My first column in Finland was published in a magazine called Foorumi, under the alias Piet Heyn. Piet Heyn was a Dutch conquistador. His name is small but his deeds are great, the Dutch used to sing, but that was before Heyn became regarded as an imperialist war criminal.

Foorumi was a monthly magazine which was made by immigrants. It lasted only two years and did not have a significant follow-up. The makers were mainly living in the city of Tampere and in Hämeenlinna. Chief editor was Khaled Salih.

Foorumi's main problem was the cost of its production. The influence of the immigrant makers was restricted to the contents of the magazine, all the rest was being taken care off by Finns. And there was plenty of this rest.

Although the internet was already developing at the time, for some reason Foorumi was being made in physical surroundings, in the center of Tampere. The entire basic floor of a giant office building was reserved for the twenty or so people who gathered there only once a month.

Of those twenty people only ten were of immigrant background. Up from the first meeting they were accompanied by ten translators, Finnish translators. These were evidently paid for their services.

As I mentioned, after Foorumi there was no successor. Despite the promising start of the project, and others of similar type. In 1995 Khaled and I visited the first but also last conference of immigrant magazine makers, in Turku.

 

 

Foorumi 1 (tammikuu 1995)

Uusi Suomi 1

'How did you get lost here!?!'

Tämän suorasukaisemmin minulta ei ole kysytty, miten päädyin tänne Suomeen. Minullahan on vaalea iho ja tukka, joten kenenkään mieleen ei tule esittää hyökkääviä kysymyksiä. Ikään kuin minulla olisi ollut jopa oikeus muuttaa tänne Alankomaista, kun taas tummaihoiset maahanmuuttajat saattavat törmätä kysymykseen: 'Milloin palaat takaisin?' Jos suomalaisen kielitaito riittää, puhuupa hän sitten englantia, saksaa, ranskaa, espanjaa tai italiaa, hän saattaa jatkaa kysymällä: 'Mikset matkustanut Australiaan tai Saksaan, tai latinalaisiin maihin?'

Oleskelun täällä Suomessa vaattii siis selityksen.

Kyllähän moni ystävistäni matkustaakin Ranskaan ja Italiaan. Joku kaipaa Madeiralle. Minulla taas on omat pikku syyni matkustaa pohjoiseen. Täällä saan puhua englantia, saksaa, ranskaa, espanjaa ja italiaa. Toisaalta myös tämä Suomen outo kieli viehättää minua. Monen mielestä on outoa, että en pakene pitkää ja ankaraa talvea, itse taas pidän juuri kylmästä ja pimeästä.

Tavallaan pikemminkin on kyse poislähdöstä kuin saapumisesta. Kun vielä asuin Hollannissa, saatoin nähdä itseni lähitulevaisuudessa hautautuveena jonnekin Amsterdamin rumimpaan esikaupunkiin, missä köyhyyden saattaa suorastaan haistaa. Oltuani kymmenen vuotta ilman kunnon työtä en nähnyt itselleni mitään tulevaisuutta siellä.

Poismuutolleni on myös yleisluontoisempia syitä. Täällä en tunne olevani eksyksissä.

Eksyksissä olet silloin, kun Boeing 747 rysähtää alas korttelin päässä, ja kun huhut sen lastina olleesta huippusalaisesta sotakalustosta myönnettiin oikeiksi vasta kaksi vuotta tapahtuman jälkeen. Olet eksyksissä silloin, kun raskaana olevia naisia rangaistaan irtisanomalla heidät. Olet eksyksissä silloin, kun jatkuvasti kasvavalta joukolta pakolaisia riistetään ihmisoikeudet. Kun heidät luokitellaan 'laittomasti maahantulleiksi' ja heitä säilytytetään vankiloissa kunnes heidät lähetetään takaisin juuri sen hallituksen kynsiin, jota he täpärästi onnistuivat pakenemaan. Olet eksyksissä silloin, kun maanmiehesi puoluekantaan katsomatta aina ottavat esiin Saksan tilanteen vain voidakseen itse esittää suvaitsevaisuuden esitaistelijaa. Olet eksyksissä, kun kerran niin monikulttuurinen yhteiskunta sortuu ympärilläsi.

