljetukselle ilmestyi lehdessä vasta päivä tapahtuman jälkeen anna minulle armoa.

Entäs sää? Viime vuonna satoi vettä koko päivän. Tänä vuonna osallistujamäärä pysyi kuitenkin yhtä alhaisena vaikka oli kuiva ja aurinkoinen kevättalvipäivä. Tulee mieleen omituisin juttu, jonka olen kuullut talvisesta mielenosoituksesta tässä ihmemaassa: Linnanjuhlia vastaava kuokkijajuhla itsenäisyyspäivänä. Tai sen kieltäminen, koska ihmiset peittävät naamansa pakkassäässä...

Mikä oli sitten minun esteeni lähteä Helsinkiin? Olin luottamusmiesten koulutustilaisuudessa Porin kaupungintalolla. Kunnallistouhu on minulle uutta, enkä tunne vielä paljon ihmisiä, eli minusta sinne oli hyvä mennä ja jättää Helsingin matka väliin. Päivästä oli kyllä hyötyä, mutta valtuustosaliin olisi mahtunut paljon enemmänkin väkeä...

Sekä Helsingin Rautatieasemalla, että Porin kunnallisdemokratian ytimellä oli sama ongelma.

 
 

17.3.2005

Noam Chomsky Suomessa

Nykyään nautin joka päivä siitä, että voin rakastella ja kiroilla käsittämättömän vaikkealla suomen kielellä. Toisaalta, suomen kielen oppiminen on tuonut minulle myös pettymystä.

On kestänyt viisi vuotta ennen kuin pystyin seuraamaan radio- ja tv-keskusteluja. Mutta turhaan. Koska aito keskustelu puutuu Suomesta. Lehdet, radio ja tv toistavat vain toistensa kannanottoja. Suomi, joka hävisi toisen maailmansodan tai Suomi, jossa viisisataatuhatta ihmistä kärsii nälästä, ovat mediassamme tabuja. Poikkeava mielipide löytyy täällä vain vankilasta tai pöllötalosta.

Suomea voi verrata Yhdysvaltoihin. Sielläkin, presidentti korostaa maansa olevan hyvin erilainen ja monessa suhteessa muita parempi maa. Ja sielläkin, kymmenen prosenttia väestöstä elää köyhyydessä vaikka maa kuuluu maailman rikkaimpien joukkoon. Jotta saan aitoa kuvaa Yhdysvalloista luen kielitutkijan Noam Chomskya. Hän on seuranut ja kommentoinut vuosikymmeniä miten valta manipuloi kielenkäytön avulla yleistä mielipidettä.

Uutisiin, että Suomi säilyi itsenäisenä maana siksi että se hävisi sodan ja että Ollila-Suomessa edelleenkin jonotetaan ruoanjakeluissa, suomen mediat reagoivat tutulla tavalla: ei lainkaan. Mutta onneksi olkoon meilläkin on ikioma Noam Chomskymme. Kuuntelen Hannu Taanilan Sävelradiota.

Taanila tekee sen mitä demokraattisessa yhteiskunnassa jokaisen pitäisi aina tehdä: hän pakottaa meitä kuuntelemaan uudestaan Halosen Pariisin puheen, sanasta sanaan. Ja sitten hän tekee mitä kaikkien medioitten pitäisi tehdä mahtihenkilön sanojen kanssa: hän tekee kysymyksiä. Hyvin ironisia mutta veitsenteräviä:

“Kenelle natsien hyökkäys Neuvostoliittoon tuli yllätyksenä etenkin kun tiedämme, että Hitler kirjoitti siitä jo 20 vuotta aiemmin kirjassaansa 'Minun taisteluni'?”

“Siis kenen itsenäisyydestä presidentimme puhui?”

“Mutta kenen sodasta vuonna 1944 oikein oli kyse?”

Nautin ensimmäisen kerran radio-ohjelmasta, jossa ei ollut musiikkia.

10.3.2005

Penkkiurheilija Suomessa

En ole enää yhtä kova penkkiurheilija kuin 12-30 vuotiaana. Silloin urheilijat olivat minua vanhempia ja viisampia aikuisia. Nykyään he ovat minun silmissäni kakaroita ja nuoruuteni urheilu-ikonit eivät näytä minulle enää elinvoimaansa vaan kuolemaansa.