Tämä Eurooppa, jota pakenin, on tähän saakka pidetty visusti piilossa pohjoismaalaisilta joista mahdollisesti tulee uusia eurooppalaisia.

Suomalaiset kuvittelevat usein, että Eurooppa muodostuu mukavista auringonpaahtamista paratiiseista, joissa voi pistäytyä päivettymässä ja nauttimassa edullisia virvokkeita. Mutta itse asiassa vanha maailma on kovaa vauhtia taantumassa 1800-luvun kapitalismin kaltaiseen häikäilemättömään imperialismiin ja rasismiin muuta ihmiskuntaa kohtaan. Euroopan ympärille ollaan rakentamassa muuria.

Suomikin on nyt liittymässä Euroopan unioniin. Ironista. Yritin päästä pois 'Euroopasta', mutta huomaan olevani taas 'Euroopassa'. Olen silti iloinen, että vaihdoin ylikansoitetun, saastuneen ja neuroottisen Euroopan Suomen kauniiseen luontoon. Sitä paitsi sisälläni on toivon kipinä.

Toivo sivistyksen uudesta alkusysäyksestä, uudesta renessanssista, joka asettaa rajat Reinin rannoille kasautuvalle tukahduttavalle materiaaliselle yltäkylläisyydelle ja henkiselle pahoinvoinille. Ei olisi ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa kun periferia syrjäyttää imperiumin. Miksi vaihtoehtoinen Eurooppa ei voisi saada alkuaan jossain syrjäisessä kolkassa? Tämä vaihtoehtoeurooppa ei tarvitsisi uusia sotia, eikä silmitöntä ahneutta tai ylimielisyyttä. Syntyäkseen tämä monien kulttuurien Eurooppa tarvitsee todellista yritystä kaataa rotujen, kansojen ja sukupuolten väliset muurit.

 

 

 

Foorumi 1 (tammikuu 1995)

Aivovuotoa Brysseliin?

Onko totta, että koulutetuin osa Suomen väestöstä on kiihtyvällä vauhdilla muuttamassa muualle? Onko Suomen älymystä todellakin änkeytymässä Brysseliin ja Strasburgiin? Todista tämä mieletön huhu vain yhdeksi uudeksi osoitukseksi suomalaisten heikosta itsetunnosta. Ole rohkea ja vastaa alla oleviin kysymyksiin. Palkitsemme velvuimman vastaajan tarjoamalla mahdollisuuden laatia tällä sivulla julkaistavat kysymykset seuraavaan Forumiin!

1. Aloitetaan talouskysymyksellä: montako miljardia liiraa Silvio Berlusconin yritys 'Fininvest' on todella tuonut kyseiseen maahan?

2. Urheilu tai miksi sitä nyt halutaan kutsua: kuka oli Matti Nykänen?

3. Ja miksi Jari Litmasta kutsutaan Hollannissa?

4. Vielä yksi kysymys, joka koskee ulkomailla olevia suurlähettiläitämme: miksi Mikko Pesälää kutsutaan Norjassa?

5. Moniko yhdistyneen Euroopan pääkaupungin Brysselin asukas kieltäytyy puhumasta: a) flaamia b)ranskaa c)saksaa?

6. Ja toinen monivalintakysymys: mikä saa keskivertoranskalaisen YK-sotilaan palvelemaan Bosniassa: a) halu ostaa valkoinen skootteri b)työttömyys c)avioliitto?

7. Ja viimeisenä maantietoa: minkä pituuspiirin länsipuolella mansikkasato lakkaa olemasta kesäisten uutislähetysten puheenaihe?

 

 

 

 

Foorumi 2 (toukokuu 1995)

Muukalainen

 

Opin teidän kieltänne

ne kaikki suomen suot

 

Nostin sateenvarjon lunta vastaan

ostin lumikengätkin

ja niillä talsin loskaisia katuja

kävelin loputtomasti

loputtomissa metsissä

 

Tiedän mitä ikivihreä tarkoittaa

ja mistä sisu nousee

 

Mitä te tiedätte minusta?

 

 

 

 

 

Foorumi 2 (toukokuu 1995)

Uusi Suomi 2

Eräs suomalainen ystävä totesi että elämä Hollannissa on kuin asumista Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Hollantilaiset eivät koskaan ole saaneet nauttia luonnosta ja siksi heitä ei myöskään voi moittia sen pilaamisesta. Koko Alankomaat on ihmisen luomusta. Sana 'luonto' on sen asukkaille pelkkää kuulopuhetta. Sitä suuremmalla syyllä luonnon väärinkäyttö Suomen kaltaisissa maissa raastaa sieluani.

Kotimaani haisee aina märälle koiran turkille, silloinkin kun padot kestävät. Pikkiriikkisessä Hollannissa, jossa on erittäin hyvät juna- ja bussiyhteydet, ei tietenkään voida asettaa henkilöautoliikenteelle minkäänlaisia rajoituksia. Helmikuun 200.000 tulvan alta evakuoitua eivät aiheuttaneet yhtään enempää ruuhkaa kuin sama määrä jalkapallohulluja aiheuttaa joka sunnuntai.

Tulvapäivien yleisestä hysteriasta huolimatta ainoat uhrit olivat jokunen pahoinpidelty luonnonsuojelija. Kärsimään joutuivat ne ihmiset, joita pelottaa psyykkisen ja fyysisen terveyden alistaminen taloudellisen hyödyn tavoittelulle. Jos luonnonsuojelijoiden vaatimukset toteutettaisiin, BKT saattaisi hieman laskea. Siitä siis vihat.

Mikä saa velaksi elävät ihmiset uskomaan, että heillä on yhteisiä etuja niiden osakkeenomistajien kanssa, joiden hallussa on suuri osa maailman vaarallisuudesta? On kysymys samastumisesta. Hollantilaiset lapset oppivat jo pieninä, että joka hollantilainen on multasormi. Koska samastuminen valmistaa yhteisyyteen, se on suosittu työväline vallanpitäjien käsissä.

Eräs aiempi tulva havainnollistaa tätä mekanismia, jota voidaan historiallisesti nimittää fasismiksi. Edellinen suurtulva yhdisti hollantilaiset toisen maailmansodan jälkeen kun kansaan oli jäänyt puolen miljoonan juutalaisen, homoseksuaalin, kommunistin ja mustalaisen aukko. Nämä entiset asiakkaat, työ- ja luokkatoverit rahdattiin junilla natsien polttouuneihin.

Pidetään edellä esitetty mielessä ja katsotaan tilannetta Suomessa. Suomalaisten ulko-ovet aukevat edelleen lähes suoraan luontoon. Luulisi että he tuntevat yhteyttä luontoon pikemmin kuin teollisuuden johtohenkilöihin. Uusi tupakkalaki on tästä positiivinen merkki. Mutta kuinka ollakaan, kun saan kutsun suomalaisen mökille joudun katsomaan televisiosta Miami Vicea ja kunntelemaan metsästysjuttuja. Hollannin laki suhtautuu karsaasti metsästykseen, ja juuri kukaan ei uskalla pukeutua turkkiin, jota pidetään eläimiin kohdistuvan rasismin symbolina. Todennäköisyys että joku pilaa turkin kemikaaleilla on sadan prosentin luokkaa.

Ja mikä pahus saa suomalaiset heittäytymään kaupunkielämän syövereihin? On selvää, että solmiota käyttävät viisikymppiset miehet, jotka muodostavat Suomen poliittisen koneiston, eivät näy mitään vikaa korkeissa rakennuksissa ja luotijunissa. Kuinkas muutenkaan. Heillä taitaa silti olla äitiä ikävä. Nyt he ovat sisäistäneet Euroopan, ja luulevat tietävänsä millainen se on.

Oletteko te suomalaiset koskaan nähneet helvettiä siinä muodossa kuin se Ruhrin alueella ja Reinin suistossa levittäytyy? Puhun nyt syrjäkujista. Siellä asuvilla ihmisillä ei ole muuta osaa taloudessa kuin sen tuotteiden kuluttaminen, aina hampurilaisista kyseisen ruokavalion vaatimiin lääkkeisiin.