Viime torstaina jalkapallovalmentaja Rinus Michels vaihtoi niin sanotusti maisemaa. Hän johti Ajaxin ensimmäiseen Euroopan mestaruuteen kun täytin kaksitoista ja kun olin kolmenkymmenen hän teki saman tempun Hollannin maajoukkueen kanssa. Hän lanseerasi totaalijalkapallo -pelikonseptin ja 'Jalkapallo on sota' -iskulauseen. Mutta minusta kaikkein tärkeintä oli kuitenkin saada lukea lehdestä, että hän oli kuollut hymy huulillaan.

En ole enää yhtä kova penkkiurheilija kun aikoinani 'Hollannin elämässäni'. Lajit ovat vaihtuneet ja vaikka loppuunmyyty Isomäen jäähalli muistuttaa melunsa puolesta Eurooppalaista jalkapallostadionia, pystyn vaivoin seuraamaan kiekon kulkua enkä tiedä pelisäännöistä paljon mitään. Formulakisatkaan eivät sinänsä minua innosta.

Suomi ei luultavasti koskaan osallistu keskellä yötä pelattavaan jalkapallon MM-kisaan Etelä-Amerikassa, mutta koska ison kansainvälisen kilpailun seuraaminen suorana lähetyksenä on niin mukavaa sai se minut herättämään perheeni neljältä yöllä katsomaan F1-kauden alkua Australian Melbournessa.

Calgaryn vuoden 1988 talviolympialaisten pikaluistelukisoista järjestäjä halusi peruuttaa kymmenen kilometrin osakilpailun, koska kanadalaisyleisö 'ei halua seurata ruohon kasvamista'. Formulassa on samaa ongelmaa. 'Kohta voisi sataa vettä, sitten alkaa tapahtua', selostaja huutaa startissa. Moottorikilpailu on kokonaan riipuvainen välineistä ja olosuhteista. Kun kaikilla talleilla on käytössä samanlaiset vehkeet ja Melbournessa sataa vain kerran vuodessa, touhun viihdearvo on tasan nolla.

Poikiamme se ei kuitenkaan häiritse. Vanhempi korostaa, että hän olisi voinut valvoa vaikkapa koko yön. Ja kun laitan telkkaria kiinni hänen kolmevuotias pikkuveljensä sanoo: 'Kohta sataa vettä, sitten alkaa tapahtua!'

3.3.2005

Kansainvälisyys Suomessa

Suomen presidentti jakaa huomenna perjantaina vuoden 2004 kansainvälistymispalkinnot. Minä teen sen tänään maakunta tasolla.

Osallistun Porin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kulttuurivälittäjien rinkiin. Kulttuurivälittäjä on maahanmuuttaja, joka esittelee omaa kotimaatansa suomalaisille. Yleisö koostuu päiväkotilapsista mmattisosiaalityöntekijöihin, esiintymispaikat ovat ympäri Satakuntaa. Pikkulapsille esitysmateriaalit ovat esineitä ja leikkejä, aikuisille tarjotaan luentoja. Omasta kotimaastani Hollannista, teema joka kiinnostaa suomalaisia eniten on suvaitsevaisuus.

Usein meitä kultuurivälittäjät pyydetään ryhmänä kansainvälisyyspäiville. Oppilaille tarjotaan koulupäivän aikana kurdilaistanssia, japanilaisruokaa ja virolaista lauluja. Olemme tervetullata ja vietämme kaikki yhdessä hauskan päivän. Yksi päivä on kuitenkin vain yksi päivä ja joskus tuntuu, että kansainvälisyyspäivä on kuin eristetty muista päivistä. Ihan niin kuin kansainvälisyys ei kuuluisi arkeen.

Porin Uudenkoiviston koulussa kansainvälisyys oppiaiheena kuuluu jokaiseen päivän. Viitenä iltapäivänä viikossa oppilaille tarjotaan iltapäiväkerhoa, jossa puhutaan englantia. Luokan seinät ovat täynnä karttoja, lippuja ja kuvia ympäri maailmaa.

Kuudes luokka istuu rauhallisena ja virkeänä, kahdenkymmenen silmissä minä en ole muukalainen vaan keskustelukumppani. Ei kukaan lähde ennen aikojaan, kaikki kysymykset ja vastaukset kuuluvat asiaan.

Luokanopettaja Leena on vetänyt tätä kerhoa yli kymmenen vuotta. Jokainen maahanmuuttaja kuten minä ja jokainen suomalainen jota kiinnostaa Suomen  kansainvälistyminen, tietää mikä tilanne oli kymmenen vuotta sitten.

Leena, sinä olet tehnyt uskomattoman kovan urakan, kaikki kunnia sinulle ja oppilaillesi!

24.2.2005

Munkki Suomessa

Mihin Ilkka Kantola uskoo vuoden päästä ja millä tavalla?

En usko, että ex-piispa muuttuisi muslimiksi, koska muslimi saa ilman muuta Supon kimppuunsa, ja se on vielä ärsyttävämpää kuin iltapäivälehdet.

Maassa, jossa kaikki resurssit menevät luterilaisille, kristillinen vaihtoehto kyllä löytyy, mutta se lupaa vain köyhyyttä ja nöyryyttä.

Suomen ortodoksinen kirkko kyllä antaisi Kantolalle paljon laulua, suomalaisuutta ja Suvi-Anne Siimeksen kaveruutta. Mutta ortodoksisessa messussa ei käytetä tuoleja tai soiteta kelloja. Eikä seksiäkään. Kun Kantola kompastui luterilaisen asenteeseen seksistä, hänen kannattaisi muistaa,että ortodoksinen messu on yhtä seksikäs kuin verotoimiston maanantaiaamun kahvipalaveri.

Kantolan tie vie siten Roomaan. Katolilaiselle usko on aistien asia. Kaikkien aistien asia. Tosiaan seksi on emo-kirkossa yhtä iso ja loppumaton keskustelun aihe kuin protestanttisessa kirkossakin. Mutta kukaan katolilainen piispa ei ole vielä saanut potkuja sotkeuduttuaan seksiin. Katolilaiset eivät ota asiaa niin vakavasti kun protestantit. Katolinen kirkko on teatteri.

Aikanaan kotimaassani siirtyminen protestanttisuudesta katolilaisuuteen oli minulle helpoa. Kyllästyneenä pohjoisen kalvinistien nöyryyteen ja köyhyyteen, hyppäsin vain Rein-joen yli Hollannin eteläosaan, missä kynttilät ja Neitsyt Marian ihailijat ottivat minut lämpimästi vastaan. Kun taas Suomessa, harhautuminen valtakirkosta vie päinvastoin köyhyyteen ja nöyryyteen.

Katolinen kirkko ei tässä maassa sijaitsee katedraalissa vaan kuntosalia tai autotallia muistuttavan julkisivun takana ja sinä olet siellä ainoa vieras. Hommaa pyörittää kymmenkunta eri kansalaisuuden omaavaa ihmistä. Miehet johtavat ja ovat Euroopasta kotoisin, naiset sytyttävät kynttilöitä ja tulevat pääosin Euroopan ulkopuolelta.

Ainoa, joka muistuttaa Suomesta on kieli. Tai se mitä siitä tehdään. Katolisessa messussa Tampereella suomen kieltä lausutaan saksalaisittain, Helsingissä ja Turussa siihen lisätään puolan murretta. Ilmiö sai minut ikävöimään kirkkolatinaa.

Keskiajalla messu luettiin kokonaan latinaksi. Ei kukaan ymmärtänyt siitä paljoakaan, mutta se ei ollut tärkeää: latinan käyttö lisäsi tapahtuman salaperäisyyttä. Britit tekivät omalaatuisen ratkaisun protestanttien ja katolilaisten skismaan. He keksivät anglikaanisen kirkon, jossa papit ovat naimisissa, mutta pyhä messu säilyi teatterina.

Porissa, anglikaanisen messun yleisö on keskimäärin kolme henkeä ja kuoro tulee ääninauhalta. Mutta kieli on mitä sujuvinta Suomesta löytyvää Cambridge-englantia. Niin täydellistä, että vain pappi itse ymmärtää siitä kaikki. Todellista kirkkolatinaa.