Suomalaiset näyttävät luonnon sijasta olevan alttiita yliluonnolliselle. Ymmärrän toki että pitkä pimeä aika saa ihmiset näkemään kaikenlaista, mutta pitkät ja kalliit UFO-ohjelmat ovat vain sirkushuveja. Järkytyin, kun joogalentäjät asettuivat ehdolle eduskuntavaaleissa. Tuovatkohan kahelit muutoksen?

Vihreä liikekään ei silti ole vielä sanoutunut irti Brysselistä ja talouden tervehtymiselle omistautuneesta parlamentaarisesta koneistosta.

Aika rientää...

 

 

Foorumi 3 (syyskuu 1995)

Uusi Suomi 3

Halpa öljy pulppuaa halvoista putkista. Tämä on yksi vapaan markkinatalouden lainalaisuuksista, jonka luulisi olevan tuttu suomalaisille.

Itärajan takana putket halkeilevat ja ydinvoimalat uhkaavat räjähtää. Tätä kaikkea kommentoidaan Suomen tiedotusvälineissä tekopyhästi. Eikö Suomen talous hyötynytkään vuosikymmeniä edullisesta naapurimaasta? Ovatko suomalaiset tietoisia omasta kolonialistisesta menneisyydestään?

Hollannissa on vuoden puheenaiheena maan lähihistoria. On kulunut puoli vuosisataa siitä kun kuningaskunta nimeltä Alankomaat pääsi Euroopassa eroon natseista ja Aasiassa Hirohiton seuraajista. Ironista on se, ettei mennyt kauaakaan kun Sukarno julisti Indonesian itsenäiseksi, jolloin Haagin hallitus vuorostaan julisti sodan. Vai oliko kyseessä sota? 70-luvulla asti tätä imperialistista taistelua nimitettiin poliisin toiminnaksi. Historia muovautui.

Nyt on tietysti unohdettava, että sotaveteraanit eivät hyväksyneet Hollannin kuningattaren osallistumista Djakartassa elokuun 17:tenä pidettyihin itsenäisyysjuhliin (ja se akka antoi periksi...). Lisäksi on unohdettava, että saksalaisilta oli pääsy kielletty Amsterdamin vapautumisjuhliin toukokuun 5:tenä. Tämä kaikki sivuuttaen keskustelun painopiste on kansan näkemyksessä menneisyydestä.

Kuka Hollannissa itse asiassa oli yhteistoiminnassa natsien kanssa? Ja mitä kaukoidässä tapahtunut poliisitoiminta itse asiassa oli? Tosiasiat on nyt erotettu myyteistä. Alle kymmenen prosenttia hollantilaisista vastusti miehittäjää millään tavalla. Ja Indonesiaa oli samaa hollantilaisille kuin Vietnam amerikkalaisille.

On jännittävää jäljittää hitaan suomenkielen opiskelun ohessa Suomen kolonialistista taustaa. Te suomalaiset olette asioista liian eri mieltä voidaksenne antaa anteeksi, että itse joskus vääristelen historiaa. Historian sijaan pitäisi puhua näkökannoista. Keskusttelemalla ja lukemalla oppii näkemään kylmien faktojen takana piilevät tunteet. Minut itseni on opetettu tuntemaan näitä samoja tunteita.

On kyse siitä että tuntee ylpeyttä ilman ihmeempä syytä. Minua inhottaa kun ihmiset tässä maassa ylpeilevät korkealla elintasollaan. Luulevatko he tosiaan että se on saavutettu pelkällä kovalla työllä ja penninvenyttämisellä? Miten tämän voi selittää niille kansoille jotka eivät saaneet Marshall-apua vuoden 1945 jälkeen?

Eivätkö suomalaiset ole koskaan kuulleet kylmänsodan aikaisesta Kudamm-vaikutuksesta? Länsi-Berliinin Kurfuerstendammista tehtiin kapitalismin näyteikkuna itäsaksalaisille. Näinköhän Suomestakin pitkine itärajoineen tuli vapaan maailman näytekappale uudelle viholliselle? Tämähän saattoi olla yhtenä taka-ajatuksena kun Suomen kiireesti muutettiin nykyaikaiseksi teollisuusvaltioksi.

Toisaalta on kysymys ylemmyydentunteesta. Käytetäänpä esimerkkinä vaikkapa alussa mainitsemaani öljyputkea: venäläiset eivät saa mitään aikaan, mutta ryypätä ja kerjätä he kyllä osaavat. Tämä oli vasta esimerkki lievästä ylemmyydentunteesta. Räikeimmillään se on kohdistuessaan kolmannesta maailmasta tuleviin ihmisiin. Täällä asuvilta pakolaisilta saatetaan vaikkapa kysyä, että osaavatko he käyttää hammasharjaa.

Suomessa on myös eriasteista revanssinhalua. Appeni isoisä joutui Stalinin takia evakkoon Karjalasta. Nyt hän vuorosataan ottaa Kremlin päätöksiin kantaa sulkemalla ovensa venäläisiltä. Ja suomalaiset tuntevat samaa 'sivistynyttä' revanssihalua ruotsalaisia kohtaan kuin hollantilaiset jalkapallo-ottelussa Saksaa vastaan.

Kaikki nämä tunteet sikiävät tietämättömyydestä, siitä ettei tunne maansa historiaa. Keskustelu maan kolonialistisesta menneisyydestä on pitkä prosessi. Meni vuosia ennen kuin itselleni selvisi että Piet Heyn oli 1700-luvulla elänyt sotarikollinen (hän tuhosi Portugalin laivaston), eikä kansanlaulujen hollantilainen kansallissankari. Silti olen tyytyväinen siihen että asia selvisi.

 

Foorumi 4 (joulukuu 1995)

Uusi Suomi 4

Sallin itselleni pienen siemaisun tarkoin varjellusta pullollisesta hollantilaista konjakkia. Minulla on nimittäin syytä juhlia jotain: olen ollut yhden vuoden Suomessa. On aika katsoa taaksepäin.

Selvisin hengissä jokaissta neljästä vuodenajasta. Nautin suuresti valtavista, lähes puumaisista sienistä ja niistä liukkaista poluista, jotka tekivät lenkkeilystäni metsässä lähes hengenvaarallista puuhaa. Minusta oli ihana kävellä lumenvalkealla jäällä ja muistelen myös kaiholla niitä alituisia vaatteitten vaihtamisia, kun lämpötilan muutokseen oli pakko sopeutua.

Kevät tuli täällä hämmentävän nopeasti ja synnytti joka paikkaan niitä pieniä kukkia, joita ei saa kotiinsa poimia. Kuuma ja kuiva kesä oli ihanaa aikaa, jota värittivät loputtomat uimareissut ja lojuminen autioiden metsälampien rannalla. Olen matkustanut tämän aution maan joka kolkassa. Olen oppinut tuntemaan ja pelkäämään Lapin linnutonta hiljaisuutta, missä sydämesi äänet kuuluivat niin voimakkaina.

Pala palalta menin yhä kauemmaksi Turun saaristoon kuullakseni muuttomatkalta saapuvien joutsenten äänet. Menin jopa Karjalaan ja ylitin sen keinotekoisen rajan karhupolkua pitkin. Ja seurasin rohkeita lokkeja salaperäisellä matkalla läpi Saimaan kanavan.

Unohdinko vielä jotain? Ai niin... ne ihmiset!

Täytyy tosin tunnustaa, että en lähtenyt täyteenahdetusta Hollannista nähdäkseni lisää ihmisiä. Ja koska täällä ei ole heitä paljoakaan, niin tuskin minun täytyy pyytää anteeksi, että unohdin mainita ihmiset tässä ylityslaulussani luonnolle. Ihmiset.

Kuten kaikkialla, jokainen yksilö eroaa toisesta merkittävässä määrin. Ja jos ihmiset jossakin suhteessa käyttäytyvät yhdenmukaisesti, syy löytyy todennäköisesti maan kauniista luonnosta. Olen itse aika pitkä, kuten useimmat hollantilaiset. Tämän vuoksi ajoneuvoon tai taloon meneminen saattaa osoittautua tässä maassa riskialttiiksi puuhaksi. Asunnot on tehty mahdollisimman vaatimattoman näköisiksi ja oviaukot ainoastaan kääpiöitä varten.

Pituuteni tai teidän lyhyytenne vaikuttaa myös yhteydenpitoon. Ihmiset luulevat minua ylimieliseksi, koska katselen heitä nenänvartta pitkin. Voin kuitenkin antaa muutaman vierasmaalaisen kommentin.

Saamelaiset pistävät silmään vaatetuksensa vuoksi, koska he käyttävät räikeänvärisiä verkkareitaan joka tilaisuudessa. Onhan toki niin, että luonnon kauneus saattaa ihmisten kauneuden varjoon tässä maassa, ja niukka auringonvalo saattaa olla syynä siihen, että lähes kaikki käyttävät silmälaseja. Silti on synti katsella, miten joensuulaiset skinheadit käyttävät baseballlippiksiä ja yrittävät tunkea makkaravyötärönsä tiukkoihin farkkuihin.

Tänä etnisyyden aikakautena lyhyt tuttavuuteni tämän maan kanssa lyö leimansa kaikkeen. En ole vain Joop, olen se hollantilainen Joop. Tulokas.

Toisaalta kukaan ei voi sanoa varmuudella olivatko saamelaiset alkuperäistä väestöä, vai ketkä? Ja juuri tulokkaiden takia heidän täytyi muuttaa kauas pohjoiseen. Mitä sillä toisaalta on väliä? Eivätkö juuri nämä suomalaistulokkaat kaataneet pois puolet metsistä ja äänestäneet Suomen EU:n jäseniksi?

Tulokkailla voi olla siten paljon positiivista annettavaa. Eikö ole suuri onni, että nykyiset tulokkaat lämpimistä maista antavat entiselle tulokkaille uusia genejä ja siten suojelevat heitä perinnöllisiltä sairauksilta? Flunssa kerran kuussa on aikamoinen rasite sosiaaliselle ja taloudellliselle toiminalle, eikö totta?

Tulokkaat. Minä tulen aina olemaan erilainen kuin ne jotka saapuivat ennen näitä aikoja, ja eroan myös niistä, jotka saapuivat samana päivänä kuin minä. Myös heille on tärkeintä se, mistä saavuin ja miksi, koska se määrittää minut erilaiseksi. Minä tulen Euroopasta, joten he olettavat, että suomen kieli tuottaa minulle vähemmän ongelmia. Minä en myöskään ole pakolainen.

Pakolainen. Muut tulokkaat suojelevat tätä arvokasta leimaa, jonka vanhemmat tulokkaat ovat heille myöntäneet. Heidän asioitaan puidaan ja sosiaalimafia ottaa heidät käsittelyyn, kuten myös tiedotusvälineet. He istuvat tiiviissä ryhmässä kirjastossa tai jossain muussa tapaamispaikassa, ovat työttömiä, mutta pitävät itsensä toimeliaina loputtomien kielikurssien avulla.

No, heillä on toisensa, ja minulla on pulloni. Kippis!

 

Foorumi 1 (maaliskuu 1996)

Uusi Suomi 5

Pidän niitä vain kun luen tai kirjoitan. Kuitenkin käytän niitä, nimittäin uusia hienoja silmälasejani. Joskus miehen on polvistuttava pyytämään anteeksi aiempaa ylimielisyyttään. Suomen pimeä vuodenaika on tehnyt tehtävänsä. Huomasin potevani samaa Suomessa yleistä vaivaa, jota pilkkasin artikkelissani 'Uusi Suomi 4'. Tällä kertaa puhun nöyryydestä.

Joskus kerroin, että Suomi muutti itsensä rikkaaksi kapitalistiyhteiskunnaksi Marshall-avun turvin. Foorumin neljännessä numerossa Taisto Jussila otti siihen kantaa sanomalla ettö Suomi ei ottanut vastan Marshall-apua, koska Neuvostoliitto kielsi sen vuonna 1945. Itse asiassa Suomi maksoi sotakorvauksia Moskovaan. Kiitos kannanotostasi, Taisto Jussilla.

Olen erittäin tietoinen siitä, että käsittelen Suomen historian arkaluontoisinta vaihetta. Historioitsijataustani ja maalaisjärkeni ansiosta ymmärrän, että suomalaisilla on tarkempi käsitys Euroopan näiden kulmien todellisuudesta. Silti uskon päässeeni kahden tähän todellisuuteen liittyvän seikan lähellä. Ensinnäkin suomalaiset tulkitsevat tätä todellisuutta hyvin eri tavoin. Toisaalta -ja tässä on havaittavissa syy-seuraussuhde- vain ulkopuoliset voivat tutkia sitä objektiivisesti.

Aion mahdollisimman pian käsitellä suomalaisten näkymysiä omasta historiastaan. Mutta ensin haluan esitellä teille erään toisen ulkopuolisen.

Mies on kotoisin Iranista, Irakista tai Dubaista, joten kutsukaamme häntä vaikkapa Aliksi. Hän on todellinen maailmanmies. Ali tuntee Shakespearea ja Mozartia paljon paremmin kuin minä. Turkkilaisella pakolaisleirillä Ali luki kaiken käsiinsä saaman kirjallisen materiaalin, jossa puhuttiin Suomesta.

Ali on nöyrä, mutta samalla viisas mies. Hän tietää että häntä pidetään ulkopuolisena, vaikka ei tunnekaan itseään sellaiseksi. Ali kertoo Pohjois-Euroopan historiaa elävästi. Hän näyttää yhtä itsepäiseltä kuin Molotov varmaankin näytti neuvotellessaan lisäaikaa Von Ribbentropp-sopimuksen avulla.

Hänen silmänsä pyörivät päässä kuin saksalaisilla Lapissa, kun he kuulivat Hitlerin pettäneen heidät. Ja hän matkii hapanta naamaa, jota moni suomalainen esitti toivottaessaan Karjalan evakot 'tervetulleiksi'.

Ali kuvaa todellisuutta. Hänen kertomassaan historiassa ei ole sankareita eikä ikuisia vihollisia tai liittolaisia. Hänen sosiologiassaan ihminen nöyrtyy vain saadakseen jumalten huomioon.

Alin mielestä Suomi sai Marshall-apua. Turkin tai Bulgarian kaltaiset toisen maailmansodan häviäjävaltiot eivät sitä saaneet, ja kärsivät sen vuoksi köyhyydestä ja olivat riippuvaisia Neuvostoliitosta. Lisäksi Kremlille oli hyötyä vain varakkaasta velallisesta.

Olen samaa mieltä Alin kanssa. Näin itse Saksan talousihmeen tarpeeksi läheltä, jotta saatoin nähdä miten tehokkaasti, siis valikoivasti, Yhdysvalloista peräisin olevaa rahaa investoitiin. Olen nähnyt miten vastahakoisesti ihmiset otetaan vastaan uudessa kotimaassaan.

Kiitettyäni Alia siitä, etten enää tuntenut itseäni niin tökeröksi, kuuntelin suomalaista näkökantaa. Puhuja ei ollut kuka tahansa vastaantulija, vaan entinen valtiotieteen opettaja. Arvaapa mitä hän vastasi, hyvä lukija. 'Pitää paikkansa', hän sanoi hymyillen, 'Suomi sai Marshall-apua. Ja maksoi sen takaisin...'

Siis... maksoi takaisin, eikä vain vasemmallavaan myös oikealla kädellä? Suomalainen puhujani hymyili yhä sanoessaan: 'Se on Suomen kansallisylpeys.' Meillä näytti kummallakin olevan sama käsitys siitä mistä nämä nöyrästi korvauksina luovutetut varat olivat peräisin.

Miten pitkälle nöyryydessä voi mennä? Missä vaiheessa kumartamisesta tulee kerjäämistä?

Tottakai on jaloa, jos maa maksaa viimeistä penniä myöten sotakorvaukset, joihin se on tuomittu. Kuitenkin asialla ylpeily on väärää ylpeyttä ellei myönnetä, että maa samalla hyötyi siitä. Jossain matkan varrella maksamisen edut -ja puhutaanpa asiasta oikealla nimellä, joka on talouselämän termi eli investoinnit- ovat hyvinkin saattaneet ylittää sen kustannukset.

Joka tapauksessa Kansainvälinen valuuttarahasto ja Euroopan sosiaalirahasto, ja kaikki muutkin rahastot joista tämä maa varoja saa, voivat olla varmoja siitä että niitä odottaa kultainen tulevaisuus.